• Ravihevoset saavat taas juosta ilman kenkiä

    Kenkäpakko alkaa sääntöjen mukaisesti joka vuosi 15. marraskuuta ja kestää 15. maaliskuuta saakka.
    Lauantaista lähtien on taas sallittua ottaa kengät pois kilpailevilta ravureilta Suomessa.
    Lauantaista lähtien on taas sallittua ottaa kengät pois kilpailevilta ravureilta Suomessa. Kuva: Markku Vuorikari
    MT Hevoset|Ravit
    16.3.202407:00
    Kaj Närhinen

    Ravihevosten kenkäpakko päättyy lauantaina 16. maaliskuuta. Näin ollen olosuhteiden salliessa kengät saa riisua ravikilpailuissa kilpailevilta hevosilta. Ravikilpailusääntöjen mukaan ilman kenkiä kilpaileminen on kielletty 15.11.−15.3. välisenä aikana.

    Päätöksen taustalla on raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen raviurheilujohtaja Arto Hytösen mukaan hevosten hyvinvoinnin varmistaminen. Kengän tehtävä on suojata kaviota liialta kulumiselta.

    ”Hevosen hyvinvointi on ykkösasia, ja kenkäpakolla talvikuukausina halutaan edesauttaa tätä”, painottaa Arto Hytönen.

    Kenkäpakko alkaa sääntöjen mukaisesti joka vuosi 15. marraskuuta ja kestää 15. maaliskuuta saakka. Selkeyden vuoksi kenkäpakon alkamista ei siirretä, vaikka olosuhteet jonakin vuonna sallisivat ilman kenkiä kilpailemisen aikaisemmin tai pidempään.

    "Ajanjakso on sama koko Suomen alueella, ja sitä kautta se on selkeä ratkaisu eri osapuolten osalta.”

    Arto Hytönen toimii Suomen Hippoksen raviurheilujohtajana.
    Arto Hytönen toimii Suomen Hippoksen raviurheilujohtajana. Kuva: Ville Toivonen

    Vaikka kenkäpakko päättyy, ilman kenkiä ei kuitenkaan saa ajaa kaksivuotiailla lämminverisillä, enintään kolmevuotiailla kylmäverisillä eikä kolmevuotiailla poneilla. Hytönen korostaa myös rataeläinlääkärillä olevan mahdollisuus kieltää kengittä ajo kyseisenä ravipäivänä hevosten hyvinvoinnin näkökulmasta.

    ”Esimerkiksi jos radalle on jostakin syystä ajettu liian karkeata materiaalia. Se voi vaarantaa avojaloin juoksevien hevosten terveyden, ja näin ollen rataeläinlääkäri voi asettaa kenkäpakon kyseiselle kilpailupäivälle. Yhtä lailla kenkäpakko voidaan määrätä yksittäiselle hevoselle rataeläinlääkärin toimesta.”

    Valmentaja ilmoittaa kilpailuun ilmoittamisen yhteydessä Oma Tallissa alustavat kengitystiedot. Kengitystietoihin voi tehdä muutoksia lähtölistojen julkaisun jälkeen Oma Talli -palvelussa.

    Kengitystieto on kuitenkin ilmoitettava viimeistään tuntia ennen hevosen lähdön esittelyä tai T‐pelikohteissa viimeistään tunti ennen ensimmäisen kohdelähdön esittelyä.

    ”Suomen käytäntö on vakiintunut. Emmekä ole muuttamassa sitä.” Arto Hytönen

    Hevoselle voi aina lisätä kengät takaisin jalkaan ilman sanktioita. Asiasta on kuitenkin ilmoitettava viimeistään esittelyyn mennessä. Viime hetken muutokset tulee aina ilmoittaa sisäänkirjoitukseen tai muille ravien toimihenkilöille.

    Ruotsissa kenkäinfo on ilmoitettava kaikkien lähtöjen osalta 15 minuuttia ennen ensimmäisen lähdön alkua. Muuten käytäntö Suomessa ja Ruotsissa on samanlainen esimerkiksi kenkien lisäämisessä takaisin hevosen jalkoihin.

    ”Suomen käytäntö on vakiintunut. Emmekä ole muuttamassa sitä.”

    Mikä on hevosenkenkä?

    Kengäksi määritellään tavanomaisten kenkien lisäksi päärynä-, muovi- ja idioottikenkä.

    Kengän voi kiinnittää nauloilla tai liimalla.

    Kavion pohjan pinnoitus ei ole kenkä.

    Kärkikenkä määritellään kesäaikana 16.3.-14.11. kengäksi, mutta talvella 15.11.-15.3. kärkikenkä ei ole kenkä, eikä se siten ole riittävä kengitys ko. ajanjaksolla.

    Lisää aiheesta
    • Kengitysseppä Maija Ala-Vannesluoma viihtyy hevosten parissa ja ymmärtää erilaisia yksilöitä.

      Hevosen terveys | Hevosenhoitajavuodet opettivat kovaan työhön − kengittäjä Maija Ala-Vannesluomalle hevoset ovat intohimo

      Tilaajalle
    • Pääasiassa Oulun seudulla kiertävä kengittäjä Sini Haapasalo vaihtoi Dollars-ravurille kilpakengät harjoitusraveja varten.

      Video: Sini Haapasalo kertoo kengittäjän työstä

    • Petri Parkkonen kertoo kengityssepän työstä.

      "Ammattisepistä on aikamoinen pula Suomessa. Jos on terve selkä ja hyvä kunto, niin ei muuta kuin opiskelemaan" – Kengitysseppä Petri Parkkonen näyttää kengittämisen perusteet MT Ravien jaksossa

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    ravihevonen
    kenkäpakko
    Suomen Hippos
    hevosen hyvinvointi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle