Aurinkoisena elokuun päivänä vajaat neljä vuotta sitten hevostenkouluttaja Kalev Tyllistä odotettiin pälkäneläiselle tallille ratkomaan tamman ongelmia. Vapaana liikkuvan hevosen agilitykouluttamisesta ja kirjoittamastaan Hevosagility-kirjasta tunnettua virolaissyntyistä Tyllistä ei kuitenkaan kuulunut paikalle.
Asiakas lähti Tyllisen lähistöllä sijaitsevaan kotiin katsomaan, onko jotain vialla. Kalev Tyllinen löytyi kotoaan sairauskohtaukseen menehtyneenä.
Seitsemän hevosta jäi ilman isäntää ja huolenpitäjää, joukossa kolmekuinen orivarsa emänsä kanssa. Apuun riensi joukko kylän hevosihmisiä, joille Tyllinen oli tärkeä osa hevosharrastusta ja ystävä.
Porukasta yksi oli Hannele Merikari, jonka lapsuudenperhe oli tehnyt yhteistyötä Tyllisen kanssa pari vuosikymmentä. Varsan Marina-emä oli Merikarin ja hänen sisarensa Paula Zeitlinin entinen hevonen. Vahinkovarsa oli 24-vuotiaan emänsä ja samalla tontilla oripihatossa asuneen Hubertus-orin salaisen ja suunnittelemattoman kohtaamisen tulos.
”Kalev vietti varsan ensimmäiset yöt ulkona kuusen alla vartioimassa, etteivät lauman muut, väliaidan takana olleet hevoset pääse häiritsemään tammaa ja vastasyntynyttä”, kertovat Merikari ja Zeitlin, jotka omistavat yllätysvarsan, nyt nelivuotiaaksi kääntyneen ruunan.
Zeitlin toteaa, että tapahtuma kuvaa Kalev Tyllisen hevosrakkautta ja -taitoa. Ja sitä, että mies piti hevosistaan parempaa huolta kuin itsestään. Myös huumorintajua häneltä löytyi vaikeuksienkin keskellä. Vilkas tupsukorvainen varsa aiheutti aidoista karkailullaan Tylliselle lisätyötä ja saikin alkuaikojen kutsumanimekseen Lucifer.
”Kaleville päätyi hevosia, jotka eivät soveltuneet omaan käyttötarkoitukseensa, mutta joille omistajat halusivat mielekkään elämän jatkon. Hän oli edelläkävijä hevosten käsittelyssä, koulutuksessa ja pihattoelämän suosimisessa. Todellinen hevoskuiskaaja”, sisarukset muistelevat.
”Meille tuli vuosi sitten keväällä hulluuspäissämme idea vielä kerran hommata nuori poni.”
Kahden viikon kuluessa Tyllisen kuolemasta oli hevosten asiat setvitty viranomaisten ja sukulaisten kanssa. Pääosin iäkkäistä hevosista ja poneista koostuva lauma lähetettiin omilta laitumiltaan rauhaisasti suoraan taivaslaitumille, mutta Marina-tamma ja varsa haluttiin säästää elämälle. Naapuri, KR-tallien omistaja Kaisu Rukko otti kaksikon hoteisiinsa.
”Huomasin sanovani kyllä, kun Hannele kysyi, ottaisinko tamman ja varsan. Meillä sattui silloin olemaan hyvin tilaa”, Rukko nauraa.
Siitä lähtien Skidiksi nimetty poni on elänyt Rukon hoidossa. Merikari ja Zeitlin päätyivät nuoren orin omistajiksi reilu vuosi sitten. Skidi ruunattiin ja sai jäädä asumaan tuttuun nuorisolaumaansa.
”Meille tuli vuosi sitten keväällä hulluuspäissämme idea vielä kerran hommata nuori poni. Katselimme connemaravarsoja Ruotsistakin, mutta kun Kaisulta tuli tieto Skidin mahdollisesta myynnistä, tuntui se heti omalta”, Hannele Merikari kertoo.
