Kun suomenhevoset tulivat liian sporttisiksi, Tuija Lilja alkoi kasvattaa viiksekkäitä hevosia

Kangasalla asuva Tuija Lilja on jo eläkkeellä oleva eläinlääkäri, ja ikä alkaa pian seitsemällä. Hevosia on piha täynnä, sillä kun harrastuksena on hevoskasvatus, hevoset tuppaavat lisääntymään.

Suomenhevoista aloitettiin.

”Ravipuolelle mukamas”, Lilja naurahtaa.

Kasvatit eivät kuitenkaan raviradoilla viihtyneet, joten oli suunnattava ratsukentille.

Ikimuistoisin kansallisaarteista oli vuonna 1993 syntynyt läsipääori Jeveri Jeviiristä.

”Seppo Sarkola sen opetti, ja sanoi, että kaikki on muuten kohdillaan, mutta se ei vaan halua”, Lilja muistelee.

Kun hevosesta ei ravuria tullut, Lilja lähti sen kanssa Niinisaloon maastoesteleirille, vaikka hevonen ei ollut hypännyt kuin paalien yli irtohypytyksessä. Jeveri innostui maastoesteistä kovasti. Jo Niinisalon leireillä Lilja antoi sen osaavamman ratsastettavaksi, ja myöhemmin Jeveri kilpaili vuosikaudet kenttää ja esteitä Minna Nikmon, Maiju Mallatin ja Tiina Pirttijoen kanssa. Viimeksi mainitun kanssa Jeveri voitti esteillä SM-pronssia.

”Se oli elämäni hevonen”, Lilja sanoo Jeveristä.

Caru Sundancella on kunnon viikset. Kuva: Tuija Lilja

Hän miettii, että on kyllä yhä edelleen suomenhevosihminen, mutta rodusta vain on tullut hänelle liian sporttinen.

”Ne eivät ole sellaisia mulle sopivia”, hän sanoo.

Lisäksi hän tykkää värien kasvattamisesta, ja suomenhevosten kanssa mahdollisuuksia on vähemmän.

”Samaperintäisiä rautiaita! Yhden mustan onnistuin kasvattamaan”, Lilja naurahtaa.

Sundis Candy ja tämän kevään voikko tammavarsa orista Hermits Red Eagle. Kuva: Tuija Lilja

Irlannincobit eli epävirallisesti tinkerit tulivat Liljan elämään hieman yllättäen.

Alitajunnassa asia oli kyllä hautunut, sillä Lilja oli jo vuosia ihaillut tinkereitä valokuvista. Hän ei kuitenkaan ollut sen kummemmin tarttunut toimeen omaa irlantilaista tupsujalkaa saadakseen.

Suomenhevosta hän oli silloinkin etsimässä, kun ensimmäisen tinker kopisi hänen elämäänsä vuonna 2019.

”Etsin Etelä-Suomesta varsoja tai aikuista tammaa, mutta mikään ei kolahtanut”, Lilja muistelee hevosenostoreissuaan.

Sitten illassa yksin ajellessaan hän muisti Torissa olleen Maria Mäntykosken ilmoituksen myytävistä irlannincobeista. Kello kävi jo kohti kahdeksaa, joten vähän arastellen Lilja soitti ja kysyi, saako hevosia tulla katsomaan. Kyllä sai.

Näky oli huikea: koko lauma eri värisiä irlannincobeja. Ulkonäön lisäksi rauhallinen käyntityyli ja olemus ihastuttivat.

”Sydän läikähti, kun näin, kuinka koko perhe pyöri siellä hevosten jaloissa”, Lilja muistelee.

Sitten yksi kaksivuotias tamma, Shining Hildegard, tuli Liljan luo, asetti päänsä hänen olalleen ja turvan poskelle.

”Se myi itsensä mulle”, Lilja huokaa.

