• Kengättömyys nosti Anna-Julia Kontion Jay Jayn uuteen loistoon

    Jo 16-vuotias Jay Jay van de Mottelhoeve on tehnyt huikeaa tulosta sen jälkeen, kun siltä alkuvuonna 2023 riisuttiin kengät pois jaloista.
    Tilaajalle
    Anna-Julia Kontion Jay Jay van de Mottelhoeve on tehnyt koko vuoden erinomaista tulosta.
    Anna-Julia Kontion Jay Jay van de Mottelhoeve on tehnyt koko vuoden erinomaista tulosta. Kuva: Heidi Lammi
    MT Hevoset|Ratsastus
    27.10.202518:15
    Miia Lahtinen

    Esteratsastaja Anna-Julia Kontion ruunalla on vuodelta 2025 tilillään 16 sijoitusta ja yksi voitto kansainvälisistä 140–150-luokista, valtaosin GP-luokista ja muista maailmanlistan pisteitä tuovista luokista. Viime viikonloppuna ratsukko oli kaksi kertaa toinen 145-tasolla Belgiassa. Kontio kilpailee Keski-Euroopan kovatasoisissa kilpailuissa, joissa luokissa on lähtijöitä usein 50 ja sadan välillä.

    Kontio on itsekin hämmästynyt ruunan nykyvireestä. Jay van de Mottelhoeve tuli Kontion ja hänen miehensä Jens Vandenberkin talliin 4,5 vuotta sitten jo kokeneena kilpahevosena. Se on kilpaillut kansainvälisellä tasolla vuodesta 2015 alkaen.

    Kontio kertoo, että ruuna oli heille heti alussa erityinen, koska se on tallin oman jalostusoriin Faldianon jälkeläinen. Hyvin pian suunnitelmaksi tuli, että Jay Jay pidetäänkin tallissa.

    Kontio kertoo silti lähteneensä Jay Jayn kanssa liikkeelle ilman ennakko-odotuksia.

    ”Se on paras tapa lähteä liikkeelle hevosen kuin hevosen kanssa. En vaatinut mitään, ja se osasi yllättää”, hän kertoo.

    Vuonna 2021 pari hyppäsi jo ensimmäisen yhteisen maailmancup-luokkansa, ja seuraavana vuonna ruuna saapui Helsinki International Horse Show’hun hienossa kunnossa hypättyään sitä ennen Oslon maailmancupin yhdellä puomilla. Suomessa maailmancup-luokasta tuli kuitenkin yllättävä hylkäys, kun Kontio unohti radan ensimmäisen kerran koko uransa aikana.

    Kengättömänä pitäminen vaatii tarkkuutta pohjien suhteen.
    Kengättömänä pitäminen vaatii tarkkuutta pohjien suhteen. Kuva: Heidi Lammi

    Tämän jälkeen ratsukon uralla seurasi kehnompi vaihe, jolloin Jay Jayllä ei ollut sille normaalia omaa paloa esteille.

    ”Se ei tuntunut omalta itseltään”, Kontio muistelee.

    Syytä tietenkin etsittiin tarkasti. Kontio kertoo, että satulan istuvuudessa oli vähän sanomista, mutta mitään eläinlääkärin hoidettavaa ei löytynyt.

    Sitten Kontio alkoi odottaa toista poikaansa. Jay Jay jäi pois kisakentiltä, ja samassa yhteydessä ruunalta päätettiin ottaa kengät pois jalasta.

    ”Kun en itse ollut ratsastamassa sitä, se oli niin räjähtävä ja villi, että kolhi itseään kengät jalassa”, hän kertoo.

    Kontio työskenteli hevosensa kanssa maasta käsin, ja ruunalla oli hyvin aikaa totutella kengättömyyteen.

    Ratkaisu osoittautui monellakin tavalla hyväksi.

    Nyt kenkiä ei ole ollut jalassa 2,5 vuoteen.

    ”Kun toisen raskauden jälkeen menin sen selkään, yllätyin, miten hyvältä se tuntui ilman kenkiä”, Kontio kertoo.

    ”Kaikki palaset ovat loksahtaneet kohdalleen.”

    Anna-Julia Kontio

    Tällä hetkellä tallilla on Jay Jayn lisäksi toinenkin vanhempi hevonen ilman kenkiä. Lisäksi moni 5-vuotias tai nuorempi hevonen pärjää paljain jaloin. Kontio kertoo, että kengättömyys vaatii tarkkuutta pohjien kanssa, mutta Jay Jay kyllä tarhaa ongelmitta hiekkatarhassa. Mitään kavioihin laitettavia vahvistavia massoja ei ole käytössä. Sen sijaan jos esimerkiksi kilpailupaikoilla on kivetyksiä, ruuna käyttää irrotettavia tossuja, etteivät kaviot kulu liikaa.

    Kontio uskoo, että kengättömyys on yksi syy ruunan erinomaisen vireen takana. Lisäksi siihen tietenkin vaikuttavat yhteinen kokemus radoilta sekä oppi siitä, millaisella valmennuksella, kilpailuttamisella ja palautuksella hevonen toimii parhaiten.

    ”Kaikki palaset ovat loksahtaneet kohdalleen”, hän myhäilee.

    Jay Jay on liikkeellä melkein jokainen päivä.

    ”Se liikkuu paljon, mutta ei tee paljoa raskasta työtä. Tietyillä kerroilla tehdään enemmän, mutta paljon vetristävää työtä”, ratsastaja kertoo.

    Erikoisuutena voinee pitää sitä, että Kontio käy usein hyppäämässä Jay Jaylla isojen kilpailuiden välissä harjoituskilpailuissa yhden luokan 120-tasolla.

    ”Sillä tavalla sen mielen saa pidettyä virkeänä”, hän kertoo.

    Pitkästä kilpaurasta huolimatta Jay Jay jaksaa yhä kiihtyä ja innostua kilpailemisesta ja aikaratsastuksesta.

    Kontio painottaa sitä, että vanhempien hevosten kanssa hyvä peruskunto on tärkeässä roolissa, sillä vahva lihaksisto auttaa hevosta pysymään terveenä.

    Jay Jayn kanssa hän on myös päättänyt, että se ei enää hyppää kaikkein isompia luokkia, vaikka sen kapasiteetti niihin riittäisikin.

    ”En halua venyttää siitä viimeistä ulos”, ratsastaja linjaa.

    Suomalaismenestystä viime viikonlopun kilpailussa Belgiassa täydensi Jone Illi, joka sijoittui Celtas Quillianilla neljänneksi samoissa luokissa, joissa Kontio oli toinen.

    Lisää aiheesta
    • Cayadina ja Susanna Granroth radalla Savonlinnassa kesällä 2023.

      Ratsastus | Omistajansa kullanmuru Cayadina siirtyi Anna-Julia Kontiolle

      Tilaajalle
    • Ratsastus | Anna-Julia Kontio palasi 150-radoille – tämän syksyn HIHS ei ajankohtainen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Anna-Julia Kontio
    Jay Jay
    esteratsastus
    hevoset
    kengättömyys
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle