Etta Pakkasen joulun toiveet: empatiaa ja turpaterapiaa

Jouluun ja vuoden vaihtumiseen liittyy usein juhlallisuuksien lisäksi tiettyä toiveikkuutta ja uskoa tulevaan. Toivomme joululahjoja ja odotamme innolla, saammeko toivomamme ja pitävätkö läheisemme heille hankkimistamme lahjoista. Teemme vuodesta toiseen uuden vuoden lupauksia, ja vaikka rikomme ne todennäköisesti viimeistään helmikuussa, saamme hetken uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Jos joku olisi kertonut minulle vuosi sitten, millaiseen vuoristorataan olin hyppäämässä vuodeksi 2022, en olisi uskonut. Kuluneen vuoden aikana ollaan menty huutaen ylös - ja tultu itkien ja huutaen alas. Ja taas uudelleen. Nämä kokemukset ovat maailmalla tapahtuvien kauheuksien ohella paitsi opettaneet ja vahvistaneet, myös nostaneet esiin pehmeämpiä arvoja ja uusia ajattelutapoja.

Vuoden viimeisenä kirjoituksena haluan jakaa oman joululahjatoivelistani suomalaisille hevosihmisille. Tehdään vuodesta 2023 parempi ainakin niiltä osin, joihin voimme itse vaikuttaa.

Minä toivon, että muistamme kaikki iloita onnistumisista – niin omistamme, kuin toistenkin. Muistetaan onnitella kanssakilpailijaa. Muistetaan välillä korkata kuohuva omien onnistumisten kunniaksi. Menestyminen vaatii kovaa työtä ja usein suurimmat onnistumiset tulevat sellaisen työrupeaman sivutuotteena, että juhliminen on viimeisenä mielessä. Nuo hetket ovat kuitenkin ohikiitäviä. Vaikka niihin voi palata muistoissaan vielä vuosienkin päästä, niitä ei koskaan saa kokea uudelleen samanlaisina.

Minä toivon, että annamme hevosille niiden ansaitseman arvon kilpaurheilijoina. Voimme ihmisinä olla tukemassa niitä kehityksessään menestyksen tielle, mutta lopullisen työn radalla tekee aina hevonen. On upeaa, että meillä on Santtu Raitalan kaltaisia koko kansan suosiota nauttivia persoonia. Muistetaan kuitenkin, että meidän lajimme ainutlaatuisuus perustuu eläimeen, jonka voima ja vauhti on kirjaimellisesti valjastettu meidän ihasteltavaksemme.

Minä toivon, että muistamme nauttia hevosistamme ja arvostaa niitä työpanoksensa lisäksi myös ihan vain ystävinä. Turpaterapia on konseptina mielestäni aliarvostettu ja jaksan vuodesta toiseen ihmetellä sitä, miksi ammattimaisuus ja tunteet tahdotaan kategorisoida erilleen toisistaan. Hevosella on kyky kohdata elämä ja ihmiset sellaisina, kuin ne juuri sillä hetkellä ovat. Voimme nauttia niiden leikkisästä tai hellyydenkipeästä seurasta, mutta voimme myös oppia niiltä paljon. Olimme sitten valmentajia, hoitajia, omistajia tai harrastajia.

Minä toivon, että inhimillistämme hevosten sijaan toisiamme. Hevoset ovat hevosia ja vaikka tutkimukset ja tietoisuus kehittyvät koko ajan, me emme ihmisinä voi tietää miltä niistä tuntuu. Sen sijaan pystymme kuvittelemaan, mitä toinen ihminen voi jossakin tilanteessa ajatella tai kokea. Valitettavan usein raviurheilun ympärillä vellovasta keskustelusta puuttuu empatia. Ilkeät kommentit eivät tuo mitään hyvää niiden lausujalle sen enempää kuin vastaanottajallekaan. Annetaan kaikille osapuolille rauha tehdä työnsä ja kehittyä ihmisinä ja ammattilaisina.

Minä toivon, että vuonna 2023 annamme kaikki panoksemme lajin kehityksen eteen. Hyvät ideat ovat aina tervetulleita ja tuovat asioihin laajempaa näkökulmaa. Toivon, että todella rakennamme parempaa tulevaisuutta. Mutta ennen kaikkea toivon, että teemme sen yhteistyössä ja toisia kunnioittaen.