• Pitkä työ palkittiin upeasti – ”En osannut odottaa, että palaamme kotiin kuninkaan kanssa”

    Anni Niemelän valmentama Golden Jang oli huippukunnossa juuri silloin, kun se oli tärkeintä.
    Talli Tähdet eli Niemelän perhe oli teettänyt Golden Jangille omat kannustuspaidat. Tuoreen Ponikuninkaan ympärillä Veikko  (takana vasemmalla), Heidi, Timo ja Anni Niemelä sekä ohjastaja Neea Kopalainen.
    Talli Tähdet eli Niemelän perhe oli teettänyt Golden Jangille omat kannustuspaidat. Tuoreen Ponikuninkaan ympärillä Veikko (takana vasemmalla), Heidi, Timo ja Anni Niemelä sekä ohjastaja Neea Kopalainen. Kuva: Harri Pirinen
    MT Hevoset|Ravit
    17.8.202612:15
    Harri Pirinen
    Jyväskylä

    Kesä on (myös) raviurheilijoille vuoden parasta aikaa. Lämpimänä ja valoisana vuodenaikana käydään useimmat suurkilpailut, joihin valmistaudutaan pitkään.

    Suurin työ tehdään pimeässä, kylmässä ja räntäsateessa. Se työ jää lajia sivusta seuraaville usein piiloon. Hedelmät poimitaan, sikäli kun poimitaan, yleensä kesällä.

    Sama pätee poniraviurheiluun. Tuoreen Ponikuninkaan omistava Niemelän perhe oli sunnuntaina Jyväskylän Killerillä yhtä hymyä, mutta ajoittain on kysytty myös sinnikkyyttä ja pitkää pinnaa.

    ”Kun on menty syksyn räntäsateessa tallille, olemme tsempanneet toisiamme, että kun nyt jaksetaan mennä, kyllä se joskus palkitsee”, perheen isä Timo Niemelä kiteytti.

    ”Mutta ei Annia koskaan tarvitse tallille patistaa. Kyllä hän hoitaa ponin tosi säntillisesti ja hyvin itsenäisesti”, isä kehaisee.

    Golden Jang asuu Annin kummisedän Ari Muurimäen tallissa Juupajoella, seitsemän kilometrin päässä Niemelöiden kotoa.

    ”Kummisedältä tulee suuri apu. Heillä on siellä kova usko ja luotto Anniin ja ’Jalluun’”, Timo Niemelä kertoo.

    Golden Jang eli Jallu yritti syödä palkinnoksi saamansa lahjakortin ja kukat.
    Golden Jang eli Jallu yritti syödä palkinnoksi saamansa lahjakortin ja kukat. Kuva: Harri Pirinen

    Talli Tähdet eli Niemelän perhe hankki nyt 10-vuotiaan Golden Jangin alkuvuonna 2023. Siitä asti se on ollut Annin valmennuksessa. Kyseisenä vuonna Golden Jang kilpaili vain kerran Annin itsensä ajamana.

    Seuraavana vuonna startteja tuli kolme, joista yksi voitto. Viime ja tänä vuonna Golden Jang on kilpaillut kahdeksan kertaa.

    Ponikuninkuusraveissa Neea Kopalaisen ohjastama Golden Jang oli molemmilla osamatkoilla ykkönen. Voitot olivat ponille kauden ensimmäiset.

    ”Odotukset tähän kauteen olivat korkealla, koska olen tehnyt tämän kanssa paljon töitä ja viime kausi meni hyvin. Mutta tämä alkukausi meni huonosti”, 14-vuotias Anni Niemelä kertoi.

    Tämän vuoden viidestä ensimmäisestä startista neljässä tuli laukka, ja sijoitukset olivat välillä 5–7.

    ”Mutta tämä paransi Teivon Suomen mestaruuteen, jossa oli toinen. Siitä alkaen ovat ennätykset paukkuneet”, valmentaja iloitsi.

    ”Anni on taikonut poniin vauhtia ja virtaa, ja nyt ravi rullaa hyvin”, ohjastaja Neea Kopalainen kertoi.

    Valmentaja oli tietysti tuoreesta tittelistä häkeltynyt.

    ”Tämä tuntuu ihan käsittämättömältä. Kun lähdimme tänne, en osannut odottaa, että palaamme kotiin kuninkaan kanssa, koska alkukausi oli mennyt niin huonosti. Ei tätä pysty käsittämään”, valmentaja ihmetteli.

