
Kyllä 13-vuotias Virkun Vappu (Humeeti – Raitti) on raveissakin juossut, mutta kovin lähelle kuningatarkilpailua se ei yltänyt. Se kilpaili Paavo Pajulan valmentamana vuosina 2016—2019, eikä ihan kahtatuhatta euroa tullut radoilta täyteen. Tamma lopettikin raviuransa jo 7-vuotiskauden alussa ja meni ratsukoulutukseen.
Jouluksi 2020 Eeva Vainio osti mustan tamman nyt 18-vuotiaalle tyttärelleen Tildalle, ja se osoittautui kaikin puolin mainioksi ratkaisuksi.
”Kävimme kokeilemassa Vappua ennen sen ostamista, ja sitten se tulikin jo omaan pihaan aikaisena joululahjana. Tykkäsin Vapun reippaasta luonteesta ja työmoraalista. Sen kanssa on helppo työskennellä”, Tilda Vainio kertoo.
Tyttö ja tamma treenasivat kotona Jalasjärvellä ja kävivät vähän este- ja kouluvalmennuksissa. Uusi laji löytyi, kun reilut kolme vuotta sitten äidin ystävä ehdotti parille matkaratsastajien yhteistreenejä Kuortaneella. Siellä mentiin 25 kilometriä matkaratsastajien porukassa.
”Oli hauskaa, tykkäsin paljon”, Vainio kertoo.
Ratsukon oma laji oli löytynyt.
”Tykkään siitä, kuinka tässä näkee oman harjoittelun tuloksen. Kun saat kilpailumatkalta tuloksen, voit ajatella, että näin pitkälle ollaan päästy. Ja eläimistä pidetään tässä niin hyvää huolta”, hän perustelee.

Virkun Vappu asuu Vainioiden omassa tallissa, ja treenaamista tehdään monipuolisesti. Pohjanmaalla kun ollaan, on mäkiä pitänyt käydä treenaamassa Jämsänkoskella saakka. Onneksi voimaa saa myös lumihangessa tai vedättämällä kärryjä.
Hylkäämiset ovat matkaratsastuksessa pitkillä matkoilla yleisempiä kuin nuorten suomenhevosten ravilähdöissä. Kilpailuissa on monta pakollista taukoa, joilla eläinlääkäri tutkii hevosen. Sykkeen pitää laskea tarpeeksi nopeasti alle 64 lyöntiin minuutissa, ja hevosen pitää ravata puhtaasti. Lisäksi tarkastetaan ihon kimmoisuus, lihastonus, limakalvot, kapillaarisuonten täyttyminen ja sydän- ja suolistoäänet.
Tilda Vainio ja Virkun Vappu ovat kilpailleet tähän mennessä menestyksellä 80 kilometrin matkoja kansallisissa kilpailuissa. Kansainvälistä sadan kilometrin matkaa he ovat yrittäneet kahdesti, Tanskassa ja Suomessa, mutta molemmissa matkanteko on pysäytetty toisella tarkastuspisteellä. Ensimmäisellä kerralla suolistoäänten perusteella, toisella kerralla liian hitaan palautumisen takia. Nyt Marttilassa ainoa tavoite onkin maaliin pääseminen – ja ennen muuta sen jälkeinen eläinlääkärintarkastus.
”Jospa kolmas kerta toden sanoo”, Vainio suunnittelee.

Kaikkein helpointa matkaratsastuksessa kilpaileminen ei juuri suomenhevosella ole. Lajin parhaat ovat arabianhevosia, jotka kevyinä ja sitkeinä laukkaavat miltei koko 160 kilometrin matkan, mitä lajin huipulla kilpaillaan. Vainio ratsastaa matkat hevosellaan lähinnä joutuisaa ravia. Jos on hyväpohjainen suora, ja voimia jäljellä, hän saattaa laukata. Jos pohja on haastava, hän kävelee, ja myös maaliin tai pakollisille tauoille hän tulee yleensä kävellen, että hevosen syke ehtii tasaantua.
Vainio kertoo, että Virkun Vappu on kova menemään, mutta nykyään se osaa myös rauhoittua. Lisäksi sillä on se suomenhevoselle tyypillinen hyvä piirre, että se syö ja juo hyvin, mikä on lajissa tärkeää. Matkustaminen on helppoa, ja kaikkea hoitamista tamma rakastaa.
Arabihevosesta Vainio ei unelmoi ainakaan tällä hetkellä.
”Kun itsellä on suomenhevonen, niin sillä mennään”, hän paaluttaa.
Eikä hän haaveile 160 kilometrin matkasta, minkä suomenhevosista on tehnyt Ritva Lampisen Uusi-Helinä lajin ensimmäisissä MM-kilpailuissa vuonna 1990.
”Jos nyt päästäisiin tämä sata kilometriä läpi”, lukiolainen sanoo realistisena.