Rauhoitus on hevosalalla tuttua, mielialalääkkeet saattavat olla tulossa

Ainakin toistaiseksi hevosen mieleen vaikutetaan lääkkeellisesti lähinnä eri asteisella rauhoittamisella ja joskus kokeilemalla feromonien vaikutusta. Sen sijaan koirilla on nykyään suhteellisen yleistä kokeilla lääkitystä vähentämään niiden stressitilaa, jos kouluttaminen ei etene. Kissoilla taas käytetään yleisesti feromonivalmisteita elämänmuutosten tuomissa stressitiloissa: silloin kissan elintilaan suihkutetaan samaa rauhoittavaa feromonia, jota kissat itse vapauttavat esimerkiksi päällään puskiessa.

Anna-Mari Olbricht toteaa, että koira- ja kissapuolella psyykeen ja toimintakykyyn vaikuttavien aineiden käytössä ollaan hevosalaa monta askelta edellä.

Hevosten kohdalla käytössä on lähinnä eri tasoinen rauhoitus eri toimenpiteisiin sekä rauhoittavaksi mainitut rehutuotteet, jotka sisältävät hermoston välittäjäaineiden esiasteita sekä feromonivalmisteet. Olbricht kertoo, että rehuvalmisteiden ja feromonituotteiden vaikuttavuudessa on isoja hevoskohtaisia eroja. Joillain ne toimivat hyvin, joillain eivät lainkaan.

Lääkkeitä ja rauhoitusta käytettäessä hevosten kohdalla on oltava varovainen hevosen koonkin takia. Lisäksi koulutustilanteissa hevosen on säilytettävä hyvin liikkeenhallinta. On myös vaarallista, jos jokin mielialaan vaikuttava lääke tekee hevosesta vihaisemman.

”Eihän tämä ole ihmistenkään psyykelääkkeiden kohdalla ole samanlainen helppo maailma, kuin silloin, kun määrätään antibiootteja tiedetyn taudinaiheuttajan aiheuttamaan tulehdukseen”, Olbricht muistuttaa.

Hän uskoo, että jatkossa mielialavalmisteita on tulossa mukaan myös hevosten käsittelyyn ja kouluttamiseen. Hän suhtautuu asiaan varauksellisesti, mutta avoimin mielin.

Joka tapauksessa oleellista on ensin tarkistaa eläimen olosuhteet: pääseekö se tekemään lajityypillisiä asioita, millainen ruokinta ja ympäristö sillä on, onko sillä virikkeitä.

Kun nämä saadaan kuntoon, voidaan ehkä ottaa lääke mukaan helpottamaan koulutus- tai käsittelyprosessia.

”Mutta eläimen käytöksen korjaamiseen ja terapiaan on paneuduttava”, Olbricht painottaa.

Hevosen iso koko vaikeuttaa sopivan ja kaikille turvallisen lääkityksen löytämistä.

Jo nykyinen rauhoittaminen on vaikuttamista hevosen mielialaan ja toimintakykyyn. Koska hevosen nukuttamisessa eli kaatamisessa on riskinsä, hyvin vahvassa rauhoituksessa tehdään vaativiakin eläinlääkinnällisiä toimenpiteitä. Toisaalta rauhoitusta saatetaan käyttää hevosen koon takia pieniinkin toimenpiteisiin: esimerkiksi hevosen silmät on tarkastettava rauhoitetulta hevoselta sen vahvojen silmälihasten takia.

Olbricht painottaa, että rauhoituksen avulla moni tilanne saadaan turvallisemmaksi ja turha painiminen hevosten kanssa voidaan välttää.

”Koko ajanhan me mennään siihen suuntaan, että cowboy-toiminta vähenee, ja tilanteiden halutaan pysymään mahdollisimman rauhallisina”, hän sanoo.

Olbricht huomauttaa, että vanhastaan hevosihmisille on ollut vaikeaa antaa periksi. Monesta asiasta on tavattu taistella, vaikka joskus parempi vaihtoehto olisi pysäyttää tilanne ja jatkaa seuraavana päivänä. Niissä tapauksissa, kun työ on pakko tehdä valmiiksi, rauhoittaminen voi olla hyvä vaihtoehto.

Rauhoittaminen pitää aloittaa tarpeeksi aikaisessa vaiheessa, että siitä on hyötyä, ja aine vaikuttaa paremmin. Joskus kiihtynyttä hevosta ei rauhoita mikään, ja on joitain hevosia, jotka eivät rauhoitu riittävästi pelkällä suun kautta annettavalla lääkkeellä.

Kengitys voi olla yksi tilanne, jossa rauhoitusta tarvitaan. Kuva: Anne Anttila

Olbricht toteaa, että on vaikea sanoa, miten hevonen kokee rauhoittamisen. Se tavallaan lamaa, mutta oletettavasti myös vie pelkoa pois. Olbricht huomauttaa, että jos rauhoitettuna oleminen olisi hevoselle kammottava kokemus, eivät hevoset menisi yleensä aika vaivattomasti pakkopilttuuseen, jossa ne usein rauhoitetaan esimerkiksi hammashoitoon.

