• Bovaer-tutkija on hevosihmisiä – kun on paljon tekemistä, ei ehdi ihmetellä salaliittoteorioita

    Punkaharjulla asuva Jenni Vattulainen kasvattaa ratsuja ja tekee väitöskirjaa Luonnonvarakeskukselle.
    Tilaajalle
    ”Olin seitsemän- tai kahdeksanvuotias, kun sanoin, että haluaisin varsoja”, Jenni Vattulainen kertoo.
    ”Olin seitsemän- tai kahdeksanvuotias, kun sanoin, että haluaisin varsoja”, Jenni Vattulainen kertoo. Kuva: Helena Kosonen
    MT Hevoset|Hevoset
    27.7.202617:00
    Miia Lahtinen

    Jenni Vattulaisen kiireinen elämä on jakautunut tutkijan työn ja ratsuhevosammattilaisuuden ja -harrastamisen välillä.

    Koska jostain pitää aloittaa, niin aloitetaan Bovaerista. Se on lehmien rehun lisäaine, jolla on tarkoitus vähentää lehmien metaanipäästöjä. Yleiseen keskusteluun aine nousi viime vuonna, kun Tanskassa maidontuottajat raportoivat lehmien huonovointisuudesta ja jopa kuolemista sen jälkeen, kun niille on annettu Bovaeria. Mahdollisesti syynä oli Bovaerin ja rapsin yhdistäminen ruokinnassa.

    Vattulainen on nyt kirjoittanut Bovaerista ensimmäisen suomalaisen tieteellisen artikkelin, mutta sitä ei ole vielä julkaistu. Vattulainen kertoo, että hänen tutkimuksensa mukaan Suomessa aineen käyttö vähentää noin 20 prosenttia lehmien metaanipäästöstä. Muualla maailmassa luku on noin 30 prosentissa.

    ”Ei sillä ehkä maailmaa pelasta, mutta omalla sektorilla se on ihan merkittävä”, Vattulainen luonnehtii.

    Vattulainen toteaa, että ei Bovaerista pidä olla huolissaan. Se metabolisoituu pötsissä tavallisiksi aineiksi vaikuttaen metaanin muodostumisen, eikä siitä jää jäämiä maitoon.

    Hän on kyllä miettinyt, aiheuttaako artikkelin julkaiseminen somelynkkauksen.

    ”Aihe on ruokkinut paljon jopa salaliittoteorioita ja höpötyksiä”, Vattulainen hymähtää.

    Toisaalta hevosihminen ei ehdi istua netissä lukemassa kommentteja. Ja kun työskentelee maataloudessa ja pitää hevosia, on ehtinyt tottua siihen, että arvostelijoita ja paheksujia kyllä maailmasta löytyy.

    ”Ihmiset saavat olla mitä mieltä haluavat, usein kyse on siitä, että ei tiedetä asioista tarpeeksi”, Vattulainen kuittaa.

    Bovaer-artikkeli liittyy Vattulaisen väitöskirjaan, ja työssään hän laskee kasvihuonekaasuja. Hän siis osaa neuvoa, mistä hevosihmisten kannattaisi pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Vattulainen toteaa, että autoilu on selvä ykkönen.

    ”Tekopyhää sanoa, mutta fakta on se, että hevosten kanssa edestakaisin ajaminen on se, joka tuottaa eniten päästöjä”, hän sanoo tietäen kyllä itsekin ajavansa paljon.

    Kaikkea ei onneksi tarvitse hävetä. Vattulainen muistuttaa, että hevostalous lisää runsaasti ympäristön monimuotoisuutta. Sen suhteen hän toivoo, että hevosihmiset välttäisivät ylilaiduntamista.

    ”Usein näkee, että laidun syötetään tosi, tosi lyhyeksi, mutta mitä enemmän on kasvimassaa, sitä paremmin laidun sitoo hiiltä”, hän muistuttaa.

    Ja sitten hevosiin. Vattulainen syntyi Punkaharjulla, oli lapsuutensa reipas hevostyttö ja sen mukaisesti hän lähti lukion jälkeen Ypäjälle opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi.

    Sen jälkeen teki mieli opiskella muutakin, ja tie vei Helsingin yliopistoon kotieläintieteen pariin. Pro gradunsa hän kirjoitti vuonna 2020 aiheesta ”Lämminveristen ratsuhevosten lineaarisesti arvosteltavien jalka- ja askellajiominaisuuksien perinnölliset tunnusluvut”.

    Niin sanottu vapaa-aika häneltä kului opiskelujenkin ajan Punkaharjulla hevosten parissa. Vuonna 2014 hänelle tarjottiin mahdollisuutta ottaa tuttu ratsutila kokonaan haltuunsa. Vattulainen tarttui tilaisuuteen, ja siitä lähtien hän on toiminut yrittäjänä Mannilan ratsutallilla.

    Talvet olivat kuitenkin liian hiljaisia, ja viiden vuoden jälkeen Vattulainen luopui päätoimisesta ratsastuskoulutoiminnasta, vaikka opiskelikin ratsastuksenopettajaksi. Nykyään talli tarjoaa hevosten täysihoitoa ja valmennuspalveluita.

