

Bodenissa sekä Tukholman seudulla hevosia valmentava Petri Salmela on menestynyt viime vuosina mainiosti lämminveritammojen ikäluokkalähdöissä.
Toissa vuonna Salmelan valmentama Joy Sisu voitti neljävuotiaiden tammojen suuripalkintoisimman ikäluokkakisan Stochampionatin Mika Forssin ohjastamana. Viime kaudella sama kaksikko niitti menestystä Norjassa syntynyeen Lilium Sisun kanssa.
Tänä vuonna Salmelan tallissa on taas kovan luokan tammalahjakkuus. Eskilstunassa lauantai-iltana ravattavassa E3-finaalissa lisää menestystä havittelee Kobra Brick (Readly Express), jolla on uransa kahdeksasta startista kuusi voittoa.
E3-finaalissa Kobra Brick tavoittelee uransa selvästi suurinta pottia. Kisan ykköspalkinto on miljoona kruunua, ja koska Kobra Brick on mukana premiechansning-järjestelmässä, se voi saada kisasta 1,5 miljoonaa kruunua.
Petri Salmela on toiveikas ennen lauantain kuudentena 75-kohteena ajettavaa finaalia. Kobra Brick on voittanut kaikki laukattomat kilpailunsa.
”Menestymiseen tarvitaan hyvää hevosta ja myös juoksunkulun onnistumista, mutta toiveikkain mielin suunnataan Eskilstunaan”, Salmela summaa.
”Muutkin karsintavoittajat olivat hyviä, mutta Kobra Brick on osoittanut kisoissaan oikeanlaista asennetta.”
Kobra Brickin ruotsalaisomistajat hankkivat tamman yksivuotiaana huutokaupasta 160 000 kruunulla. Petri Salmela ei ota kunniaa hevosen hankinnasta, vaikka kertookin Kobra Brickin miellyttäneen häntä jo huutokaupassa.
”Omistajat olivat valinneet muutaman varsan, jotka kävin heille katsastamassa. Tämä kyllä miellytti heti todella paljon”, Salmela kertaa.
Kobra Brickin omistajaksi on merkitty Bilhallen i Pitå Ab, m fl. Autoalalla toimivilla omistajilla on Salmelalla nyt kolme hevosta.
”Heillä oli joskus parikymmentä vuotta sitten hevonen minulla valmennuksessa. Välillä heillä oli ratsuja, mutta olimme koko ajan yhteyksissä autokauppojen osalta”, Salmela selvittää.
Kobra Brick aloitti uransa kaksivuotiaana kahdella voitolla. Tamma vietti vielä talven pohjoisessa ja avasi kolmevuotiskautensa Bodenissa maaliskuussa voitolla. Sen jälkeen kolmevuotislupaus siirtyi Salmelan Arlandan lähellä sijaitsevaan filiaaliin. Lähemmäs 80 hevosta valmentava Salmela hyödyntää pohjois-Ruotsin talvivalmennusmahdollisuudet useimpien nuorten hevosten kanssa.
”Bodenin lumiset olosuhteet ovat mainiot hevosten valmentamiseen. Bodenissa työskentelevä Pinja Puustinen teki hyvää työtä tamman kanssa kolmevuotiskevääseen saakka. Rebecca Nisonen on nykyään tamman hoitaja. Kaikki suurimmat ikäluokkakisat ovat kuitenkin eteläisemmässä Ruotsissa, ja sen takia siirrän ikäluokkalähtöihin tähtäävät varsat Tukholman filiaaliin.”

Lauantaiksi Salmela kaavailee ajavansa suojatillaan ilman kaikkia kenkiä. Kobra Brickin taustajoukot pääsivät valitsemaan lähtöradan viidestä karsintavoittajasta viimeisenä, ja se saikin viidennen lähtöradan. Valmentaja olisi toivonut hieman sisempää lähtörataa.
”Viitosrata on Kobra Brickille kuitenkin parempi kuin vaikka ykkösrata. Sieltä olisi ollut riskinä jäädä kiinni hamaan loppuun saakka”, Salmela huomautaa.
”Kenkien pois ottamisesta pitäisi tulla vielä yksi lisävaihde tammalle. Muuten ei tehdä muutoksia varusteisiin, vaan säästellään niitä myöhempiin kisoihin.”

