
Torstain Tammavaltikkakatsastuksesta kutsuttiin peräti kolme hevosta, eli koko kärkikolmikko. Kaksi kärkisijaa meni Timo Korvenheimon talliin, kun Alma Cotter ja Ninja Zon ottivat kaksoisvoiton.
Kisassa pääosassa oli Jarmo Saarelan ohjastama Alma Cotter, joka voitti rajun esityksen tehneenä. Alma Cotter avasi keulaan, meni 500 metriä väliajassa 08,5 ja lopetti päätöspuolikkaan 09,0-tahtia.
Ei ollut ihme, etteivät kirit takaa kantaneet, sillä Alma Cotter teki kovan tuloksen 11,7a. Tammojen rataennätys on Amazing Soulin hallussa oleva 11,0a vuodelta 2014. Korvenheimon toinen valmennettava Ninja Zon kiri toisesta ulkoa hyvin kakkoseksi Ari Moilasen suitsimana ja Kenneth Danielsenin tallin Speedy Norwegian jäi voimissaan pussiin kärkiparin taakse Santtu Raitalan ollessa rattailla.
Tämän vuoden Tammavaltikka ratkaistaan perjantaina 13. ja lauantaina 14. syyskuuta. Osalähtöjen ykköspalkinnot ovat 6 000 euroa ja koko kisan voittaja kuittaa 15 000 lisää. Perjantaina kilpaillaan 1 640 metrin matkalla ja lauantain ratkaisumatka on 2 640 metriä.
”Pyrimme valitsemaan myös loput kolme tammaa hyvissä ajoin maanantain Jixy-ajon Kaustisella jälkeen”, kertoo Pilvenmäen kilpailutoiminnasta vastaava Iivari Ingves.
”Olemme päättäneet, että loput hevoset, eli käytännössä koko tämän kauden osallistujakaarti, tulevat tällä kerralla Suomesta.”
”Kutsut tulevat tiistaina. Olemme päättäneet, että loput hevoset, eli käytännössä koko tämän kauden osallistujakaarti, tulevat tällä kerralla Suomesta. Siinä on sellaiset viitisen tammaa, joista valinta tapahtuu.”
Tähän mennessä kutsutusta osallistujajoukosta ainoastaan Tammaderbynsä 2022 sankari Over My Shoulder tulee kotimaan rajojen ulkopuolelta Jonna Irrin tallista Ruotsista Tammavaltikkaan. Muu kaarti on valmennuksessa Suomessa.
Velvet Gold, valmentaa Iikka Nurmonen
Ava di Alessia, Hannu-Pekka Korpi
One Night Only, Christa Packalén
An-Dorra, Reino Palomäki
Global Chit Chat, Tapio Perttunen
Over My Shoulder, Jonna Irri
Alma Cotter, Timo Korvenheimo
Ninja Zon, Timo Korvenheimo
Speedy Norwegian, Kenneth Danielsen
*Mukaan otetaan 12 hevosta