• Tapio Mäki-Tulokkaalla käsissään 65-kierroksen jokeri

    Kolmatta peräkkäistä voittoaan Vermosta hakeva BWT Joker on syksyn operaation jälkeen parantanut otteitaan ja tulosta on alkanut tulla.
    Tapio Mäki-Tulokas tavoittelee menestystä Vermosta.
    Tapio Mäki-Tulokas tavoittelee menestystä Vermosta. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravivihjeet
    26.3.202512:00
    Juha Jokinen

    ”BWT Joker ruunattiin syksyllä ja sen olemus muuttui oleellisesti. Nyt se antaa ulos enemmän itsestään kuin oriina ollessaan. Pieni huoltotauko pidettiin viime kisan jälkeen ja treenit ovat sujuneet kotona mainiosti”, kertoi valmentaja Tapio Mäki-Tulokas.

    ”Hevonen on ollut viime kisoissa tosi hyvä ja viime voitto tuli helposti. Varaa tuntui jäävän melkoisesti. Ruuna lähtee liikkeelle hyvin, mutta ei se välttämättä keulapaikkaa tarvitse voittaakseen. Ruuna tekee johtavan rinnaltakin hyviä esityksiä. Kesäkenkään laitetaan hevonen keskiviikoksi ja kyllä menestymään lähdetään”, jatkoi Mäki-Tulokas.

    Lämminveristen Isokenkä-lähdössä nähdään kesän suurkilpailuihin tähtääviä huippuhevosia. Callela Nelson on yksi mielenkiintoisimmista nimistä kausi avauksessaan.

    ”Haastava talvi on takana. Pikkuisen on jouduttu talven mittaan treenejä soveltamaan olosuhteisiin sopivaksi, mutta kyllä ruuna on liikettä saanut. Vähän se on vielä tuhdissa kunnossa näin kauden alkaessa”, kertoi valmentaja Jukka Hakkarainen.

    ”Kevään suurkilpailuihin tähdätään ja pikku hiljaa aloitellaan kautta. Helsinki-ajo taisi olla mailin kilpailu ja se on ensimmäinen tähtäin. Kenkiä riisutaan, jos olosuhteet antavat siihen mahdollisuuden. Kuopiossa on kovimmillaan ajettu 19-vauhtia läpi, joten missään nimessä ruuna ei ole vielä parhaimmillaan. Hevonen on hyvä ja paikka puoltaa, joten ei sen menestyminen saa kuitenkaan yllättää”, jatkoi Hakkarainen.

    Onassis Fortis on toisen kohteen mielenkiintoisin nimi. Viime vuonna lahjansa näyttänyt ruuna palasi hienossa kunnossa tauolta. Ville Tonttilan suojatti laukkasi alku matkasta ja juoksi hännillä. Viimeiset 800 metriä ruuna pinkoi 14-vauhtia ja oli maalissa hienosti kolmas.

    Neljäs kohde on äärimmäisen laadukas ja tasainen. Nemea Kaka on ensi askelilla niin nopea, että Ari Moilanen karauttanee kiihdytyksessä keulapaikalle. Siitä sisukas tamma ei ole erehtynyt pariin vuoteen kahden parhaan joukosta. Bigwig Swamp tulee pieneltä huililta, mutta hyvänä päivänään se pystyy pärjäämään vaikka kärjen kupeelta. Speedy Scion kirii kovaa sopivalla selkäjuoksulla. Hurjan luokan omaava Jacques Hyneman ja ikävältä paikalta liikkeelle lähtevä Sahara Vision kuuluvat myös kupongille.

    Toto65-vihjeet

    Lähtö 1: 6 BWT Joker (7,2)

    Lähtö 2: 9,3 (5,4)

    Lähtö 3: 4,8,7 (9,6)

    Lähtö 4: 2,4,6,9,12 (8,1)

    Lähtö 5: 1,2,5,7 (3,8)

    Lähtö 6: 11,12,8,15 (3,4)

    480 x 0,10e = 48,00e

    Lisää aiheesta
    • Jani Ruotsalainen (vas.) huolehtii valmennuksen lisäksi myös Wertin ohjastuksesta.

      Ravit | Wertti palaa kilparadalle Vermossa – ”Ei ole vielä herkimmillään”

      Tilaajalle
    • Ravikilpailujen järjestämisen lisäksi Vermo on myös merkittävä harjoitusareena isolle joukolle hevosia.

      Ravit | Vermon keskikentän uudistustyömaa yllätti alueen valmentajat – ”Työt oli aloitettava välittömästi”

      Tilaajalle
    • Massimo Hoist on voittanut 32 startissaan 13 kertaa. Uran tienestit ovat lähes 220 000 euroa. Rattailla kuvassa valmentaja Jukka Hakkarainen.

      Ravit | Jukka Hakkaraisen avoimen sarjan hevoset aloittavat kautensa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ravit
    toto65
    Tapio Mäki-Tulokas
    BWT Joker
    Vermo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle