

Jonna Aaltonen lähtee hevosensa kanssa matkaan jo tiistaina, sillä ensin on matkustettava Ruosteen tallille Saksaan, josta sitten jatketaan lentokentälle Belgiaan. Lento lähtee sunnuntaina 16.2. ja kilpailut käydään seuraavalla viikolla torstaista lauantaihin.
”Lohis (Laxton for U) ei ole ennen lentänyt, joten tästä saadaan lisää tietoa Los Angelesiakin ajatellen. Kutsukilpailu on halvempi tapa tehdä testi”, Pariisissa ratsastanut ja jo seuraaviin paralympialaisiin katsova Aaltonen kertoo.
Kilpailujärjestäjä maksaa lennot, ja omalle kontolle jää maksettavaksi kulut Belgiaan matkustamisesta.
”Finnlines uutena yhteistyökumppanina helpottaa taloudellisesti paljon”, Aaltonen kiittää.
Kaksi tuhatta euroa matkaan kuitenkin uppoaa. Maajoukkuevalmentaja Janne Berghin matkan Qatariin maksaa paralympiakomitea.
Aaltonen kertoo, että hän ei ole oikeastaan lainkaan huolissaan Laxton for U:sta, sillä se matkustaa mielellään sekä yksin että kavereiden kanssa. Viimeksi kun se matkusti treeneihin Hausjärveltä Helsingin keskustaan ja takaisin, se ei olisi edes tullut trailerista pois kotipihassa.
Eikä Aaltonen muutenkaan tapaa stressata.
”Olen hetkessä eläjä, enkä murehdi, ennen kuin täytyy murehtia. Valmistelut tietenkin tehdään hyvin”, hän sanoo.
Huolta tuottaa lähinnä pakkaaminen: hevosella saa olla mukana 150 kiloa matkatavaroita, ja pelkästään kisakaappi itsessään painaa melkein 90 kiloa.
”Se voi olla, että omaan matkalaukkuun sujahtaa pari satulahuopaa”, Aaltonen miettii.
Urheilullisesti hän on toiveikas, sillä hevonen on saanut voimaa ja liikkuu nyt erittäin hyvin.
”Paremmin kuin Pariisissa”, hän myhäilee.
Toisaalta se toki voi olla vähän villikin, kun energiaa on.
Qatarin harjoittamaa huippu-urheilutyötä on moitittu valkopesuna, jolla pyyhitään maan ihmisoikeusrikkomuksia pois mielistä. Aaltonen toteaa, että ei ole miettinyt asiaa. Hänelle kyse on hyvin järjestetystä kilpailusta, eikä yksi ihminen pysty vaikuttamaan epäkohtiin. Arvosteleminen on varmasti helpompaa niille, joille ei ole aitoa mahdollisuutta lähtemiseen.
”Kyllä mä tässä tuijotan omaa napaa”, Aaltonen hymähtää.
”Kun valmennan, en tunne kipua, koska siinä on sydän niin paljon mukana.”
Lämpöä Dohassa on noin 25 astetta, ja kilpailut käydään viilennetyssä maneesissa. Aaltoselle olosuhteet ovat todennäköisesti erinomaiset. Hän kärsii koronarokotuksen aiheuttamasta selkäydinvammasta, ja sairaudelle Suomen syksyn ja talven kosteus on pahasta.
”Tämä talvi on ollut tosi kivulias, kun on ollut kosteutta, mikä on lisännyt hermokipuja. On ollut väsymystä ja nukkuminen on ollut vaikeaa. Taiteilua koko talvi”, Aaltonen huokaa.
Hän toteaa, että hänen terveydelleen olisi parempi tehdä vähemmän töitä, joita hän tekee tallimestarina keskittyen hallinnollisiin tehtäviin ja valmentamiseen. Toisaalta valmentaminen on hänelle myös tärkeää muutenkin kuin taloudellisesti.
”Kun valmennan, en tunne kipua, koska siinä on sydän niin paljon mukana. Se antaa myös voimia, sillä kun valmennan tai ratsastan, kivut eivät ole läsnä”, Aaltonen sanoo.