Hevosala kärsii arvonlisäverotuksen tulkinnanvaraisuudesta – graduntekijältä parannusehdotuksia

Suomalainen hevosalan yrittäjä saa usein raapia päätään miettiessään, mitä arvonlisäkantaa hänen pitäisi noudattaa yrityksensä eri palveluja myydessään. Onko aloittelijan yksityisratsastustunti yleisen arvonlisäveron eli 25,5 prosentin vai alennetun liikunta-alvin eli 13,5 prosentin alaista? Voiko täysihoitoasiakkaan laskussa eritellä eri palvelujen arvonlisäverokannat vai pitääkö koko laskuun lisätä 25,5 prosentin yleinen arvonlisävero?

Kauppatieteen ylioppilas Nea Ilves, itsekin hevosharrastaja, perehtyi pro gradu -tutkielmassaan Suomen arvonlisäverotukseen hevosalalla.

”Tärkein johtopäätökseni on, että nykyinen arvonlisäverotus on hevostoimialalla liian epäselvää ja tulkinnanvaraista”, Ilves arvioi.

Hänen mukaansa eurooppalaisista hevosalan arvonlisäverokäytännöistä suomalaisesta näkökulmasta kiinnostavin vertailukohta on Ranska. Maassa on otettu käyttöön huomattavasti suotuisampi ja hevosalan erityispiirteitä paremmin tunnistava arvonlisäverokohtelu, jossa sovelletaan monissa kohdin alennettu 5,5 prosentin arvonlisäverokantaa.

Ilves toteaa, että vaikka arvonlisäverotus on EU:ssa harmonisoitua, jäsenvaltiot käyttävät liikkumavaraansa eri tavalla.

”Suomi on hevosalan näkökulmasta valinnut melko varovaisen linjan. Suomessa ongelmana ei ole vain verokannan suuruus, vaan myös se, ettei yrittäjä aina voi ennakoida varmasti, mitä verokantaa hänen pitäisi käyttää.”

Suomessa erityisesti hevosen täysihoitopalvelun tilanne on hänen mukaansa ongelmallinen.

”Verohallinnon ohjeistus johtaa käytännössä erikoiseen tilanteeseen. Jos asiakas ostaa rehut erikseen kaupasta, rehuun sovelletaan alennettua verokantaa. Jos hän ostaa maneesin käyttöoikeuden erillisenä palveluna, siihen voidaan soveltaa alennettua verokantaa. Mutta jos sama rehu ja sama maneesin käyttö sisältyvät tallisopimukseen, verottaja ohjeistaa lisäämään palvelukokonaisuuteen yleisen arvonlisäveron.”

Nea Ilves perkasi kauppatieteen gradussaan suomalaisen hevoselinkeinon arvonlisäveroviidakkoa. Kuvassa hän on pitkäaikaisen, jo edesmenneen vuokrahevosensa Rymyn kanssa. Kuva: Kiira Rönni

Ilves käsitteli tutkielmassaan hallinto-oikeuden tapausta, jossa talliyrittäjä oli eritellyt palvelut toisistaan. Hän oli käsitellyt esimerkiksi karsinapaikan, rehun ja ratsastusalueiden käytön erillisinä suorituksina. Verohallinto katsoi, että kyse oli yhdestä palvelukokonaisuudesta, johon olisi pitänyt soveltaa yleistä verokantaa.

Hallinto-oikeus oli eri mieltä ja totesi Verohallinnon ratkaisun yleisen arvonlisäveron soveltamisesta koko palveluun olleen virheellinen. Palvelut sai erotella verokantojen mukaan.

”Ratkaisu osoittaa, että verohallinnon ohjeistus on liian kaavamainen. Jos tuomioistuin hyväksyy palvelujen erottelun, mutta Verohallinnon ohje antaa yrittäjälle kuvan, ettei erottelu ole sallittua, yrittäjä jää hyvin epävarmaan asemaan.”