Hildestä tuli hänen ensimmäinen irlannincobinsa ja tärkeä siitostamma. Lilja on kiitollinen kaikista yhteisistä vuosista, mitä saatiin.

Niitä ei kuitenkaan tullut kuin viisi. Viime vuoden kevät oli surun aikaa, sillä odotetun varsomisen sijasta Shining Hildegard lopetettiin syntymättömän varsansa kanssa Viikissä hevossairaalassa. Sen maksassa oli jotain pahasti vialla.

Varsoja se ehti onneksi jättää kolme: hopeanruunikon, rautiaankirjavan ja mustan. Kaikkien isä on vuoden vanhana Virosta kasvattaja Katrin Jõgilta ostettu Liljojen oma ori Caru Sundance eli Sundis.

Tiina Pirttijoki kehittää Caru Sundancea eteenpäin ratsastuksessa. Kuva: Tuija Lilja

Lilja kertoo, että tinkereissä on monenlaisia yksilöitä, niin kuin muissakin hevosroduissa. Rotu oli pitkään vakiintumaton, ja sitä käytettiin Irlannin kiertävien romanien ajohevosena. Papereita tärkeämpää oli, että hevoset toimivat tyynesti vankkureiden vetämisessä.

Lilja painottaa, että rotu on hitaasti kehittyvä, joten vasta kuusivuotiaana kannattaa alkaa tekemään enemmän. Lisäksi on pidettävä mielessä, että rotu ei ole ratsastukseen kaikin puolin optimaalinen, ja siksi ratsastajan on edettävä hitaasti ja kuunneltava hevosta erityisen tarkasti. Hän kuvaa rotua nöyräksi, mutta herkäksi. Jos se ei ymmärrä, se voi myös juurtua maahan.

”Niiden perusolemus on syy, miksi siirryin tähän rotuun. Ne ovat niin hirveän järkeviä ja fiksuja”, Lilja sanoo.

Terveyshaasteista tyypillisin on valtavan karvoituksen kanssa yhdessä kulkeva keratiinin ylituotanto.

”Tämä ei ole sellaisen ihmisen hevonen, joka ei halua hoitaa. Pitää jaksaa pitää karvat ja iho kunnossa”, Lilja alleviivaa.

Tuija Liljan kasvatti Lilium Darling Dude vaikuttaa Belgiassa, jossa sillä on jo jälkeläisiäkin. Kuva: Hanne Geusens

Liljan hevoset kouluttaa ratsastukseen Tiina Pirttijoki ja Pinja Rönni, ajolle Hannu Kamppuri ja lisäksi Karoliina Mönkkönen tekee maastakäsittelyä.

Kasvatuksessa Lilja haluaa varsoille hyväluonteisuuden lisäksi kivoja värejä. Se on mielenkiintoista ja myös auttaa myynnissä.

”Suomenhevosten kasvattaminen oli niin hirveän tappiollista. Tämä on vähemmän tappiollista”, hän hymyilee.

Yhden varsan hän on myynyt Belgiaan ja yhden Hollantiin, kaksi on myyty Viroon, mutta niistä toisen hän osti takaisin, kun kantatamma Shining Hildgard menehtyi. Kotiin Virosta tuli sen jälkeläinen Lilium Charming Chap, nyt nelivuotias ori, joka toimii myös siitosoriina.

Ragnar Wilson ja Tuija Lilja ovat osallistuneet myös Rudolph Pestmanin valjakkovalmennuksiin. Kuva: Kata Vuorinen

Tinkereiden lisäksi Liljalla on kaksi shetlanninponia. Toinen niistä on menestynyt valjakkoponi Ragnar Wilson, jolla hän ajelee itse.

”Se on minun yksi haaveeni, että saisi parivaljakon”, Lilja paljastaa.

Hän toteaa olevansa kertakaikkisesti ihminen, joka rakastaa hevosia.

”Ja jyhkeät, vankat, kiltit ja ihanat hevoset vetoavat minun”, hän sanoo.