Hevoshulluus on tila, josta sisarusten mukaan ei näemmä irti pyristellä, vaikka yritystä olisi useiden hevosettomien vuosien edestä. He ovat pienestä pitäen kasvaneet hevoselämään, kun heidän äitinsä Mirja Merikari hurahti hevosiin aikuisena ja rakensi miehensä Pertti Merikarin kanssa yli 30 vuotta sitten Pälkäneelle maneesitallin ja Taukopaikka Aapiskukon.
Pariskunnan molemmat tyttäret kilpailivat esteratsastuksessa, oppivat tallinpitoon jo lapsina ja olivat mukana äitinsä Tampereelle perustamassa ratsutarvikeliikkeessä. Zeitlin myös työskenteli nuorten hevosten kanssa ulkomailla jonkin aikaa.
”Skidin ostamisen myötä ympyrä sulkeutuu. Toivottavasti ruunasta tulee monipuolinen harrastehevonen ja kiva lastenponi”, sisarukset toteavat.
Autuaan tietämättömänä elämänsä alun sisältämästä tragediasta Skidi nauttii tästä hetkestä ja Paulan tytärten Stella ja Ulla Zeitlinin antamasta harjauksesta. Lastenponi on syntymässä.
”Jos sisäänratsastuksessa menee vaikka kolme vuotta, se ei haittaa.”
”Perusteet kuntoon neli–viisivuotiaana. Siitä sitten viedään hevosta eteenpäin”, toteavat sisarukset Paula Zeitlin ja Hannele Merikari omistamastaan nelivuotiaasta, ainakin toistaiseksi ponikokoisesta Skidi-ruunasta.
Pitkähkön hevosettoman jakson jälkeen sisarusten into vielä kerran hankkia oma nuori hevonen nosti päätään. Zeitlinin nyt 10- ja 8-vuotiaat tyttäret ovat innokkaita ponityttöjä. Oma projektinuori löytyi lähempää kuin oli edes arvattavissa: sisarusten entisen tamman 24-vuotiaana saama yllätysvarsa.
Zeitlin ja Merikari ostivat 3-vuotiaan orin ja ruunauttivat sen. Sitten nuorukainen pääsi takaisin tuttuun pihattolaumaansa. Nyt siitä on lähdetty rakentamaan ratsua.
”Tässä on oma viehätyksensä, kun aiemmin on ollut tekemisissä kilpahevosten kanssa, mutta nyt tehdäänkin asioita hevosen rytmissä, ilman aikataulupainetta. Jos sisäänratsastuksessa menee vaikka kolme vuotta, se ei haittaa”, Paula Zeitlin toteaa hymyillen.
Ruunan käsittely aloitettiin viime kesänä lyhyesti ja tänä kesänä ensin kerrataan viime vuonna opitut asiat, kuten juoksutus ja selkään kiipeäminen. Skidin emälinja on sisaruksille tuttua, temperamenttista connemarasukua. Siksi asiat halutaan saada onnistumaan varman päälle.
”Koetetaan päästä hyvillä mielin jokaisesta tilanteesta. Jos hevonen jännittyy, pyritään saamaan se takaisin rauhalliseen tilaan ja yhteys palautettua”, Zeitlin sanoo.
Rauhoittaminen ja yhteyden luominen tai palauttaminen toimivat, kun takataskussa on varmasti harjoitus, jossa poni tietää, mitä siltä pyydetään. Tehtävään palataan, jotta tilanteen molemmat osapuolet saavat rauhoittua.
Merikari ja Zeitlin korostavat, että hevosen kouluttamisessa ei saa olla lainkaan hopun tuntua.
”Opettelulla ei saa olla kiire, ja meillä ei olekaan mitään aikapainetta. Jos joku asia ei onnistu, jatketaan sitten seuraavana kesänä.”
Sisarukset pohtivat, että hyvällä tuurilla poni elää 25-vuotiaaksi, joten kärsivällisyydellä asiat jossain kohtaa loksahtavat kohdilleen. Skidin kanssa heillä onkin vain yksi selkeä tavoite.
”Haluamme saada rakennettua siitä hyvän ponikansalaisen.”