E3-finaalin jälkeen hyväpalkintoisia ikäluokkakisoja on tarjolla tasaisin väliajoin marraskuulle saakka. Petri Salmela haluaa nähdä lauantain kilpailun ennen päätöksiä tamman tulevaisuudesta.
Hän korostaa, että kaikkia kolmevuotiaiden tammojen suurkisoja ei voi ajaa. Hän olettaa Kobra Brickin kanssa jätettävän mailin E3-kisa väliin, mutta päätöksiä tehdään myöhemmin. Syksyllä ajettava Oaks eli Ruotsin tammakriterium on kuitenkin tähtäimenä.
Petri Salmela ei halua vielä verrata Kobra Brickiä Joy Sisuun ja Lilium Sisuun. Kokenut valmentaja kuitenkin huomauttaa, että Kobra Brick ei ole vielä näytöiltään edeltäjiensä tasolla.
”Sillä on todella kova kapasiteetti, mutta Lilium Sisu ja Joy Sisu ovat voittaneet oikein isoja lähtöjä, joten tämä ei ole vielä samalla tasolla niiden kanssa”, Salmela toteaa.
”Uskallan väittää, että ilman laukkoja Kobra Brick ei olisi hävinnyt vielä yhtään lähtöä, mutta tulevien starttien myötä hevosen lopullinen luokka paljastuu. Suurkilpailun voittamiseen tarvitaan kovaluokkainen hevonen.”
Joy Sisu on jo siirtynyt siitokseen, mutta Lilium Sisun nelivuotiskausi on käynnistynyt lupauksia herättävästi. Viimeksi Dannerossa Lilium Sisu hallitsi omaa Breeders Crown -alkueräänsä johtopaikalta helposti.
”Se oli kipeä kauden toisessa startissa Årjängissä. Dannerossa se teki oikein hyvän esityksen. Norjassa syntyneenä sen kauden päätavoite on Norjan tammaderby elokuussa. Nythän sillä on paikka myös lokakuussa ajettaviin Ruotsin Breeders Crownin välieriin. Yritetään rakentaa kuntohuippu kohti syksyä.”
Petri Salmelalla on Kobra Brickin lisäksi muitakin mielenkiintoisia starttihevosia Eskilstunan kaksipäiväisissä E3-finaaliraveissa. Lauantaina Kobra Brickin mukana Eskilstunaan matkaa toisessa T75-kohteessa starttaa Livin High Sisu. Mika Forssin ohjastama nelivuotias starttaa Klass II -finaalissa.
”Livin High Sisu oli oikein hyvä viimeksi sijoittuessaan toiseksi 75-lähdössä. Lähtöpaikka on vähän turhan ulkona, mutta se tuntui torstain harjoituksissa oikein hyvälle. Toki lauantain lähtö on uran tähän mennessä kovin.”

Perjantai-iltana ajettavissa E3-consolation lähdöissä Salmelalta starttaavat Miso Sisu sekä Mysleeve One. Jälkimmäisen valmentaja omistaa yhdessä Mika Forssin kanssa. Mysleeve One sijoittui E3-karsinnassaan Gävlessä kolmanneksi jääden täpärästi finaalin ulkopuolelle.
”Mika ei saanut käännettyä sitä loppukaarteessa neljännelle radalle. Vauhti oli niin kovaa, ettei kääntäminen onnistunut. Ajoimme lisäksi ensimmäistä kertaa ilman kenkiä Gävlessä, ja sekin vaikutti vähän tamman liikkeisiin. Viimeiset 200 metriä tamma tuli 06-vauhtia. Pitää myöntää, että finaalin ulkopuolelle jääminen harmitti pitkälle iltaan. Eskilstunassa meillä on heikko lähtörata sekä pari kovaa vastustajaa vastassa.”
Oriiden ja ruunien E3-consolationissa Magnus A Djusen ohjastama Miso Sisu sortui E3-karsinnassaan laukkaan.
”Se kävi aiemmin kuumana sekä treeneissä että starteissa. Nyt se on rauhoittunut todella paljon. Laukka johtui viimeksi juuri siitä, että orin ohjissa ei ollutkaan painetta lähtöhetkellä. Kunnossa ei ole vikaa, mutta toivotaan orin olevan sellaisessa välimallissa jossa yritystä olisi sopivasti.”
27.6. klo 22.14: Korjattu Miso Sisu oriksi.