

Hanna Rusasen valmentama Kuuselan Wiltteri teki hienon viisivuotiskauden. Ori sijoittui osaomistaja Pertti Puikkosen ohjastamana viidenneksi Derby-finaalissa. Syksyllä hevonen otti neljä voittoa viidestä startista ennen kuin joutui jäämään pois lokakuisesta Lahden startista.
”Oriille nousi kova kuume ennen lokakuista starttia. Kausi loppui siihen. Talvitauon aikana teimme myös pienen operaation etupolviin”, toteaa Hanna Rusanen.
Kuusivuotiskauden Kuuselean Wiltteri avasi voitolla Vermossa maaliskuun alussa. Viime sunnuntaina Lahdessa Henri Bollströmin ohjastama ori teki hieman vaisumman esityksen sijoittuen seitsemänneksi. Mikkelissä Pertti Puikkosen kotitilalla hevosta valmentava Hanna Rusanen ei kuitenkaan ole huolissaan suojattinsa kunnosta ennen lauantaista Vermon starttia.
”Hevonen oli ohjastajan mukaan jotenkin nahkean oloinen. Se palautui kuitenkin todella nopeasti. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa.

Lauantaina ohjelmassa on Vermon KevätCup -finaali, jossa voittaja palkitaan peräti 10 000 eurolla. Lahden startin jälkeen Kuuselan Wiltteri on tuntunut kotona hyvin pirteälle valmentajan mukaan.
”Lahdessa mentiin kuitenkin paljon kovempaa vauhtia kuin Vermon voittostartissa. Viime keväänä ori vaati useamman startin alle löytääkseen huippukunnon. Halusimme ajaa Lahden startin, jottei starttivälistä tulisi liian pitkä. Se vaikuttaa hevosen puolesta oikealle ratkaisulle.”
Neljäntenä T75-kohteena ravattavassa lähdössä Kuuselan Wiltteri kiihdyttää matkaan pienimmällä lähtönumerolla. Henri Bollström jatkaa oriin ohjissa, vaikka Pertti Puikkonen onkin palailemassa sairaslomalta.
”Oli puhetta Peten kanssa, että Henri jatkaa ohjastajana. Hän tuli Vermoon kauden avaukseen Vermoon saakka ohjastamaan yksinomaan hevostamme. Reilua antaa hänen ajaa nytkin oriilla. Keulajuoksu olisi toiveissa. Mikäli hevonen suorittaa tasollaan, pitäisi sen olla taistelussa kärkisijoista.”
”Voi olla, että pidämme taukoa pahimman kelirikon ajan.”
Urallaan kahdeksan kertaa voittaneen Kuuselan Wiltterin kauden jatkoa mietitään Hanna Rusasen mukaan Vermon jälkeen. Mikäli hevonen tekee hyvän esityksen Vermossa, kiinnostaisi taustavoimia Satakunta Senior -lähtö Porissa huhtikuun puolessa välissä. Hanna Rusanen ei halua kuitenkaan tehdä kovin pitkälle meneviä suunnitelmia suojattinsa kanssa.
”Pori kiinnostaa ilman muuta meitä. Hevosella on ollut kuitenkin sen verran paljon erilaisia terveysmurheita, että otamme mieluummin startin kerrallaan. Voi olla, että pidämme taukoa pahimman kelirikon ajan.”