

Ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja ja eläintieteen maisteri Heta Rautiainen kertoo, että koiriin verrattuna hevosten herkkyyskausista tiedetään vain vähän. Se tunnetaan, että oleellista on panostaa varsan sosiaalistamiseen jo ensimmäisestä vuodesta alkaen.
Hevonen syntyy maailmaan hyvin valmiina. Varsa alkaa saman tien tutkia maailmaa, ja luonnossa pärjätäkseen sen on opittava perustaidot pian.
Varsat kehittyvät hieman eri tahdissa, mutta noin ensimmäisen elinkuukautensa aikana varsalla on riippuvuuskausi, jolloin se pysyy lähellä emoaan ja sillä on vain vähän kontaktia muihin hevosiin. Toisena ja kolmantena kuukautena sosiaalistuminen emon ulkopuolisiin hevosiin ja poneihin etenee nopeasti. Neljännestä kuukaudesta alkaen varsat siirtyvät kohti aikuismaista käyttäytymistä, ja ensimmäisen ikävuoden aikana hevosen ajan käyttö muuttuu melko samanlaiseksi kuin aikuisilla hevosilla.
”Kun on paljon mukavaa pohjalla, se toimii puskurina esimerkiksi kun rokotus kerran nipistää.”
Rautiainen toteaa, että nuoruusiän kokemukset vaikuttavat koko hevosen elinikään. Tutkimusten mukaan erityisen tärkeitä ovat ensimmäisen elinvuoden kokemukset, ja ne vaikuttavat enemmän verrattuna siihen, jos sosiaalistamisen aloittaa vasta ensimmäisen elinvuoden jälkeen.
Tämän takia varsan säännöllinen, hyvä käsittely on tärkeää alusta saakka. Oleellista kuitenkin on, että varsa tuntee olonsa koko ajan turvalliseksi. Tutkimuksen mukaan imprinting-menetelmä, jossa ihminen käsittelee vastasyntynyttä varsaa erittäin paljon, ennemmin stressaa varsaa ja häiritsee emän ja varsan suhdetta.
Sen sijaan tutkimuksen mukaan varsan pelokkuutta voidaan vähentää ja sen uteliaisuutta voidaan lisätä, kun varsaa altistetaan kahdeksan ensimmäisen elinviikon aikana uusille asioille asioille yhdessä emänsä kanssa, joka on jo tottunut näihin.
Rautiainen neuvookin tutustuttamaan varsaa uusiin asioihin omassa tahdissa vanhemman, rauhallisen hevosen kanssa. Varsan turvallisuuden tunnetta tulee tukea ja sen uteliaisuutta kannattaa vaalia. Sille voi näyttää erilaisia asioita, opettaa taitoja, viedä erilaisille pohjille ja uusiin ympäristöihin.
Erityisesti varsalle kannattaa järjestää positiivisia kokemuksia ihmisestä ja hoitotoimenpiteiden harjoittelusta esimerkiksi rapsutteluhetkillä. Tämä auttaa sitten, jos hevoselle myöhemmin joudutaan aiheuttamaan negatiivisia asioita esimerkiksi hoitotoimenpiteissä.
”Kun on paljon mukavaa pohjalla, se toimii puskurina esimerkiksi kun rokotus kerran nipistää”, Rautiainen sanoo.

Hän painottaa, että hevosen elämässä jatkuvasti toistuvien tilanteiden pitäisi saada mahdollisimman hyvä alku. Siksi varsavuosien aikana olisi hyvä saada luotua hevoselle positiivinen tunnetila esimerkiksi lastaukseen tai valjastamiseen.
Hän lisää, että asioihin ja uusiin paikkoihin totuttaminen tule tehdä järjestelmällisesti ja suunnitellusti. Hevoselle pitää opettaa esimerkiksi talutuskäyttäytyminen hyväksi kotona, ennen kuin sitä lähdetään taluttelemaan vieraissa paikoissa.
Uusiin asioihin totuttamista ei kannata ajoittaa samaan aikaan, kun nuorella hevosella on elämässä isoja stressaavia tapahtumia, kuten esimerkiksi muutto, vieroitus tai ruunaus.
”Tällaisten asioiden yhteydessä on hyvä antaa palautumisaikaa, ettei mahdollinen negatiivinen tunnetila saa nuorta hevosta tulkitsemaan uusia tilanteita tai koulutettavia asioita tavanomaista pelokkaammin”, Rautiainen neuvoo.
Hevosilla on olemassa myös jonkinlainen murrosikä, jolloin ne itsenäistyvät ja sukupuolihormonit alkavat vaikuttaa käytökseen. Rautiainen kertoo, että varsat vieroittuvat emosta luonnossa noin vuoden iässä, ja kolmivuotiaana ne mahdollisesti lähtevät syntymälaumasta.
Kesyhevosella tämä itsenäistymisikä voi näkyä esimerkiksi aiempaa huonompana keskittymisenä ja impulsiivisempana käytöksenä. Silloin kouluttajan pitää löytää hevoselleen sopiva tekeminen ja motivointi, jossa se onnistuu keskittymään.
”Hormonit voivat vaikuttaa joidenkin nuorten hevosten käyttäytymiseen, ja onkin tärkeää löytää turvallisia tapoja harjoitella ja opetella rajoja tavalla, joka ylläpitää hevosen positiivista suhtautumista ihmisiin”, Rautiainen sanoo.
Hän myös muistuttaa, että murrosikäisen hevosen kanssa kouluttajan on oltava tarkkana, että tietää, mistä käytöksessä on kyse. Konfliktikäyttäytymisen takana voi olla myös se, että hevonen ei ymmärrä siltä pyydettyä asiaa, se pelkää tai se on esimerkiksi kipeä.
Hevonen oppii koko elinikänsä ajan. Yhden laajan australialaisen tutkimuksen mukaan myöhempään ratsutetut hevoset olivat kuitenkin vähemmän rohkeita ja itsenäisiä kuin ne, jotka oli opetettu ratsastukseen jo aiemmin.
Rautiainen painottaa, että vaikka varsaa opetetaan toimimaan ihmisen kanssa, on erittäin tärkeää, että se saa myös olla hevonen. Laumassa se tyydyttää omat sosiaaliset tarpeensa ja oppii hevosten välisen kommunikoinnin.
”On rauhoittava tekijä, kun hevonen saa viettää varsa-aikansa ja nuoruutensa emän ja muiden hevosten kanssa”, kouluttaja muistuttaa.