    Niin sanottujen oikeiden töiden työpaikka Vattulaiselle löytyi Jokioisilta Luonnonvarakeskukselta.

    ”Voisin ehkä haluta olla markku Markun tilalla, mutta ei ole nyt sitä paikkaa Lukelle”, Vattulainen sanoo viitaten Markku Saastamoiseen, vastikään eläkkeelle jääneeseen Luken pitkäaikaiseen hevostutkijaan.

    Tutkimusten rahoitus on kuitenkin projektiluontoista, ja tällä hetkellä hevosiin liittyvä tutkimustoiminta Lukessa on melko vähäistä. Tutkijoiden hevosverkosto on sentään olemassa, ja siinä Vattulainenkin on mukana.

    Jenni Vattulainen ja kesän kasvatti Neighhill Charmant Amour (i. Coldfly KNE, ei. Arko III).
    Jenni Vattulainen ja kesän kasvatti Neighhill Charmant Amour (i. Coldfly KNE, ei. Arko III).  Kuva: Helena Kosonen

    Hevosten kanssa Vattulaisen suurin intohimo on kasvatus. Sen suhteen hänellä on kaksi unelmaa. Ensimmäinen on palata omakasvatilla esteiden 130-radoille, joilla hän on ehtinyt käydä.

    Toinen on kasvattaa kymmenen varsaa, ennen kuin täyttää neljäkymmentä vuotta. Siinä on kuitenkin ollut hidastetta, eikä kovin montaa kesää ole enää jäljellä.

    Ensimmäinen kasvatti oli ori Bazoutaire, joka oli kolmivuotiaana Kyvyt esiin -finaalissa komeasti toinen. Jo nelivuotiskaudella alkoivat kuitenkin vaikeudet. Lopulta huomattiin, että hevosen toisen takapolven sivuligamentit päästivät polvea liukumaan sivulle, ja takapolveen tuli nivelrikko.

    Sitten välillä oli monta vuotta ongelmia tammojen saamisessa tiineeksi, kunnes tänä vuonna vihdoin syntyi kolme reipasta varsaa.

    Tällekin kesälle kasvattaminen on silti ehtinyt näyttää vaikeat puolensa, kun yksi liisingissä ollut tamma kuoli viime viikolla yllättäen laitumelle.

    Syyksi löytyi munuaisvika ja sen aiheuttaman massiivisen verihyytymän ajautuminen aorttaan. Jos munuaisvika olisi löytynyt aiemmin, kuolemaa olisi ehkä voitu hidastaa, mutta hoitoa ei olisi ollut.

    Onneksi varsa oli jo useamman kuukauden ikäinen. Sen hoitoa helpottaa, että toinen jäljelle jääneistä tammoista on alkanut päästää orpovarsankin tissille. Aluksi ihmisen piti pitää tammaa kiinni, mutta nykyään tamma ja varsat elävät sopuisasti kolmisin.

    .

    Homman ajoittaisesta raskaudesta huolimatta Vattulainen painottaa, että hevoset tuovat elämään valtavasti hyvää.

    ”Kun kaikki menee hyvin, on mukavaa. Varsat ovat maailman ihanimpia, ja oman kasvatin kanssa toimiminen on niin palkitsevaa. Bazoutaire luotti minuun täysin, eikä sellaista fiilistä saa missään muualla, en ainakaan minä saa”, hän sanoo.

    ”Jos näitä hevosia ei olisi, ajelisin paremmalla autolla, kävisin joskus matkoilla ja ostaisin vaatteita. Mutta tämä on oma valinta”, hän sanoo.

    ”Mutta kun laskuja maksaa, tietää, miksi käy Lukella töissä.”

    Lisää aiheesta
    • MT Livessä toimituspäällikkö Stina Haaso haastattelee Valion toimitusjohtajaa Annikka Hurmetta (oik.).

      Elintarviketeollisuus | Valio veti jarrua Bovaerin käytössä, toimitusjohtaja avaa syitä keskeytykseen

    • Rapsilla saattaa olla osuutta tanskalaisten maitotilojen ongelmiin.

      Maidontuotanto | Yhteys Bovaerin ja tanskalaisten lehmien joukkosairastumisien välillä ehkä löytymässä

    • Caru Sundance on yksi tallin ylpeydenaiheista.

      Ratsastus | Kun suomenhevoset tulivat liian sporttisiksi, Tuija Lilja alkoi kasvattaa viiksekkäitä hevosia

      Tilaajalle
    • Kouvolan Ratsastuskeskuksessa koulutussopimuksella ratsastuksenohjaajaksi opiskeleva Nilla Kääriäinen (vas.) ja kasvattaja-omistaja Saara Flekander iloitsivat Oh Dear FG:n Kyvyt Esiin -menestyksestä.

      Ratsastus | Estemenestyjän takaa löytyy kouluratsastaja – Saara Flekander luottaa kasvatukseen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Bovaer
    hevonen
    hevoskasvatus
    ilmastopäästö
    Luonnonvarakeskus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle