

Neljä vuotta sitten Suomesta Ruotsiin muuttaneen huippuohjastaja Mika Forssin käänteet Suomen ja Ruotsin välillä ovat välillä olleet hyvin kiireisiä, mutta tällä kerralla Teivoon lauantaiksi ehtii hyvin. Samoin sunnuntaiksi Ruotsin Kriteriumin ja Oaksin karsintoihin Solvallaan ei tule paniikkia.
”Suomen ja Ruotsin välillä kulkemisessa on välillä viikonloppuisin yllättäviä haasteita, kun hyvin aikaisia aamulentoja on vain viikolla”, Mika Forss huomauttaa.
”Nyt ei kuitenkaan tule kiirettä edes laivan kyydissä, kun jätin perjantai-illan ravit väliin.”
Mutta mitä herra Forssille kuuluu muuten? Ainakin miehen nimi näkyi Ypäjän varsahuutokaupassa ostajana yhdessä hänen vanhan yhteistyökumppaninsa, valmentaja Tapio Mäki-Tulokkaan kanssa. Kaksikko hankki tammavarsa Rich Shaden (yhdistelmää Victor Gio-Love You).
”Rich Shaden suku kiinnosti, kun Victor Gio on Ready Cashista ja aloittanut hyvin. Tuollaiset Ready Cash-Love You -yhdistelmät tuntuvat toimivan ihan ok. Hankittiin se lopulta tosiaan porukassa Mäki-Tulokkaan kanssa, ja ei ainakaan vielä ole kaduttanut. On kuitenkin aikaista sanoa varsasta juuri sen enempää kuin että se on ihan hyvän kokoinen ja hyvärakenteinen.”

Mika Forss ja Tapio Mäki-Tulokas ovat tehneet vuosien saatossa paljon hedelmällistä yhteistyötä. Kaksikko jahtaa isoa kalaa myös Teivossa, kun Forss ajaa Suomen Kriteriumissa nimenomaan Mäki-Tulokkaan valmentamaa MAS Henriä.
MAS Henri oli Santtu Raitalan ajamana karsintansa kakkonen, mutta sai finaaliin hyvän lähtöpaikan nelosradan muodossa. Kisan voittaja palkitaan 90 000 eurolla.
”Suomen Kriterium on avoin kirja”, Mika Forss aloittaa.
”MAS Henri nopea ja lupaava varsa. Valmentaja uskoi, että se olisi rauhallisempi finaaliin saatuaan startin alle, ja jos se vähän parantaa, ei olla ulkona melko kärkisijoilta. Suosikki Lightning Stride on toki asemansa ansainnut, mutta moni asia on hyvin auki tämän vuoden kisassa. Muuten en osaa vielä sanoa hirveästi lauantain ajokeistani.”
Mielenkiintoinen viikonloppu jatkuu sunnuntaina Ruotsin Solvallassa, jossa ajetaan karsintoja Ruotsin Kriteriumiin ja Oaksiin eli tammakriteriumiin. Mika Forssilla on neljä ajokkia, jotka ovat kaikki Oaksin karsinnoissa.
”Sunnuntaina isoimmat odotukset on Petri Salmelan tallin lupaavasta Käraste Sisusta. Sillä on ison rahan paikoissa jäänyt vähän jossiteltavaakin, mutta toivottavasti nyt ei jää. Paikka ainakin on ihan ok. Toki huolitaan menestystä muillakin.”
Mika Forssin ja Petri Salmelan kauden kohokohta oli Stochampionatissa, kun Joy Sisu voitti Ruotsin dubbelchans-järjestelmän siivittämänä peräti 2,4 miljoonan kruunun ykkösrahat. Tammaderbyn finaaliin Joy Sisu ei kuitenkaan selvinnyt.
”Joy Sisu tuntuu taas tosi hyvältä ja Breeders Crown on vielä loppukaudesta tähtäimessä. Ennen Tammaderbyä viimeistelyt eivät menneet nappiin. Se näkyi siinä karsintasuorituksessa”, Mika Forss kertoo.