• Vermon keskikentän uudistustyömaa yllätti alueen valmentajat – ”Työt oli aloitettava välittömästi”

    Vermon kavioura on toistaiseksi harjoituskäytössä vain kahtena päivänä viikossa.
    Tilaajalle
    Ravikilpailujen järjestämisen lisäksi Vermo on myös merkittävä harjoitusareena isolle joukolle hevosia.
    Ravikilpailujen järjestämisen lisäksi Vermo on myös merkittävä harjoitusareena isolle joukolle hevosia.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    MT Hevoset|Ravit
    24.3.202516:15
    Markku Lindström

    Vermon raviradan keskikentän rakennustyöt alkoivat maanantaina hyvin lyhyellä varoitusajalla. Tiedossa on ollut jo vuoden 2024 alkupuolella, että Vermon keskikentälle tullaan suorittamaan rakennustyöt alueen saamiseksi monipuoliseen ja ympärivuotiseen käyttöön. Keskikentän talliportin puoleiseen päätyyn tulee ratsastuskenttä.

    Radan käyttäjien keskuudessa heräsi ihmetystä, että maanantaina alkaneista maansiirtotöistä tiedotettiin vasta viikonloppuna. Vermon toimitusjohtaja Pertti Koskenniemi kertoo, että lupaprosessin arvaamattomuus oli syynä kireään aikatauluun.

    ”Kun rakennuslupa saatiin ilman ennakkovaroitusta, työt oli aloitettava välittömästi. Olimme viranomaisten prosessista täysin arvailujen varassa. Emme voineet etukäteen tietää, myönnetäänkö lupaa ylipäätään”, Koskenniemi kertoo.

    Keskikentälle tarvitaan hurja määrä maa-ainesta, jonka saatavuus toiselta työmaalta piti varmistaa.

    ”Kukaan ei oikein osaa edes arvioida, kuinka paljon maata tulee menemään keskikentälle, joka on tällä hetkellä hyvin epästabiili.”

    Lisää aiheesta
    • Fred Sundwallin kuningasajatus on, että Vermo jatkaa pääkaupunkiseudun ratsastuksen keskuksena Laakson jälkeen. Arkistokuva.

      Ratsastus | Hevoset Espoossa -suurtapahtuma odottaa vain lupaa ratsastuskentälle

      Tilaajalle

    Vermon raviradan käyttäjille työmaasta koituu muutoksia, sillä kavioura on toistaiseksi käytössä vain keskiviikkoisin ja torstaisin. Muutos on merkittävä, sillä aiemmin rata on ollut harjoituskäytössä joka päivä.

    Koskenniemi korostaa, että ikävästä rajoituksesta huolimatta kaikki muut paikat pidetään kunnossa.

    ”Hiittisuorista ja muista harjoituspaikoista pidetään hyvää huolta, jotta ne ovat täysimääräisesti saatavilla.”

    Koskenniemen mukaan kyseessä on Vermon tulevaisuuden kannalta keskeinen ja tärkeä hanke.

    ”Se on meidän tulevaisuutemme kannalta keskiössä, jos aiomme pysyä tuolla paikalla. Kuusi hehtaaria maa-aluetta on valjastettava monipuoliseen käyttöön, joka on käytettävissä sekä kesällä että talvella. Vermoni 365 -konseptin visio konkretisoituu tämän hankkeen myötä”, Koskenniemi perustelee hanketta.

    Vermon radan käyttäjät tulevat saamaan tältä vuodelta ratamaksuista 50 prosentin hyvityksen.

    Pekka Korpi on pitkäaikainen Vermon valmentaja.
    Pekka Korpi on pitkäaikainen Vermon valmentaja. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Radan käyttäjistä Pekka Korpi kertoo, ettei ole kerennyt vielä ajattelemaan uutta tilannetta perusteellisesti.

    ”No joo, tulihan se päätös aika äkkiä. On tietysti ollut tiedossa, että jossain vaiheessa aletaan rakentamaan”, Korpi toteaa.

    Valmentajakonkarin mukaan on selvää, että toimintaa joutuu suunnittelemaan uusiksi poikkeustilanteen vuoksi. Korvella on tallit sekä Vermon radalla että hänen kotitilallaan Vihdissä.

    ”Kyllä siinä joutuu muuttamaan vähän ajatuksiaan ja toteutusta. Tietenkin se hankaloittaa toimintaa. En ole Koskenniemen kanssa ollut vielä puheissa. Täytyy keskustella, miten tässä kannattaa toimia.”

    Korpi pitää selvänä, että Vermon kehittäminen on välttämätöntä tulevaisuutta ajatellen.

    ”Jotainhan siellä pitää tehdä, mutta pitää puhua ja sopia asioista, että mekin päästään tekemään meidän töitä. Kesä ja isot kisat ovat kuitenkin tulossa. Katsotaan, miten tästä päästään eteenpäin”, Korpi pohtii.

    Vermon ravirata pitää 8.4.2025 tiedotustilaisuuden keskikentän kehitystyöstä ja tulevaisuudesta.

    Lisää aiheesta
    • Hans Lord Skarplöth on toiminut ATG:n toimitusjohtajana vuodesta 2013.

      Ravit | ATG:n toimitusjohtaja: ”Sekä ruotsalainen että suomalainen hevosurheilu tarvitsevat vahvaa yhteispohjoismaista yhteistyötä”

      Tilaajalle
    • Vermon ravirata sai nyt tarkastelussa olleena vuonna 2023 toimintatukea 1,8 miljoonaa euroa. Alustavan tiedon mukaan radalta ollaan perimässä takaisin merkittävää summaa.

      Ravit | Raviratojen tukia ollaan perimässä takaisin rajusti viime vuotta enemmän – pikkuradalta karhutaan jättisummaa

      Tilaajalle
    • Juha Keskimaunu on vastannut Vermon raviradasta vuoden 2009 joulukuusta lähtien.

      Ravit | Ratamestarin herätyskello soi jopa puolen tunnin välein läpi yön, kun ravit ovat tulossa – ”Verenpainelääkitys on lähes jokaisella”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Vermon ravirata
    rakennustyöt
    valmentajat
    hevostalous
    hanke
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle