• ”Minulle on tosi iso juttu, että olen saanut olla kohta neljä vuotta tämän hevosen kanssa”, Johanna Vainio sanoo Loiste Priimuksesta. "Tämä on vaan niin siisti hevonen!"
    ”Minulle on tosi iso juttu, että olen saanut olla kohta neljä vuotta tämän hevosen kanssa”, Johanna Vainio sanoo Loiste Priimuksesta. "Tämä on vaan niin siisti hevonen!" Kuva: Lari Lievonen

    Ihan tavallisesta perheestä yhdeksi Suomen kysytyimmistä nuorten hevosten kouluttajista – näin Johanna Vainio teki sen

    Johanna Vainio rakastaa kivoilla hevosilla ratsastamista, mutta vielä tärkeämpää hänelle on, että niiden omistajina on hyviä tyyppejä.
    Tilaajalle
    MT Hevoset|Ratsastus
    29.8.202613:15
    Miia Lahtinen

    Vähän yli kolmikymppinen Johanna Vainio on viime vuosina noussut yhdeksi suosituimmista suomalaisista nuorten hevosten kouluttajista ja kilpailuttajista.

    Hän aloitti esteratsastajana, mutta asiakashevosten myötä kouluratsastus on tullut tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi osaksi hänen elämäänsä, vaikka hän toivoo vielä joskus hankkivansa oman estehevosenkin.

    Yksi jarruttava asia on ollut vuonna 2022 tapahtunut ratsastusonnettomuus. Se oli jo kolmas kerta, kun häneltä murtui nikamia hevosten kanssa, mutta nyt yksi selkänikama meni niin palasiksi, että halvaantuminen oli lähellä. Vainio palasi satulaan vain 11 viikon jälkeen, mikä ei jälkikäteen katsottuna ollut ehkä viisain ratkaisu. Koko loppuvuoden hän ratsasti jäykistävässä tukiliivissä.

    ”Kyllä se on vieläkin kipeä”, hän toteaa selästään.

    Jos hän on esimerkiksi kilpailureissuissa koko päivän jaloillaan, on illalla ja aamulla vaikea päästä edes kävelemään.

    Johanna Vainion päivät ovat pitkiä.
    Johanna Vainion päivät ovat pitkiä.  Kuva: Lari Lievonen

    Vainio vaikuttaa nykyään sipoolaisella tallilla, jossa hän pitää kahta omaa hevostaan. Ne ovat kolmivuotias esikoululainen Cavamel Badtimes ja yhdeksänvuotias My Pride VE, joka on kouluratsastuksessa pikkukierrostasolla. Lisäksi noin kymmenessä karsinassa on hänellä ratsutettavina olevia hevosia tai hänen valmennuksessaan olevien ratsastajien hevosia.

    Vainio haluaa nauttia arkipäivän työstä hevosten kanssa, ja se vaatii ympärille oikeanlaiset ihmiset. Hän naurahtaa sanoessaan, että terveen hevosen hän saa aina koulutettua, mutta omistajien pitää olla sellaisia, että tekeminen on kivaa. Omistajan on esimerkiksi ymmärrettävä, että hevonen tarvitsee kehittyäkseen sen ajan, minkä se tarvitsee, eikä hätäily kannata.

    ”Keksi, miten sen siihen oikealla tavalla kirjoitat, mutta kai mä olen aina ollut tosi lahjakas.”

    Johanna Vainio

    Vainio opiskeli ratsastuksenohjaajaksi Harjussa noin 15 vuotta sitten, ja sen jälkeen hän on ratsastanut Portugalissa vuoden verran ja Ruotsissa toisen. Oma yritys on toiminut ensin Virolahdella ja sitten Sipoossa vuokratiloissa.

    Viimeksi hän vietti vuoden Nika Equestrianilla Peuramaalla, mutta se ei sujunut. Vainio haluaa, että hevoset saavat olla pitkät päivät tarhassa ja ratsastuksessa hän haluaa aidosti paljon aikaa ja keskittymistä hevosten hyvinvointiin.

    ”Mä olen liian kukkahattu, haluan tehdä omalla tavalla”, hän kuittaa.

    Ratsastajan työssä on tärkeää tuntea, mitä hevosella on mielesään.
    Ratsastajan työssä on tärkeää tuntea, mitä hevosella on mielesään.  Kuva: Lari Lievonen

    Vaikka suurimmat saavutukset ovat toivottavasti vielä edessäpäin, Vainio on päässyt pitkälle kalliissa lajissa. Hän kertoo olevansa tavallisesta perheestä: sairaanhoitajaäidin ja lentokonemekaanikon toinen tytär, josta nyt vain jostain kohtalon oikusta tuli intohimoinen ratsastaja.

    Omaa hevosta hän sai odottaa pitkään, mutta hevosia on aina löytynyt ratsastettavaksi ja kilpailtavaksi. Vainio ratsukoulutti ensimmäisen ponin jo 11-vuotiaana, ja yläasteikäisenä hänellä saattoi olla kilpailuissa olla neljä ratsua.

    Vainiolla on uransa sujumiselle selitys, joka suomalaiselle tasapäistävälle kulttuurille voi olla vähän vaikea sulattaa. Vainio kainostelee, mutta sanoo sitten, kun on kiirekin päästä päivän ohjelmassa eteenpäin.

    ”Keksi, miten sen siihen oikealla tavalla kirjoitat, mutta kai mä olen aina ollut tosi lahjakas”, hän sanoo.

    Johanna Vainio haluaa nauttia arjesta. Kilpailu-unelmina on startata grand prix’tä ja päästä ratsastamaan nuorten hevosten maailmanmestaruuskilpailuihin, ehkä kuvan Cavamel Badtimesin kanssa.
    Johanna Vainio haluaa nauttia arjesta. Kilpailu-unelmina on startata grand prix’tä ja päästä ratsastamaan nuorten hevosten maailmanmestaruuskilpailuihin, ehkä kuvan Cavamel Badtimesin kanssa.  Kuva: Lari Lievonen

    Tuhansia tunteja satulassa on tietysti tarvittu, ja tärkeiksi valmentajiksi Vainio nostaa Stella Hagelstamin, Ville Vaurion ja nuorten hevosten kanssa klassisen kouluratsastuksen opettajan Kati Henttisen.

    Isoimpana vahvuutenaan, osana lahjakkuuttaan, Vainio pitää kykyä ymmärtää hevosia.

    ”Me puhutaan samaa kieltä. Mun mielestä hevosia on helpompi ymmärtää kuin ihmisiä”, hän sanoo.

    ”Mutta olen mä oppinut ymmärtämään vanhemmiten ihmisiäkin”, hän lisää.

    Poikaystävä hänellä on kyllä, sellainen kärsivällinen, niin kuin monilla hevosnaisilla, jotka ovat aina menossa.

    ”Eilen kun sain puoli yhdeltä yöllä työt tehtyä, hän kysyi, että oliko se niin, että syyskuussa helpottaa”, Vainio kertoo.

    Hän oli nyökytellyt, mutta aavistaen, että todennäköisesti asiat kuitenkin menevät kuin monelle tutussa meemissä. Ensi kuussa helpottaa, sitä sanoo elämänsä loppuun saakka.

    Lisää aiheesta
    • Irina Kokon Hiljalan Fantom vei koulumestaruuksissa hopeamitalin.

      Ratsastus | Vekardon takana monta hienoa hevosta

      Tilaajalle
    • Emma Kanerva ratsasti klinikalla Breeders’ Prize -voittajaratsulla Katallin Fiinadonna, jolle iso yleisö oli uusi asia. ”Jokainen hevosen kanssa vietetty hetki ja yhdessä olo on mulle periaatteessa kouluttamista”, Terhi Stegars muistutti.

      Ratsastus | Kouluratsastusta taidolla, tuntien ja tarkasti

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ratsastus
    kouluratsastus
    esteratsastus
    hevonen
    Johanna Vainio
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle