
Vermon keskiviikkoillan lähtölistöja lukiessa tulee vastaan pitkästä aikaa Iivari Nurmisen nimi ohjastajan kohdalla. Viime vuodet Ruotsissa vaikuttanut ohjastaja ei ole kuitenkaan palannut Suomeen pysyvämmin.
”Olen käymässä Suomessa tapaamassa perhettä ja ystäviä. Ajetaan samalla kilpaakin”, kertoo Iivari Nurminen.
Nurminen ajaa Vermossa kahdella isänsä, Forssan Pilvenmäellä talliaan pitävän Anssi Nurmisen valmennettavalla. Ensimmäisessä lähdössä ohjastettavana on uraansa aloitteleva Neziri, ja viidennessä T65-kohteessa on mukana puolestaan Peter Tie. Kolmevuotias Neziri on kilpaillut urallaan kahdesti. Ensimmäisestä kisasta oli tuloksena kolmas tila, mutta viimeksi Turussa juoksu päättyi laukkaan loppusuoralla.
”Isän mukaan se olisi ollut varmaankin kolmas ilman lopun kompurointia. Kevennetään kengitystä Vermoon. Kumpikin hevosista tuntui hyvältä sunnuntain viimeistelyissä”, Iivari vinkkaa.
Peter Tie on tutumpi tapaus Iivari Nurmiselle, sillä ruuna kilpaili pitkään hänen hoivissaan Ruotsissa.
Eturivin uloin lähtöpaikka Vermossa laskee menestysodotuksia.
”Sillä oli Ruotsissakin huonoa tuuria rata-arvontojen suhteen, eikä edes maan vaihtaminen näytä parantaneen arpaonnea”, Iivari Nurminen naurahtaa.
”Hyviltä paikoilta Peter Tie seuraisi hyvin kovissakin vauhdeissa, mutta tuolta ei taideta päästä kovin hyviin asemiin.”

Iivari Nurmisella oli välillä Halmstadissa hoivissaan useampikin isänsä valmennettava, ja Anssi Nurmisella onkin ammattilisenssi Suomen lisäksi myös Ruotsissa. Viime aikoina Nurmisten valmennettavia ei ole ollut, ja Iivari Nurmista onkin työllistänyt pääasiassa Halmstadin alueen suurvalmentaja Johan Untersteiner.
”Olen käynyt auttamassa Johanilla kysynnän mukaan, ja kun hänellä on ollut viime aikoina paljon tarvetta työpanokselleni, päätettiin senkin takia isän kanssa pitää nyt kaikki hevoset Suomessa. Untersteinerilla olen tuurannut sairauslomia ja vapaita sekä ollut muuten vaan ajomiehenä.”
Iivari Nurminen, 30, on asunut Ruotsissa jo useamman vuoden. Aiemmin muuallakin Ruotsissa asunut Nurminen on kotiutunut Halmstadin seudulle erinomaisesti.
”Halmstad on oikein kiva kaupunki, jossa on paljon tuttuja. Viihdyn siellä oikein hyvin, eikä sieltä ole ainakaan kiire pois. Puolisoni työskentelee Johan Untersteinerilla, ja olen ajanut kilpaa sekä hänen omalla hevosellaan että anoppini valmennettavilla.”
Tulevaisuuden suhteen Iivari Nurmisella on myös uusia suunnitelmia. Merkonomiksi Suomessa kouluttautunut raviammattilainen aikoo jatkaa opintojaan ensi vuonna.
”Pitää vielä selvitellä haenko kouluun Ruotsiin vai voisinko opiskella Ruotsista etänä suomalaiseen kouluun. Kaupallisen alan lisäopinnot kiinnostavat joka tapauksessa”, hän kertoo.
Pitkän tähtäimen suunnitelmana olisi mahdollisesti yhdistää lisäkoulutusta ja Nurmisen kokemusta hevosalalta esimerkiksi työllistymällä hevostalouden hallinnon parissa.
”Ruotsissa myös hallintopuolen töitä on hevosalalla enemmän kuin Suomessa. Ja ainahan sitten voisi palata käytännön hevoshommiin, jos veri vetäisi kovasti takaisin sille puolelle.”