    Neea Kopalainen on ohjastanut Golden Jangin seitsemän edellistä starttia ja tämän kauden molemmat voitot, jotka tulivat Ponikuninkuusraveissa.
    Neea Kopalainen on ohjastanut Golden Jangin seitsemän edellistä starttia ja tämän kauden molemmat voitot, jotka tulivat Ponikuninkuusraveissa. Kuva: Harri Pirinen

    Neea Kopalaisesta on tullut Golden Jangin vakiokuski. 15-vuotias Kopalainen on ajanut ponin seitsemän viime lähtöä.

    ”Olen paitsi ohjastaja, myös jonkinlainen Annin henkinen tuki. Anni tapaa vähän jännittää lähtöjä”, Kopalainen naurahti.

    Golden Jang on Anni Niemelän ensimmäinen poni. Raviurheilun luonteeseen kuuluu, että joskus kultakimpale saattaa löytyä heti ensiyrittämällä.

    ”Tämä oli menestynyt hyvin ja vaikutti myynnissä olleista poneista kaikkein parhaalta vaihtoehdolta”, Anni selitti ponin valintaa.

    ”Alku oli kyllä aika takkuamista, ja ensimmäinen vuosi ponia melkein vain hoidettiin”, isä Timo muisteli.

    ”Kun ensimmäisen kanssa menee näin hyvin, ajatella, mihin asti Anni vielä pääseekään”, äiti Heidi Niemelä kiteytti.

    Somesta tuttu Sarkkuvirkku oli sunnuntaina paikalla Ponikuninkuusraveissa, ja ihailijoita riitti koko päiväksi.
    Somesta tuttu Sarkkuvirkku oli sunnuntaina paikalla Ponikuninkuusraveissa, ja ihailijoita riitti koko päiväksi. Kuva: Harri Pirinen

    Yleisesti Killerin Ponikuninkuusravit sujuivat erinomaisesti. Lauantain yleisömääräksi ilmoitettiin 1316 ja sunnuntain 1420.

    ”Molempien päivien kepparikisoissa oli montakymmentä lasta, ja onnenpyörästä ovat palkinnot loppuneet. Vilskettä on riittänyt”, Killerin nuorisovastaava Mervi Honkonen hymyili sunnuntaina viimeisen lähdön aikaan.

    Yksi sunnuntain vetonauloista oli sosiaalisesta mediasta tuttu Sarkkuvirkku, joka virkkaa erilaisia pehmoleluja.

    ”Sarkkuvirkku kertoi, että yhtään hiljaista hetkeä ei ollut, vaan koko ajan oli tasaisesti porukkaa”, Honkonen kertoi.

    Voiko siis sanoa, että tapahtuma onnistui jopa yli odotusten?

    ”Ei ollut oikein mitään odotuksia. Mutta olen positiivisesti yllättynyt, että väkeä oli näinkin paljon”, Honkonen summasi.

    Honkosen tyttären Moonan valmentama ja ohjastama Jokimäen Jalmari oli Ponikuninkuuskilpailun lopputuloksissa toinen.

    Ponikuningattaren tittelin voitti Oona Tastulan ohjastama ja valmentama Smedens My Donna. Poniruhtinaaksi kruunattiin Sini Räisäsen Mr. Brightside ja Poniruhtinattareksi Inka Heikkisen Little Drops.

    Lisää aiheesta
    • Diana Weellä oli kiire myös heti palkintojenjaon jälkeen. Ohjastaja Iida Innanen yllättyi tamman suorituksesta. Se paransi ennätystään peräti 9,6 sekuntia.

      Ravit | Suurta draamaa ponikunkkareissa – ylivoimainen voittaja hylättiin pitkän tutkinnan jälkeen

    • Honkosen sisarukset ajavat viikonloppuna kilpaa ponikuninkuusraveissa. Vasemmalta Nanna Honkonen ja Poni-Ilolan Betty, Henna Honkonen ja Ekslätts Yatzy, Moona Honkonen ja Jokimäen Jalmari sekä Alina Honkonen ja Pippurin Lumikki.

      Ravit | Neljä tyttöä ja ponit – Honkosen sisaruskvartetti toteuttaa ponikunkkareissa suuren unelmansa

      Tilaajalle
    • Henna (vas.) ja Moona Honkonen opettavat ponien kanssa tarvittavia taitoja pikkusiskoilleen Alinalle ja Nannalle. Henna osallistuu viikonloppuna ponikuningatarkilpailuun valmentamallaan Ekslätts Yatzylla, ja Moona kuninkuuskilpailuun valmentamallaan Jokimäen Jalmarilla.

      Ravit | ”Eihän me tiedetty poniraveista mitään” – sitten poneista tuli koko Honkosen perheen yhteinen harrastus

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    poniraviurheilu
    Ponikuninkuusravit
    Golden Jang
    Anni Niemelä
    ravikilpailu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle