
Viime vuonna Suurmestaruuden Suomen ennätyksellä 18,4a voittanut Evartti on sittenkin lauantaina puolustamassa viime vuoden voittoaan. Reilu viikko sitten ajetussa Suur-Hollola-ajossa Evartti oli neljäs, mutta ori ei ollut kisan loppumetreillä parhaimmillaan.
Viime viikolla Evartin valmentaja Antti Ojanperä kertoikin MT Hevosten haastattelussa, että Evartti on lääkekuurilla, eikä se tule osallistumaan Suurmestaruuteen. Nyt hevonen on kuitenkin ilmoitettu mukaan lauantaina Mikkelissä ajettavaan kisaan.
”Se sai vain lyhyen sulfakuurin, ja hevonen on ihan kohdillaan”, Ojanperä kuvailee. ”Veriarvot olivat kontrollissa hyvät, ja kun Evartti on muutenkin kaikin puolin hyvän tuntuinen, ei muuta kuin startille.”
Suurmestaruudesta on tulossa todellinen kanuunalähtö. Kisaan on ilmoitettu Evartin lisäksi kaikki muutkin vajaan kolmen viikon päästä ajettavan kuninkuuskilpailun avainhevosiksi arvioidut oriit eli Suur-Hollola-ajon tuore sankari V.G. Voitto, hallitseva ravikuningas Parvelan Retu sekä kauden kovin nousija, sunnuntaina kuntoaan Jämsässä viimeistellyt Issakan Valo.
Kylmäveriväriä kisaan on tuomassa Öystein Tjomslandin tallin Philip Ess. Antti Ojanperältä kisassa on mukana myös Herra Heinämies.
”Tulee todella upea lähtö”, Ojanperä iloitsee.