Nykysuositusten mukaan hevoset aina rauhoitetaan hammastarkastukseen, että se saadaan tehtyä huolellisesti.

”Toisinaan hevosten kanssa asiat voivat mennä vähän painimiseksi, ja asioita tehdään vähän väkisin. Ennemmin sellaisesta jää hevoselle mielen päälle, pitkäksikin aikaa. Tämä keskustelu meillä jää liian vähälle”, Olbricht sanoo.

Muissa kuin eläinlääkärin tekemissä toimenpiteissä yleisin rauhoitustilanne on kengitys. Tutuin rauhoite taas on suun kautta annettava Domosedan, jonka vaikuttava aine on detomidiini. Jos lääkkeen antaa eläinlääkäri, hän laittaa sen yleensä pistoksena ja detomiidin lisänä on opioidia. Se lisää hevosen rentoutta.

”Domon kanssa on riski, että hevonen on rauhoittunut, mutta on kosketusarka. Sen takia kengittäjän on aina koskettava rauhoitettuun hevoseen ylempää, eikä pidä mennä suoraan jalkoihin, ettei tule tappopotku”, Olbricht sanoo.

Kosketusherkkyyden säilymisen takia opioidit ovat erinomainen lisä esimerkiksi silloin, kun hevoselta ommellaan haavaa.

Olbricht pitää järkevänä varautua rauhoittamiseen esimerkiksi ensimmäisellä kengityskerralla. Joskus voi käydä esimerkiksi niin, että kolme jalkaa menee hyvin, mutta sitten eri ärsykkeet alkavat kasautua nuorelle hevoselle, ja sen stressin sietokynnys ylittyy. Hevosen antamia merkkejä kannattaa tarkkailla, ja tarvittaessa hevosen voi rauhoittaa ennen ongelmien alkamista.

Samalla hän painottaa, että hevonen tulee opettaa kengitykseen.

Myös kuljetuksen yhteydessä Domosedania käytetään välillä. Silloin, kuten myös esimerkiksi klinikkatoimenpiteiden takia tehdyn rauhoituksen jälkeen, on ajettava erityisen rauhallisesti.

Nykyään hevosklinikoilla käytetään usein kevyesti rauhoittavaa sedatiivia helpottamaan hevosen käsittelyä ja diagnosointia. Usein hevonen on vieraassa paikassa terävänä ja jännittynyt hevonen on lennokas, eikä näytä kipeää kohtaa. Lievän rauhoituksen avulla saadaan diagnoosi paremmin tehtyä.

Klinikoilta hevoselle voidaan määrätä myös rauhoittavaa ainetta helpottamaan ensimmäisiä päiviä, kun hevosta pääsee liikuttamaan pakollisen koppihoidon jälkeen.

Olbricht huomauttaa, että näistä tilanteista puhutaan turhan vähän.

”Olisi kiinnostavaa nähdä tilasto, kuinka suuri osa putoamisista tapahtuu silloin, kun hevonen ei ole päässyt normaalisti liikkeelle”, hän huomauttaa.

Kun hevonen on karsinassa ja liikkuu vain talutuksessa, sen pakoreaktio patoutuu. Ajaessa jarrukärryillä voi jarruttaa menoa, mutta ratsuilla vaihtoehdot ovat juoksuttaminen, missä toipilaan tasainen liikkuminen on vaikea varmistaa, ja ratsastaminen, joka saattaa olla hyvällekin ratsastajalle vaarallista.

”Tässä lääkitystä voisi hyödyntää enemmänkin”, Olbricht sanoo.

Kristiina Ertola on Suomen tunnetuimpia hevoseläinlääkäreitä. Kuva: Ville Toivonen

Kristiina Ertola Tampereen Hevosklinikalta kertoo, että heillä asiakashevosille laitetaan usein Sedivetiä, jossa vaikuttava aine on romifidine.

”Kun sitä annetaan pieni annos, hevoset eivät pörrää niin paljon, mutta pieni annos ei vie kipua pois”, hän selittää.

Leikkausten jälkeiseen kuntoutusliikutukseen hän määrää välillä Plegisil-geeliä, joka sisältää asepromatsiinimaleaattia.

”Myös domoa voisi käyttää pienenä annoksena, mutta sitä tulee laitettua helposti liikaa”, Ertola sanoo.

Jos hevosta vain kävelytetään maasta, domo voi olla sopiva valinta, kunhan katsoo, että käveleminen on kuitenkin riittävän varmaa.

Kouluttamisen ongelmiin kukaan ei ole kysynyt Ertolalta lääkitystä.

”Ei koskaan kukaan ole pyytänyt siihen tarkoitukseen”, hän sanoo.