

Juuso Holttinen lopettaa kokonaan valmennustoimintansa Jokimaalla. Hän vuokrasi jo aiemmin toisen omistamistaan tallikiinteistöstä Maria Taipaleen Journey Stablelle. Toinenkin osa talleista siirtyy Journey Stablen käyttöön kesäkuun alusta.
Valmentaja menestyi viime vuosikymmenen vaihteen molemmin puolin hienosti sekä vanhemmilla että nuoremmilla hevosilla. Vuoden 2022 Kriteriumin finaalissa Holttisen valmentama Trailblazer sijoittui kuudenneksi. Juuso Holttinen painottaa, ettei valmennustoiminnan alasajon takana ei ole suurta dramatiikkaa.
”Valmennettavien määrä on ollut jo pidemmän aikaa vähäisempi kuin aiemmin. Nyt vein viimeisetkin perheemme omistamat starttihevoset muualle valmennukseen”, Juuso Holttinen toteaa.

Holttinen myy paraikaa ravivalmennukseen tarvittavia varusteita pois. Omien valmennettavien lisäksi tallissa on ollut talven ajan paljon täysihoitohevosia.
”Täysihoitohevoset saavat olla tallissa toukokuun loppuun saakka. Voi olla, että osa niistä siirtyy sitten Marian vastuulle.”
Tallikiinteistöt pysyvät jatkossakin Holttisen omistuksessa. ”Journey Stable vuokraa tallit. Kaupoista ei ole ollut puhetta. Tämä on hyvä ratkaisu tähän tilanteeseen.”
Pitkään raviurheilun parissa toiminut valmentaja painottaa, ettei ole jättämässä raviurheilua. Tulevatkin työtehtävät tulevat löytymään ravihevosten parista.
”Muutama työtarjous on jo tullut. Eiköhän ainakin aluksi tule mentyä ajoavuksi jollekin valmentajalle. Sellaisesta hommasta on aina kysyntää.”
Paluu päätoimiseksi valmentajaksi ei ole Holttisen mukaan missään nimessä poissuljettu asia. Pikemminkin todennäköinen vaihtoehto.
”Uskon jossakin vaiheessa palaavani taas valmentajaksi. Tuntui vaan helpoimmalle myydä valjaat ja muut varusteet pois nyt. Niitä saa hankittua tarpeen mukaan sitten uudelleen. Eikä minulla ollut järjellisiä paikkoja edes varastoida niitä.”