Ilves sanoo, että verottajan pitäisi muuttaa ohjeistustaan. Sitä ei ole toistaiseksi tehty hallinto-oikeuden päätöksestä huolimatta.

”Verotuksen pitäisi seurata palvelun todellista sisältöä, ei vain sitä, että palvelut ostetaan samalta yrittäjältä. Tilanne vaikuttaa talliyrittäjien kustannuksiin, asiakkaiden maksamiin hintoihin ja koko alan kilpailuneutraliteettiin, mikä ei ole yrittäjien, asiakkaiden eikä verojärjestelmän kannalta hyvä tilanne.”

Toinen oleellisen tärkeä ongelma arvonlisäverotuksesta liittyy Ilveksen mukaan ratsastustunteihin ja valmennuksen.

”Ohjattu ratsastus voi kuulua alennetun arvonlisäverokannan piiriin, mutta ratsastuksen opetus tai valmennus yleisen verokannan piiriin. Rajanveto ohjatun liikunnan, ratsastuksen opetuksen ja valmennuksen välillä on käytännössä vaikea. Ratsastus on laji, jossa turvallinen harrastaminen vaatii aina ohjausta. Siksi on keinotekoista ajatella, että ratsastustunti olisi joko pelkkää liikuntaa tai opetusta.”

Verohallinnon ohjeistus ei hänen mielestään anna riittävästi konkreettisia esimerkkejä siitä, mikä luokitellaan vain liikunnanohjaukseksi ja mikä on valmennusta.

”Yrittäjä ei voi tietää, missä raja oikeasti menee ja oikean verokannan käyttö voi olla haastavaa.”

Ilves käy gradussaan läpi hallinto-oikeuden tapauksen, jossa yrittäjä oli soveltanut alennettua arvonlisäverokantaa aloittelijoiden yksityisratsastustunteihin. Verohallinto katsoi, että kyseisiin tunteihin olisi pitänyt soveltaa yleistä verokantaa. Tuomioistuin oli eri mieltä: alennettua verokantaa sai käyttää.

Ilves sanoo, että tapaus osoittaa konkreettisesti Verohallinnon ohjeistuksen ongelman. Mekaaninen rajanveto ratsastustunnille osallistuvien määrän mukaan ei vastaa todellisuutta.

Hän painottaa, että tulevaisuudessa olisi tärkeää saada aikaan ennakoitavuus verokantojen käyttöön. Ei niin, että verotarkastusta seuraa oikaisuvaatimus tai oikeusprosessi.

Ensisijaiseksi ratkaisuksi Ilves ehdottaa, että Suomi ottaisi käyttöön EU:n laajuisen mahdollisuuden alennetun verokannan soveltamisen eläviin hevoseläimiin ja niihin liittyviin palveluihin.

”Tämä olisi selkein tapa tunnistaa hevosala omana erityisenä toimialanaan. Hevonen ei ole vain urheiluväline tai tavara, vaan elävä eläin, jonka hoito, liikunta, turvallisuus ja hyvinvointi muodostavat palvelukokonaisuuden.”

Hänen vähimmäisvaatimuksensa olisi Verohallinnon ohjeiden perusteellinen tarkentaminen siitä, milloin palvelu voidaan jakaa eri osiin ja milloin sitä käsitellään yhtenä kokonaisuutena. Hän kaipaa konkreettisia esimerkkejä tallipalveluiden, ratsastustuntien, hevosen vuokrauksen ja ratsastusleirien alveista.

”Mielestäni kyse ei ole siitä, että hevosalan yrittäjät haluaisivat erityiskohtelua ilman perusteita vaan siitä, että nykyinen sääntely ei vastaa alan käytännön toimintaa. Hevosalan palvelut ovat yhdistelmä eläinten hoitoa, urheilua, liikuntaa, harrastustoimintaa, tilojen käyttöä ja asiantuntijapalvelua.”