

MT Hevoset uutisoi heinäkuussa Kemppitallin ostaneen Callela Nelsonin Suur-Hollola-ravien päätteeksi. Hevosen myynyt Heikki Korhonen jäi hevoseen osakkaaksi 20 prosentin osuudella.
”Hevonen meni talliin tultuaan suoraan Tampereen klinikalle, missä sitä hoidettiin muutamasta paikasta”, Callela Nelsonia valmentava Mika Haapakangas aloittaa.
”Muutama pikku vika oli, mutta eihän sitä Hakkaraisen tallin jälkeen enää paremmaksi saa. Hevonen oli hirmu hyvässä kunnossa saapuessaan.”
Callela Nelsonin alkukausi ei ollut ongelmaton. Ruuna voitti kuudesta kisastaan kaksi, mutta loppukaarteen laukat kielivät siitä, ettei kokonaisuus ollut täysin kohdallaan.
Mika Haapakangas kertoo, että jatkossa hevosen pää ja menohalut ratkaisevat paljon. Callela Nelsonin valmennuksessa on haluttu monipuolistaa hevosta.
”Nopeuttahan sillä on, mutta me halutaan hevoselle lisää kestävyyttä. Se on saanut paljon hidasta treeniä, vesikävelyä ja intervalliharjoitusta.”
Ennen starttia Callela Nelsonilla on ajettu pari pitkää hiittiä, mutta hevonen tulee starttiin erikseen valmistelematta.
”Katsotaan, missä mennään. Kyseessä on tosi mieleinen hevonen, joka on meidän mielestä menossa hyvään suuntaan. Vauhtia ja luokkaa riittää.”
Ulkoradan paikka ei haittaa Haapakangasta, sillä ruunalla ei ole tähän starttiin merkki päällä.
”Onneksi on huono lähtöpaikka, niin ei tarvitse avata kovaa. Meillä on aina tavaramerkkinä tulla viimeinen puolikas kovaa. Viimeinen kurvi on ollut hevoselle vaikea, ja siihen on koitettu keskittyä.”
Callela Nelson saa maanantain starttiin myös uuden ohjastajan. Mika Haapakankaan mukaan tähän ei liity minkäänlaista dramatiikkaa.
”Hannu Torvinen ei ole paikalla, ja Santtu Raitala ohjastaa derbyvoittaja Romanov Comerya. Valittiin kuskiksi Esa Holopainen, joka on meille paljon ajanut.”
Callela Nelson on kilpaillut urallaan 56 kertaa. Voittajaesittelyyn ruuna on kaartanut 23 kertaa. Lyhyen matkan ennätys on 10,5a. Rahaa ruuna on ravannut lähes 300 000 euroa.
Haapakankaan toinen valmennettava Kouvolan kultadivisioonassa on Monastery Boko, joka valmentajansa mukaan valmistautuu Suurmestaruuden karsintoihin. Hevosen menestyksestä on enemmän odotuksia kuin Callela Nelsonilla, jolle kisa on lähinnä katsastus.
”Ykkösrata ei suosi Monastery Bokoa. Hevonen on aina tullut hyvin lopun, ja viimeksi se lopetti Vermossa kasia. Se ei häviä monelle, kun pääsee lopussa läheltä tulemaan.”
Haapakangas ihmettelee kultadivisioonien sijoittelua kilpailukalenteriin. Kesällä ne olivat hakusessa, mutta seuraavan kahden kuukauden aikana kultadivareita ajetaan runsaasti.
”Nyt Monastery Boko ja Callela Nelson ovat samassa lähdössä, mutta jatkossa niiden ei tarvitse vastakkain ajella. Jos Callela Nelsonilla ajetaan lyhyitä matkoja, ja Monastery Bokolla pitempiä, kun se ei ole mikään mailin hevonen.”
Vaikka Callela Nelson ei aivan täydessä tällissä starttiin saavukaan, Haapakangas odottaa starttia ilolla.
”Mielenkiintoinen päivä tulossa.”