

Markku Niemisen valmennettavat ovat olleet tuttu näky Elitloppet-viikonlopun suuryleisölle jo 1990-luvun alkuvuosista lähtien. Menestysvalmentajan vyöltä löytyy kaksi Elitloppet-edustusta. Vuonna 2002 Incognito Kemp oli mukana Elitloppetissa, ja Bret Boko puolusti Suomen värejä Solvallassa vuonna 2015.
Niemisen oma Elitloppet-taival kuitenkin alkoi jo paljon aiemmin. Niemisen historia kisassa on yhtä pitkä kuin suomalaishevosten.
”Olin vuonna 1976 Elitloppetissa mukana Martti Keskisen valmentaman R.A.C.:n hoitajana. Se oli ensimmäinen Elitloppetissa juossut suomalaishevonen”, Markku Nieminen muistuttaa.
”Pandemiavuosia lukuun ottamatta olen aina ollut paikan päällä Solvallassa. Elitloppet on vuoden kohokohta.”
Tänä vuonna Niemisen tallista kilpailee Solvallassa kaksi hevosta. Talvella Ranskasta hankittu Goeland d’Haufor on mukana Elitloppet-lauantain pääkilpailussa Harper Hanoverissa. Tallikaveri American Cooper starttaa puolestaan sunnuntain toisessa lähdössä. Aiemmin Niemisen tallista oli usein kolme- ja neljävuotiaita viikonlopun eri ikäluokkalähdöissä.
”Nämä kaksi ovat oikein hyvät edustajat tälle vuodelle. Nuorten hevosten lähdöissä taso on koventunut viime vuosina todella paljon”, valmentaja arvioi.
Goeland d’Haufor lunasti paikan miljoonan kruunun ykköspalkinnolla ajettavaan kolmen ratakierroksen kisaan voittamalla Finlandia-sunnuntain stayer-lähdön. Yhdeksänvuotias ranskalaisruuna on kilpaillut Niemisen valmennuksesta neljästi. Valmentaja on tyytyväinen Santtu Raitalan ohjastaman ruunan vireeseen. Lähtöpaikka 40 metrin takamatkan takarivistä laski kuitenkin ennakko-odotuksia.
”Tuolta lähtöpaikalta annetaan vielä sellaiset kymmenen metriä tasoitusta muille”, Nieminen arvioi.
”Goeland d’Haufor on juossut nyt vastassa olevia ranskalaishevosia vastaan aikaisemminkin ja ollut monesti niiden edellä maalissa. Hevosen kovuus ja luokka pitäisi siis riittää myös lauantaina.”
Viime vuonna Harper Hanoverin ajon voittaja ranskalainen Izoard Vedoquais juoksi yli 3000 metrin tasoitusajon uuden Ruotsin ennätyksen 11,8. Markku Nieminen uskoo pisimmän takamatkan hevosten menevän tänäkin vuonna lähelle viime vuoden voittotulosta.
”Kova matkavauhti sopii Goeland d’Hauforille. Voittoon asti on vaikea yltää, mutta hyvä sijoitus on mahdollinen, jos juoksu onnistuu. Sillä ajetaan taas ilman kaikkia kenkiä ja vetolaput päässä.”

American Cooper sijoittui Finlandia-sunnuntain Ruotsin T75-karsinnassa kuudenneksi. Sijoitus ei riittänyt T75-finaalipaikkaan lauantaille. Kuusivuotias ruuna juoksee Hannu Torvisen ohjastamana sunnuntain 15 hevosen spårtrappa-lähdössä.
”Sen esitykset ailahtelevat todella paljon. Hyvänä päivänään se pystyy lyömään koviakin hevosia. Sunnuntaina sillä ajetaan vähintään ilman etukenkiä.”
Niemisen valmennettavat matkaavat Solvallaan perjantaiaamun lautalla Naantalista. Valmentaja itse lähtee perjantaina kohti Ruotsia raviristeilyllä. Näin ollen perjantai-illan varsahuutokauppa jää häneltä väliin.
Tämä ei kuitenkaan haittaa Niemistä, sillä hän pitää Elitauktionin hintatasoa yleisesti ottaen turhan korkeana.
”Myöhemmin vuoden mittaan pidettävissä huutokaupoissa löytyy mielestäni vastaavia varsoja paremmalla hinta-laatusuhteella”, hän arvioi.
Raviarki jatkuu tiiviinä myös Elitloppetin jälkeen. Heti ensi viikon alussa Niemisen talli suuntaa Seinäjoen maanantai-illan raveihin. Kolmevuotiaat Legacy Luca, Little Tobin sekä Silver Stahl starttaavat Kasvattajakruunun alkuerissä.
Valmentajan mukaan kyseessä on kyvykäs kolmikko.
”Kyllä niillä kaikilla pitäisi olla saumoja kolmevuotiskauden ikäluokkalähdöissä. Legacy Luca oli kipeä kauden avausstarttiin. Nyt se tuntuu harjoituksissa hyvälle.”
Tallin tähän asti parhaiten kilpaillut kolmevuotias Ancio nähtäneen kesäkuun puolessa välissä Gävlen E3-karsinnoissa.
Moni suomalainen ravituristi olisi toivonut näkevänsä viimeksi Kuopiossa Black Horse Cup -finaalin voittaneen oriin Solvallan kolmevuotiseliitissä, mutta se ei ollut Anciolle mahdollista.
Aiemmin Elitloppet-viikonlopun kolmevuotiseliitti oli avoin kaikille kolmevuotiaille, mutta nykyisin lähtö on rajattu Breeders Course -kilpailusarjaan maksetuille, eikä Anciota ole maksettu kisaan.