• Kylmäverikuningas Jan-Olov Persson uskoo Weikon voittoon

    Jan-Olov Perssonilla on kolme osallistujaa Elitkampenissa.
    Tilaajalle
    Jan-Olov Perssonilla on hymy yleensä herkässä.
    Jan-Olov Perssonilla on hymy yleensä herkässä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    23.5.202507:00
    Kaj Närhinen

    Jan-Olov Persson on ollut vuosikymmeniä Ruotsin johtava kylmäverivalmentaja. Elitloppet-viikonloppuna ajetaan kolme kylmäverilähtöä. Hagmyrenin radan valmentajiin kuuluva Persson lähettää Solvallaan viikonlopun aikana peräti kahdeksan kylmäveristä kilpailemaan. Valmentaja ei tule itse paikan päälle kuin sunnuntaina.

    ”Seurataan muut päivä raveja kotoa käsin. Tässä on niin paljon hommaa kotona, ettei joka paikkaan ehdi. Mieli kyllä tekisi”, Jan-Olov Persson hymähtää.

    Sunnuntaina Persson haluaa kuitenkin seurata kylmäveristen Elitkampenin paikan päältä. Tallista starttaa peräti kolme hevosta miljoonan kruunun ykköspalkinnolla ajettavaan lähtöön. B.W. Sturen ja Oppgårdsdrängen lisäksi Persson ilmoitti vasta viisivuotiaan Majblomsterin lähtöön.

    Kolme- ja neljävuotiaana tammojen ikäluokkalähtöjä suurelta osin hallinneen tamman piti alunperin startata Elitloppet-lauantain kylmäverilähdössä. Tamman hyvät harjoitusotteet kuitenkin muuttivat taustajoukkojen mielen.

    ”Ajoimme yhdessä Mats E Djusen kanssa hiittiä viime viikolla. Tamma vaikutti hänen mielestään niin hyvälle, että vaihdoimme sen ilmoittautumisen lauantailta sunnuntaille.”

    B.W.Sture voitti viime vuonna Mats E Djusen ohjastamana kylmäveristen Speed Racen. Elitkampenissa tänä vuonna mukana olevan oriin ohjastajana nähdään Örjan Kihlström.
    B.W.Sture voitti viime vuonna Mats E Djusen ohjastamana kylmäveristen Speed Racen. Elitkampenissa tänä vuonna mukana olevan oriin ohjastajana nähdään Örjan Kihlström. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Persson ei usko tallinsa kuitenkaan saavuttavan voittoa tämän vuoden Elitkampenista. Hän nostaa ennakkosuosikiksi Öystein Tjomslandin Brenne Borkenin.

    Myöskään suomalaisedustaja Stallonen voittovire ei ole jäänyt huomaamatta Perssonilta.

    ”Stallone on ollut hyvä tämän kauden starteissa, mutta jos Brenne Borkenin juoksu ei mene turhan vaikeaksi luulen sen voittavan. Olen tyytyväinen, jos tallimme hevoset ovat sunnuntaina rahoilla”, Persson arvioi.

    Elitloppet-lauantain päättävässä kylmäverilähdössä Perssonin tallista juoksevat Blomsterprinsen, Envis ja Re Vital. Valmentajan mukaan kolmikko on hyvin tasaväkinen, mutta voittoon hän ei tässäkään lähdössä jaksa uskoa. Sunnuntain tapaan Öystein Tjomsland on Perssonin voittajasuosikki. Norjalaisvalmentaja ajaa suomalaisen Pekka Lillbackan kasvattamaa ja edelleen osaomistamaa viisivuotiasta suomenhevosori Weikkoa.

    ”Weikon harjoitusotteista näkemieni videoiden perusteella Pekan pitäisi päästä lauantaina voittajakehään juhlimaan”, Persson naurahtaa.

    Elitloppet-perjantaina ravattavassa kylmäveristen 640 metrin speed race -lähdössä Perssonin tallista ovat mukana Brenne Rön ja Fakserling. Kisassa ajetaan ensin kolme kolmen hevosen alkuerää, joiden voittajat kohtaavat finaalissa.

    ”Ei meille taida tulla tuostakaan lähdöstä voittoa. Brenne Rön voi voittaa kyllä alkueränsä, mutta luulen ettei bensa riitä finaalissa menestykseen.”

    Lisää aiheesta
    • Vuoden 2024 Elitkampenissa Tangen Bork (nro. 10) jyräsi loppumetreillä ohi Evartin. Voittoaika oli komea 18,6, josta Evartti jäi kymmenyksen.

      Ravit | MT Hevoset kysyy: Mikä hevonen voittaa Elitkampenin?

    • Santtu Raitalan ohjastama Stallone on etukäteen ajateltuna suomalaishevosten vahvin lenkki Elitkampenissa.

      Ravit | ”Kevään esitysten perusteella on pakko lähteä menestys mielessä Solvallaan” – Elitkampenissa ei nöyristellä

      Tilaajalle
    • Öystein Tjomslandin Weikko voitti viime vuonna Pikkuprinssin Killerin kuninkuusraveissa.

      Ravit | Öystein Tjomsland ME-suomenhevosestaan: ”Weikon pitäisi ravatessaan olla mukana kärkitaistelussa”

      Tilaajalle
    • 15-vuotias H.V. Tuuri osallistuu Elitkampeniin. Se on sijoittunut Elitkampenissa kakkoseksi vuonna 2021.

      Ravit | H.V. Tuuri Suomen kolmas edustaja Elitkampenissa – näiltä radoilta miljoonajahtiin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Jan-Olov Persson
    Elitkampen
    ravit
    kylmäveriset
    Weikko
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle