

Vaikka kilpailusihteeri Matti Kervinen vielä freelance-pohjalta hommia Linnunlahdella jatkaakin, on toimistolta nyt poissa vuosikymmenten kokemus. Loppuvuodesta toimitusjohtajan tehtävään Pasi Pykäläisen saappaisiin valittu Marjo Väisänen on yksin vastuussa entistä suuremmasta kokonaisuudesta.
”Nämä oli ensimmäiset ravit ilman Mattia, joka oli toimiston sielu. Ilman meidän Linnunlahden jengiä ei olisi pärjätty, mutta joskus laastari on repäistävä irti”, Väisänen huokaa ravien jälkeen.
Väisänen toteaa hetkeäkään epäröimättä pitävänsä työstään. Samalla hän korostaa, ettei koko hommaan olisi tullut lähdettyä, jos tiettyä hulluutta ja paloa ei olisi.
”Paljon on kehittämisen nälkää. Tässä on ulkopuolelta tulleena huomannut sellaisia juttuja, joita voi muuttaa. Prosesseja voi oikaista. Aina täytyy kysyä, miksi joku asia tehdään näin, ja voiko sen tehdä toisin.”
Kun kaksi henkilöä lähti toimistosta, tilalle tuli vain yksi. Tämä tietää väkisinkin, että samat asiat on saatava aikaan, vaikka resurssit on puolitettu. Ratkaisut eivät ole olleet helppoja, mutta ne on tehtävä.
”Pasi Pykäläinen sanoi, että asiat voi omaksua vasta, kun vuosikellon on elänyt kerran tai pari. Tiettyjä asioita on siirrettävä aikasidonnaisten juttujen tieltä. Esimerkiksi ilmoittautumispäivinä tarvitaan lisää käsipareja. On priorisoitava ja harjoitettava delegoinnin jaloa taitoa.”
Väisänen kokee saaneensa paikalliselta raviväeltä lämpimän vastaanoton. Ihmiset ovat tulleet kysymään, voivatko auttaa.
”Meillä on hyvä vakiintunut porukka, ja lisääkin tulee. Ihmiset osaavat asiansa, ja se on sitä Linnunlahden laatua. Minulla on sellainen pehmeä ja pörröinen tunne, että kaikki hoituu.”
Kumppanuuksien kanssa ajat ovat haastavat. Yksityisillä ihmisillä on arjessa tiukkaa, ja tämä heijastuu myös yrityskenttään. Väisäsen mukaan ollaan ison murroksen edessä.
”Me ollaan äärimmäisen kiitollisia kumppaneista, jotka meidän kanssa jatkaa. Me saadaan tästä yhdessä voimaa. Me katsotaan, mitä me voimme tarjota, ja mitä kumppanit voivat tarjota omille asiakkailleen kauttamme.”
”Meillä on pitkä ja hedelmällinen yhteistyö Joensuun kaupungin kanssa. Täällä on helppo hengittää ja kasvaa. Oli hienoa, että Joensuun kaupunki oli näissä raveissa mukana. Ja näen myös toiset raviradat meidän jatkumona. Me ei olla muiden raviratojen kilpailijoita.”
Joensuussa on tällä kaudella vielä kymmenet ravit. Radan päätapahtuma on Joensuu-ajo, joka ajoittuu tänä vuonna kesäkuun viimeiseen lauantaihin.
”Nyt eletään ravivuoden kulta-aikaa, kun kotiradalla pääsee ajamaan huippuolosuhteissa kilpaa.”
Tuoretta toimitusjohtajaa ilahdutti, että edeltäjien läksiäiset saatiin järjestettyä hienojen ravien yhteydessä.
”Se oli Pasin ja Matin päivä. Oli hienoa ja heille tärkeätä, että kokoonnuttiin täällä ja pystyttiin tarjoamaan sellainen tilaisuus. Myös yhteistyökumppanit halusivat kunnioittaa heitä ja osallistuivat tilaisuuteen”, Väisänen kiittelee.