”Hevonen on jo geeneissään saanut ohjeen: seuraa johtajaa” – Kari Vepsä innostuu yhä jokaisesta koulutukseensa tulevasta hevosesta

MT Hevosten Hevosalan Helmi -sarja tulee tänään päätökseensä. Viimeinen Helmi on laulaja ja hevoskouluttaja Kari Vepsä, virallisesti Vepsäläinen. Hänet Helmeksi nimesi oma tytär Siri Haanpää, joka on kasvanut isänsä rinnalla hevosalan ammattilaiseksi.

”En ole tavannut toista niin pitkähermoista ihmistä, joka pyyteettömästi haluaa auttaa sekä ihmisiä hevostensa kanssa että hevosia, jotta ne tulevat kuulluksi ja ymmärretyksi”, Haanpää kuvailee isäänsä.

Vepsän lapsuuden hevoskipinä syttyi uudelleen 1980-90-lukujen taitteessa ja johti vuosien mittaan hevosten kouluttajan uralle. Tänä vuonna 70 vuotta täyttänyt artisti on tänäkin vuonna Karkkilassa luonaan kouluttanut jo 130 hevosta ja niiden omistajia. Vepsä osti vuonna 2000 Karkkilasta kertomansa mukaan ”tosi ränsistyneen” maatilan, joka vuosien myötä kunnostettiin ja laajennettiin hevosurheilukeskukseksi.

”Koronan alkaessa pelkäsin, että kuivuukohan myös hevosten koulutus tykkänään, mutta kävikin päinvastoin. Nyt tuntuu, että hevosia tulee koulutukseen ikkunoista ja ovista”, Vepsä nauraa.

Hän toteaa huomionaan, että koska perinteinen hevostaito on hiipunut, ovat omistajien ongelmat hevosten kanssa lisääntyneet. Vepsän linja on selvä: riekkuminen ei kuulu asiaan, vaan hevonen on loogisella ja väkivallattomalla kouluttamisella saatava ymmärtämään, että ihminen on hierarkiassa hevosen yläpuolella.

”Hevonen on jo geeneissään saanut ohjeen: seuraa johtajaa. Alaotsikkona sillä lukee, että älä seuraa alamaistasi.”

Kari Vepsän ja Spiken pieni huilihetki sohvalla.  Kuva: Kari Vepsän arkisto

1. Kari Vepsä, kerro toiminnastasi hevosalalla, millaisen tien olet kulkenut tähän pisteeseen?

”Hevoshistoriani alkoi 1960-luvulla. Ukillani oli Ilomantsissa hevosia ja siitä jäi kipinä. Oli hieno juttu, kun sain ukin luona laitumelta hakea hevosta ja hypätä kyytiin harjasta pitäen. Siinä oli villin lännen meininkiä, johon ihastuin Pecos Billien, Tex Willereiden ja intiaaniseikkailujen kautta. Kotona meillä oli pieni maatila Pieksämäen lähellä, missä oli lehmiä ja vasikoita. Vasikoilla tuli ratsastettua, mutta äiti ei siitä tykännyt. Koulu, armeija, opiskelut veivät kauemmas hevosista, vähän ratsastelua harrastuksena.

Myöhemmin 1980-90-luvun vaihteessa hevoskipinä kasvoi jo niin suureksi, että oli pakko hankkia oma hevonen. Tosin sitä ennen ostin lännensatulan ja sitten jonkin ajan kuluttua Lento-nimisen suomenhevosen. Lento pakotti minut opiskelemaan hevosen käsittelyä, sillä siitä tuli hyvin menneen alun jälkeen ratsastuskoulun tallissa vihainen. Sain käsittelyyn apua pyhtääläiseltä Risto Vuoripalolta, eikä montaa päivää mennyt, kun hevonen muuttui totaalisesti. Silloin päässäni syttyi lamppu: tätä asiaa pitää ruveta opiskelemaan. Menin Amerikkaan opiskelemaan perinteistä ratsutyöhevosten kouluttamista.

Hevoset ovat minulle eniten opettaneet ja yhä tänäkin päivänä, kun luokseni tulee koulutukseen uusi hevonen, minussa syttyy nuoruuden into ja innostus. Ei ole olemassa yhtäkään samanlaista hevosta, kaikki ne ovat omia persooniaan.

Musiikki ja hevoset ovat kulkeneet elämässäni mukana ja musiikki mahdollisti hevostilan ostamisen.

Hevosten koulutuksessa kaikki tapahtuu ilman väkivaltaa. Olen sitä mieltä, että hevosalan kouluissa pitäisi opiskelijoille enemmän opettaa hevosten käsittelyä.”

2. Mistä opista tai vinkistä on ollut sinulle eniten hyötyä jokapäiväisessä työssäsi hevosten kanssa? Mistä oppisi olet saanut?

”Opit olen saanut Amerikasta, mutta nämä hevoset, niin monet erilaiset hevoset ovat opettaneet mitä voin ja mitä en voi tehdä. Hevosenlukutaitoa ei millään muulla voi oppia kuin olemalla hevosten kanssa. Kun hevonen alkaa lukemaan ihmistä, se on kaiken lähtökohta. Jos hevonen ei keskity, luota ja kunnioita, ei sille mitään voi opettaakaan. Ohje on: seuraa johtajaa. Hevoselle on opetettava, että seuraaminen kannattaa ja jos ei seuraa, elämä muuttuu sille vähän hankalammaksi. Ymmärrys ja kontaktin saaminen on se juttu.”

3. Mikä tuottaa sinulle eniten iloa ja tyydytystä työssäsi?

”Kun näkee, että omistaja pärjää hevosen kanssa ja syntyy tuloksia. On uskomaton fiilis, kun hermostuneena elänyt hevonen laskee päänsä ja löytää stressittömän elämän ihmisen lähellä.”

4. Millaisista hevosista sytyt?

”Kaikista hevosista. Kilpahevosissa luonnollisesti sytyn sellaisesta, jolla on kapasiteettia. Mutta kaikki hevoset ovat minulle yhtä tärkeitä.”

5. Millaisia haasteita työssäsi on?

”Se vie paljon aikaa. Minulla on sellainen huono tapa, että en osaa katsoa kelloa. Vaimoni Maija aina toisinaan soittaa, että olisiko jo aika tulla syömään. Välillä koulutettavanani on hevosia, joilla on täysin mennyt luotto ihmiseen. Hevosella on hyvä muisti, joten on suuri haaste tyhjentää sen menneisyys ja rakentaa uutta tilalle. Mutta se on niin mielenkiintoista, etten koe sitä hankalaksi asiaksi.”

6. Miten haluaisit vielä kehittää itseäsi hevosten kanssa?

”Olen kiinnostunut aiheesta, seuraan eri hevoskouluttajia maailmalla ja olen tavannutkin heitä monia usein. Olen myös iloinen siitä, että ihmiset ovat alkaneet luottamaan apuuni. Tämä on työtä, jossa kukaan ei koskaan ole huipulla, aina riittää opittavaa. Jokainen uusi koulutettava hevonen tuo mukanaan lisää oppia ja innostun jokaisesta koulutettavasta, kun ratkon niiden ongelmia.”

7. Milloin viimeksi ajattelit, että tämä on sinun juttusi?

”Tänään. Hevoset ovat minulle sydämen asia.”