• Valentina puolustaa Olli Lähtisen tallin värejä Villinmiehen Tammakilvassa – Prisit Pardoon vuosi meni monella lailla pieleen

    Valentina lunasti finaalipaikkansa alkumatkan pahasta laukasta huolimatta.
    Tilaajalle
    Jere Kiveisen ohjastama Valentina selvitti tiensä Villinmiehen Tammakilpailun finaaliin sijoittumalla karsintansa neljänneksi.
    Jere Kiveisen ohjastama Valentina selvitti tiensä Villinmiehen Tammakilpailun finaaliin sijoittumalla karsintansa neljänneksi. Kuva: Satu Pitkänen
    MT Hevoset|Ravit
    19.9.202413:15
    Kaj Närhinen

    Uudessakaupungissa vaikuttava ravivalmentaja Olli Lähtinen sai lauantaina ajettavaan Villinmiehen Tammakilvan finaaliin valmennettavansa, joskin eri hevosen kuin olisi saatettu odottaa. Lähtisen valmennettavista Prisit Pardoo (Costello) oli viime kaudella nelivuotiaiden tammojen ehdotonta kärkikaartia, mutta tällä kaudella sen meno on ollut ohdakkeisempaa.

    Prisit Pardoo on kilpaillut tänä vuonna vain kolmesti ja se joutui jäämään pois Villinmiehen Tammakilvan karsinnoista. Finaalipaikan Lähtisen talliin kuitenkin toi Prisit Pardoon tallikaveri Valentina (Välähdys).

    Karsinnassaan Jere Kiveisen ohjastama Valentina laukkasi lähtösuoralla pahasti, mutta nousi vielä neljänneksi ja finaaliin. Lauantain loppukilpailuun Valentina starttaa radalta kymmenen.

    ”Tamma on kehittynyt kauden mittaan, ja en ollut huolestunut laukastakaan karsinassa. Kyllä finaalipaikka oli tavoitteena”, Olli Lähtinen toteaa Valentinasta.

    Viidentenä T75-kohteena ravattavan finaalin voittaja palkitaan 24 000 eurolla. Lähtinen suuntaa suojattinsa kanssa Lappeenrantaan maltillisin odotuksin.

    ”Siinä on muutama kova vastustaja mukana. Mikäli Valentina on yhtä hyvässä kunnossa kuin karsinnassa, pitäisi sen ravia kulkiessaan pystyä puolenvälin paikkeille. Jatkamme ihan samoilla varusteilla ja balanssilla kuin karsinnassa.”

    Lähtinen sai kemiöläisen Stall Hagmanin omistaman ja kasvattaman Valentinan valmennukseensa noin vuosi sitten. Tamma oli juossut kolmevuotiaana koelähdön, mutta raviuran avaus oli edessä vasta tämän vuoden helmikuussa. Kaksi ensimmäistä starttia päättyivät heti voittoihin, ja viisivuotiskausi on tuottanut tähän mennessä yhteensä seitsemän totosijaa yhdestätoista startista.

    ”Se on mennyt tosiaan eteenpäin koko ajan. En oikein osaa sanoa miksi sillä ei ajettu viime vuonna kilpaa. Toki se on vähän persoonallinen tapaus, ja sillä on voinut olla osuutta asiaan. Meillä kaikki on kuitenkin sujunut hyvin tamman kanssa.”

    Viime vuonna Olli Lähtinen (vas.) ja Jere Hurme saivat juhlia Pikkuprinsessa-lähdön voittoa Prisit Pardoon kanssa Kouvolan Kuninkuusraveissa.
    Viime vuonna Olli Lähtinen (vas.) ja Jere Hurme saivat juhlia Pikkuprinsessa-lähdön voittoa Prisit Pardoon kanssa Kouvolan Kuninkuusraveissa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Tallikaveri Prisit Pardoon viisivuotiskausi on sitä vastoin sujunut mollivoittoisesti. Tältä kaudelta tilastoissa on vain kolme starttia, joista viimeisin on Jyväskylän Kuninkuusravien Pikkukuningatar-lähdöstä.

    ”Sillä on ollut koko kauden raviongelmia. Puhalsimme lopulta pelin poikki ennen Lappeenrantaa. Tamma on nyt omistajien luona lataamassa akkuja.”

    Prisit Pardoon vuosi ei ole sujunut muutenkaan suunnitelmien mukaan, sillä tamma siemennettiin useampaan kiimaan Parvelan Retulla, mutta se ei kuitenkaan tiinehtynyt.

    ”Emme ole vielä ehtineet pitää palaveria omistajien kanssa tamman tulevaisuudesta, mutta kun se nyt jäi tyhjäksi, varmasti sillä yritetään ajaa kilpaa”, Lähtinen olettaa.

    ”Hyvä arvaus on, että starttaamista kokeillaan seuraavaksi vasta ensi vuoden puolella. Kaiken pitää olla kunnossa ennen kuin se tulee radoille.”

    MT Hevoset on suomenhevosten Villinmiehen Tammakilvan yhteistyökumppani.

    19.9. klo 16.55: Korjattu Prisit Pardoon ohjastajaksi kuvatekstiin Jere Hurme.

    Lisää aiheesta
    • Derbyn sankarit Lightning Stride ja Santtu Raitala jatkoivat suvereenia menoaan  Lappeenrannassa tiistai-iltana.

      Ravit | Hurjat Derbyn sankaritammat jatkoivat kovaa menoa Villinmiehen karsinnoissa

      Tilaajalle
    • Jere Hurme sai tuulettaa Prisit Pardoon voittoa Kouvolassa.

      Hevoskasvatus | ”Tuntui kuin puuttuva palanen aikuiselämästäni olisi loksahtanut paikoilleen”

      Tilaajalle
    • Bosse Nice otti sunnuntaina kuudennen peräkkäisen voittonsa. Samalla Santtu Raitalan ajokki lunasti itselleen paikan Elitloppet-viikonlopun 75-finaalikierrokselle.

      Hevoskasvatus | Bosse Nicen takana on vuosikymmenten yhteistyö – ”Jussi sanoi, että astuta millä vaan, juoksija tulee varmasti, mutta luonnepuolta kannattaa vähän katsella”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle