Laihdutus on lääkitystä parempaa myös hevosille

”Hevosen altistaa kaviokuumeelle perimä ja ympäristötekijät, joissa voi olla paljon voimakkuusvaihtelua. Jos altistavat perintötekijät ovat vahvat, ei ympäristötekijöiden tarvitse olla ihmeelliset, kun hevonen jo sairastuu”, toteaa Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan dosentti Ninja Karikoski.

Ympäristötekijöillä Karikoski tarkoittaa hevosen ruokintaa ja liikuntaa, jotka vaikuttavat eläimen lihavuuskuntoon. Geeneissään insuliinin säätelyhäiriön alttiutta kantava pullukka on vaarassa saada kaviokuumeen. Mikäli hevosen perimässä ei ole aineenvaihduntaongelmille altistavia geenejä, voi se porskuttaa terveenä lievästi ylipainoisenakin.

Tutkimusten mukaan insuliinin säätelyhäiriölle ja sen myötä kaviokuumeelle perinnöllisesti alttiita ovat muun muassa alkuperäisrotuiset ponit, arabit, morganinhevoset, andalusialaiset, minihevoset ja aasit. Eläinlääkäri pystyy mittaamaan kotitallilla hevosen perusinsuliiniarvon ja tekemään hevoselle sokerirasitustestin, joilla saadaan tietoa häiriötilasta sokeriaineenvaihdunnassa.

Luennoillaan Eläinlääkäripäivillä Ninja Karikoski valotti kollegoilleen, missä mennään insuliinin säätelyhäiriön ja kaviokuumeen diagnosoinnissa ja hoitamisessa tänä päivänä.

Insuliinin säätelyhäiriötä sairastavaan hevoseen tepsivät samat konstit kuin kakkostyypin diabetestä sairastavaan ihmiseen. Karikosken mukaan kakkostyypin diabeetikolla tauti saadaan usein remissioon eli oireet häviävät, kun ihminen laihtuu noin 15 prosenttia lähtöpainostaan. Pysyvä laihtuminen parantaa myös hevosen insuliiniherkkyyttä ja pienentää kaviokuumeriskiä.

”Kaviokuumeen hoidossa hevosen elintapamuutoksiin on panostettava heti”, Karikoski painottaa.

Hänen mukaansa on tärkeää annostella hevoselle tiheästi pieniä, punnittuja annoksia vähäsokerista heinää, sillä hevosen elimistö vaatii korsirehua tasaisesti ympäri vuorokauden. Kuivaheinää annetaan hevoselle 1,5 prosenttia sen ruumiinpainosta.

”Heinäannosten punnitseminen on tärkeää, vaikka omistaja olisi kuinka kokenut hevosihminen. Punnitsemiseen ei tarvita sen kummempia varusteita kuin Ikea-kassi ja kalavaaka.”

Heinän oheen potilaalle annetaan vähäsokerista kivennäistä ja suolalisä. Olkilisä sopii myös täydentämään hevosen kuiva-aineen saantia, mikäli saatavilla on hygieenisesti hyvälaatuista olkea. Oljen sokeripitoisuus on alhainen, Karikosken mukaan oljessa on keskimäärin 30 grammaa sokeria olkikilon kuiva-aineesta.

”Jopa puolet heinämäärästä voidaan parin tutkimuksen mukaan korvata oljella, siihen hitaasti totuttaen. Optimaalisissa olosuhteissa korjatulle, kuivatulle oljelle olisi Suomessa markkinaa”, Karikoski vinkkaa tuottajaportaalle.

Akuutin kaviokuumeen aikana hevonen on pidettävä karsinalevossa ja kipu lääkittävä. Kavion sisällä olevien tulehtuneiden lamellien paraneminen on hidasta, joten akuutin vaiheen jälkeen kaviokuumehevosen liikutus aloitetaan varovasti ja jatketaan pehmeillä pohjilla vähintään kolmasti viikossa.

Liikunta parantaa hevosen insuliiniherkkyyttä ja suojaa sitä uudelta kaviokuumeelta.

Hyvä uutinen on, että hevonen tai poni voi parantua insuliinin säätelyhäiriöstä, mikäli se laihtuu pysyvästi ja sen insuliiniherkkyys paranee. Kuvituskuva. Kuva: Päivi Heino

Ninja Karikosken mukaan insuliinin säätelyhäiriö on hoidettavissa oleva ongelma, josta hevonen voi parantua. Hän toteaa, että ensisijaisesti insuliinin säätelyhäiriöiselle, kaviokuumeeseen sairastuneelle hevoselle olisi tarjottava lääkkeetöntä hoitoa, eli ruokinnan muutosta ja laihdutusta liikunnalla. Aineenvaihduntaan vaikuttavat lääkkeet kaivetaan esiin vasta, jos hevonen ei vastaa lääkkeettömään hoitoon.

Perinteinen kaviokuumelääke on metformiini, jota käytetään myös ihmisille. Lääke on Karikosken mukaan turvallinen, edullinen edistää painonhallintaa. Tutkimusten mukaan metformiini ei kuitenkaan paranna hevosen insuliiniherkkyyttä ja saattaakin tulevaisuudessa pudota pois kaviokuumelääkityksistä.

Erityisluvalla hevoselle voidaan antaa levotyroksiinia, jolla se laihtuu, mutta ruokahalu kasvaa aineenvaihdunnan kiihtyessä.

Ihmisille suhteellisen tuoreet kakkostyypin diabetekseen tarkoitetut SGLT2-estäjälääkkeet eli gliflotsiinit ovat olleet jonkin aikaa käytössä hevosillakin. Ne vaikuttavat nopeasti: hevonen laihtuu, sen insuliiniherkkyys paranee ja kaviokuumeoireet vähenevät nopeammin kuin perinteisellä kipulääke-lepokuurilla.

Ihmisillä kyseiset lääkkeet on nostettu ensisijaisiksi kakkostyypin diabeteksen hoidossa, sillä ne ovat tehokkaita ja vähentävät kuolleisuutta.

Hevosilla lääkkeen pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tietoa, mutta englantilaiset tutkijat ovat Karikosken mukaan varoittaneet uusien lääkkeiden mahdollisesti vaarallisista sivuvaikutuksista. Hän toteaa, että SGLT2-estäjiä käytettäessä pitää hevosen vointia seurata tarkkaan muun muassa verinäytteillä.

Eläinlääkäripäivien luennollaan Ninja Karikoski pohti uusien laihdutuslääkkeiden käyttämisen eettisiä näkökulmia etenkin, jos lääkkeitä käytetään hevoselle ilman muita laihdutustoimia.

”Eläimen lihominen on pitkälti ihmisen aiheuttamaa, eikä eläin itse saa päättää lääkityksestään. Myöskään lääkkeiden kaikkia haittavaikutuksia ei tunneta”, hän toteaa.

Karikoski nostaa esiin myös aineenvaihduntaongelmaisen hevosen laiduntamisen mahdollistaminen laihdutuslääkkeillä.

”Tässä tullaan siihen ongelmaan, onko eettisempää antaa lääke ja mahdollistaa hevoselle kavereiden kanssa laiduntaminen vai että hevonen seisoo yksin eikä laidunna?”