• Oikeudenkäynti vei Hevosopiston tappiolle − tulevien koulutusleikkausten pelätään vievän jopa satoja tuhansia euroja

    Hevosopisto Oy:n yhtiökokouksessa viime viikon perjantaina esitettiin 40 757 euroa alijäämäinen tulos.
    Hevosopistolla on paljon kiinteistöomaisuutta. Vuodelle 2024 tärkeimpiä saneerauskohteita ovat Opistohallin valojen muuttaminen ledeiksi, vesikattojen korjaukset sekä julkisivujen maalaukset. Arkistokuva.
    Hevosopistolla on paljon kiinteistöomaisuutta. Vuodelle 2024 tärkeimpiä saneerauskohteita ovat Opistohallin valojen muuttaminen ledeiksi, vesikattojen korjaukset sekä julkisivujen maalaukset. Arkistokuva. Kuva: Kari Salonen
    MT Hevoset|Hevoset
    21.5.202410:00
    Miia Lahtinen

    Yhtiön liikevaihto oli 7,3 miljoonaa euroa. Vuonna 2022 tulos oli 489 138 voitollinen, mutta nyt taloudelliseen tilanteeseen vaikuttivat riita-asiaan liittyneet korvaukset.

    Käräjäoikeus päätti kesäkuussa 2023, että Hevosopisto on velvollinen maksamaan entiselle rehtori-toimitusjohtajalle Pauliina Mansikkamäelle hänen vaatimansa ylityö- ja lomakorvaukset, erokorvaukset ja oikeudenkäyntikulut. Käräjäoikeuden päätösajankohtana korvaussumma oli yhteensä noin 304 000 euroa. Hevosopisto ei saanut asialle jatkokäsittelylupaa. Korvaukset ja kulut maksettiin viime vuonna.

    Tutkintoja Hevosopistolla suoritettiin viime vuonna 93 kappaletta, kun aiempana vuonna niitä kertyi 139. Toimitusjohtaja Heli Kivimäki-Manner kertoo, että tämä johtui siitä, että vuonna 2022 Hevosopistolla panostettiin korona-ajan opiskelijoiden valmistumiseen.

    Yhtiökokouksessa käsiteltiin myös televisiossa esitettyyn Ypäjän hevoshelvetti -ohjelmaan liittyviä asioita. Osa omistajista oli pyytänyt ohjelman jälkeen selvityksen muun muassa ohjelmassa esitetyistä väitteistä.

    ”Näihin vastattiin ja omistajat olivat tyytyväisiä saamiinsa selvityksiin. Selvitykset olivat nähtävillä kaikille omistajien edustajille yhtiökokouksessa”, Kivimäki-Manner kertoo avaamatta selvityksiä sen enempää.

    Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden vuodelta 2023 hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle ja oli tyytyväinen yhtiön kehityssuuntaan.

    ”Tarkasti ei vielä tiedetä, miten leikkaukset kohdistuvat eri oppilaitoksiin.”

    Haasteita Hevosopiston tulevaisuuteen tuovat Suomen hallituksen koulutusleikkaukset, joita kohdistuu ammatilliseen koulutukseen 100 miljoonan euron verran. Vähennykset kohdistetaan jo aiemmin jonkin tutkinnon suorittaneiden koulutukseen. Myös aikuiskoulutustuki lakkautetaan. Ammatillisen koulutuksen osuus Hevosopiston liikevaihdosta on 62,9 prosenttia.

    ”Tarkasti ei vielä tiedetä, miten leikkaukset kohdistuvat eri oppilaitoksiin, mutta joudumme varautumaan siihen, että rahoitus pienenee useita satoja tuhansia euroja”, Kivimäki-Manner kommentoi.

    Hevosopiston hallituksen puheenjohtajana jatkaa Suomen Ratsastajainliiton Huippu-urheilun johtoryhmän puheenjohtaja Satu Väihkönen. Hallituksessa Ratsastajainliiton toinen edustaja on Jukka Koivisto.

    Suomen Hippoksen edustajista jatkaa Esa Nuottivaara, ja Anne Laitisen tilalle valittiin Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää. Valtion edustajana jatkaa Tanja Stormbom, Forssan kaupungin edustajana Jouko Haonperä, Jokioisten kunnan edustajana Jukka Matilainen sekä Ypäjän kunnan edustajana Matti Alanko.

    Lisää aiheesta
    • Hevosopisto on ollut maanantaisen Ylen Spotlight-ohjelman jälkeen vahvasti esillä julkisuudessa.

      Hevoset | Yle: Suomen Hippoksen toimitusjohtajalle oli ilmoitettu väärinkäytöksistä Hevosopistolla

    • Ylen Spotlight-ohjelman maanantaina ilmestyneen jakson mukaan Hevosopistolla on ilmennyt väärinkäytöksiä.

      Hevoset | Ylen dokumentti nosti esiin väärinkäytöksiä Hevosopistolla – toimitusjohtaja: ”Olemme järkyttyneitä näistä kertomuksista”

    • Hevosopisto Oy tuomittiin maksamaan ex-toimitusjohtaja Pauliina Mansikkamäelle yli 260 000 euroa korkoineen.

      Hevoset | Hevosopisto hävisi rahariidan lopullisesti

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hevosopisto
    koulutusleikkaukset
    oikeudenkäynti
    talous
    ammatillinen koulutus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle