
Suomen parhaisiin kouluratsastajiin kuuluva Stella Hagelstam korostaa, että on tietenkin mahdotonta sanoa, oliko viereisellä laitumella juossut susikaksikko syyllinen varsan menettämiseen, mutta mahdollista se on. Tammassa ei ollut mitään ulkoisia jälkiä, eikä se ollut aamulla hikinen.
Tammoilla näin myöhään tapahtuvat keskenmenot ovat kuitenkin harvinaisia. Tammalta myös tarkistettiin, että sillä ei ole hevosten herpesvirusta, joka aiheuttaa luomisia.
Kyseessä oli Hagelstamin tärkein siitostamma Hagels Pink Star, joka oli laitumella toisen tiineen tamman kanssa. Tulossa oli kevään arvokkain ja monin tavoin hyvin tärkeä varsa.
”Musta Vitalis-varsa, josta olen aina unelmoinut”, Hagelstam huokaa viitaten isäoriin nimeen.
Sudet vierailivat Boen kartanon mailla viime viikon tiistaina aamuyöllä, ja niiden liikkeet jäivät talteen kameroihin. Susihavainnoista kertoi ensin Borgåbladet.
Tapauksessa kaksi sutta oli mennyt pihattotarhaan, jossa asuvat Hagelstamin ratsuttajan Saima Alitalon siitostamma ja sen kolmiviikkoinen varsa sekä kaksi- ja kolmivuotiaat hevoset. Tarhassa oli valvontakamera, josta Alitalo valvoi ensin tamman varsomista ja myöhemmin hevosten elämistä.
Pihatto sijaitsee Boen kartanolla, aivan tallin pihapiirissä ja 50 metrin päässä maneesista.
Kun Stellan isän Leif Hagelstamin riistakameraan tallentui kaksi sutta, päätettiin katsoa läpi myös valvontakameran tallenteet. Ne paljastivat, kuinka sudet tulivat pihattotarhaan ja pyrkivät piirittämään hevosia kahdeksan minuutin ajan. Hevosiin ei kuitenkaan tullut naarmuakaan.
Hagelstam huomauttaa, että vaikka valvontakameran videolla eläimet saattavat näyttää koirilta, tarkemmasta riistakamerasta katsottuna ne ovat selvästi susia.
”Oli todella huikea nähdä, miten laumadynamiikka toimi! Tamma seisoi paikoillaan varsan kanssa, ja muut hoitivat tilanteen”, Hagelstam kertoo.
Kaksi sutta oli havaittu riistakamerassa jo toukokuun alussa, ja viimeksi ne nähtiin eilen torstaina, jolloin naapuri oli videoinut niitä traktoristaan.
Stella Hagelstam toteaa, että hänellä ei ole susiin erityistä kantaa, mutta asia huolettaa, kun pihassa liikkuu lapsia, koiria ja varsoja. Nyt maitovarsat on pidetty yöt sisällä, mikä on harmi niiden kannalta.
”Kyllä tästä suht paljon huolta tulee”, Hagelstam sanoo.
Jatkotoimista saa päättää riistanhoitoyhdistys.
”Ei isällä ole kiinnostusta lähteä metsästämään niitä”, Hagelstam hymähtää.
Susiaidan rakentaminen koko alueelle on käytännössä mahdotonta.

Saima Alitalo kertoo kauhistuneensa nähtyään videoissa sudet hevostensa tarhassa. Ylpeä hän on nuorista hevosistaan, jotka puolustivat pikkuvarsaa.
”Yllätyin todella, että ne olivat niin rohkeita! Molemmat ovat tottuneet koiriin, mutta ne toimivat susien kanssa ihan eri tavalla”, hän ihmettelee.
Nyt hänen hevosistaan nuoret saavat olla ulkona yötä päivää, ja tamma ja varsa ovat yöt sisällä.
”Se on harmilista, haluaisin pitää ne koko ajan ulkona, mutta en uskalla, etteivät ne vain joudu saaliiksi”, Alitalo sanoo.