

Hevosenhoitaja Iida Lind on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta työskentelemään huippuvalmentajilla sekä Suomessa että Ruotsissa. Tänä vuonna 22 vuotta täyttävä Lind on jo toista kertaa Björn Goopin tallilla töissä.
”Jo lopettaessani täällä vajaat pari vuotta sitten oli ajatuksissa palata jossakin vaiheessa takaisin Ruotsiin”, aloittaa Iida Lind.
Pälkäneeltä kotoisin oleva hevosammattilainen palasi Ruotsiin viime elokuussa. Sitä ennen hän työskenteli Markku Niemisellä. Suomeen paluun taustalla oli juuri halu nähdä Markku Niemisen tallin toimintaa.
”Markullahan työntekijöiden vaihtuvuus on todella vähäistä. Kun loppukesästä 2023 Niemisellä oli paikka auki, olin melkein kuin velvoitettu hakemaan paikkaa.”
Iida Lindillä oli jo nuoresta lähtien ollut toiveena saada työskennellä Suomen eturivin valmentajiin vuosikymmenet kuuluneen Niemisen palveluksessa.
”Hän on menestynyt todella laaja-alaisesti niin nuorilla kuin vanhemmillakin hevosilla. Haluan kehittyä hevosenhoitajana, ja silloin on pyrittävä saamaan oppia usealta eri huippunimeltä.”
Viime elokuussa Ruotsin vetovoima kävi kuitenkin liian kovaksi, ja Iida Lind otti uudestaan suunnaksi Björn Goopin tallin. Päätös Ruotsiin lähdöstä tapahtui lopulta melko nopeaan tahtiin.
”Olin käymässä Ruotsissa viime kesänä tapaamassa kavereita. Sain silloin kuulla, että yksi pitkäaikainen Goopin työntekijä oli mahdollisesti lopettamassa tallihommissa. Vinkkasin silloin Goopin porukalle, että minä voisin olla kiinnostunut palamaan töihin paikan auetessa.”
Siitä ei mennytkään kauaa, ennen kuin Iida Lind lähti Ruotsiin.
”Tuntuihan se vähän kummalliselle lopettaa Niemisellä. Viihdyin siellä hyvin, mutta tunsin oloni kotoisaksi Ruotsissa jo ensimmäisellä kerralla. Muuttoaikeita vauhditti, että työpaikan auetessa Goopilla tuli oikein hyvä asunto tarjolle tallin läheltä. Eipä siinä ollut paljon muita vaihtoehtoja kuin pakata tavarat autoon ja suunnata Ruotsiin.”

Vertaillessaan Björn Goopin ja Markku Niemisen tapoja valmentaa, ei Iida Lind löydä suuria eroja. Hän muistuttaa että oikea ravinto, lepo ja treeni ovat menestyvän ravihevosen kolme perusedellytystä.
”Jokainen valmentaja toteuttaa nuo kolme perusasiaa omalla tyylillään. Hyviin tuloksiin pääsee erilaisilla tyyleillä.”
Suurimpana erona Iida Lind pitää valmennuskertojen määrää Goopin ja Niemisen tallin välillä. Goopilla hevosia ajetaan kaksi kertaa viikossa kovalla teholla. Loppuaika panostetaan hevosen lepoon ja muuhun hyvinvointiin.
”Niemisellä hevosia ajettiin ehkä vähän useammin. Ei siis mitään suuria eroja. Kuten sanoin, hienoihin kilpailutuloksiin pääsee monella eri tyylillä.”
”Tamma vaikuttaa olevan todella tyytyväinen elämäänsä tällä hetkellä.”
Björn Goopilla on valmennuksessaan yli 170 hevosta. Färjestadin radan valmentajiin kuuluva Goop valmentaa hevosiaan omalla Lökenen tilallaan. Tilan rakennutti aikanaan Björn Goopin isä Olle Goop, joka menehtyi muutama vuosi sitten. Iida Lindin mukaan Lökenessä on tarjolla todella monipuoliset valmennusolosuhteet.
”Olle Goophan nämä valmennuspaikat on suunnitellut ja rakennuttanut. Niitä on seuraava polvi sitten muokannut mieleisekseen, sekä tietysti rakentanut vähän uusiakin.”
Iida Lind huomauttaa kuitenkin, että valmennuspaikkojen monipuolisuus ei ole menestyksen tae.
”Niemisellä ei ole tietysti yhtä monipuoliset ajopaikat, mutta hän osaa hyödyntää käytettävissä olevat valmennuspaikat täydellisesti. Ei tarvitse kuin käydä läpi lista hänen suurkilpailuvoitoistaan”, Iida Lind painottaa.
Tällä kaudella Björn Goopin valmennettavat ovat menestyneet mainiosti. Tallin voittoprosentti on 20. Iida Lindin mukaan tallin hyvän vireen huomaa tallin yleisessä ilmapiirissä.
”Kyllähän meille kaikille työntekijöille tulee varmasti sellainen onnistumisen tunne. Tehdään oikeita asioita, ja tulosta syntyy. Hyvä ilmapiiri vaikuttaa varmasti myönteisesti myös hevosiin. Se on sellainen myönteinen kierre.”

Viime viikonloppuna suomalaishoitaja pääsi toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa Suomessa kilpailemisesta. Hänen hoitamansa Betting Pacer starttasi Vermon Finlandia-ajossa ja sijoittui hienosti toiseksi.
”Siis olenhan minä aiemminkin Vermossa käynyt hevosten kanssa. Mutta saada käydä ruotsalaisella hevosella Suomessa kilpailemassa on ollut pitkäaikainen haave. Vermo on ollut minulle aina vähän kuin kotirata Suomessa.”
Sujuvien lauttayhteyksien ansiosta kilpamatka sujui hyvin jouhevasti. Iida Lind starttasi aikaisin lauantaiaamuna kotitallilta suunnaten Tukholman pohjoispuolella sijaitsevaan Kapellskäriin.
”Otimme siitä päivälautan Naantaliin. Lauantai-iltana olimmekin jo Vermossa. Ehdimme mainiosti sunnuntain iltalauttaan Naantaliin ravien jälkeen. Maanantai-illalla olin Färjestadin raveissa. Sitä ennen olin jo ehtinyt ajaa yhden hevosenkin kotitallilla.”
Betting Pacerin hopeatila ei tullut yllätyksenä hoitajalle. Tamma voitti pääsiäislauantaina Norjan Klosterskogenissa ajetun kultadivisioonan. Sitä ennen tuli voitto maaliskuun lopulla Solvallan tammaeliitistä.
”Tammaeliitissä Betting Pacer ravasi koko matkan johtohevosen ulkopuolella. Siitä huolimatta se voitti todella varmasti. Mutta totta kai Finlandia-ajon tasoisessa lähdössä kaiken pitää onnistua.”

Seuraavaksi tamma nähtäneen Elitloppet-viikonloppuna ajettavassa tammadivisioonan finaalissa. Siellä voittajaa odottaa puolen miljoonan kruunun ykköspalkinto.
Iida Lind on hoitanut Betting Paceria viime talvesta lähtien. Hän ei ota kunniaa kahdeksanvuotiaan tamman menestyksestä.
”Betting Pacerin kanssa on tärkeä noudattaa samoja rutiineja. Se asuu ulkokarsinassa, ja se on aina samassa tarhassa. Tamma vaikuttaa olevan todella tyytyväinen elämäänsä tällä hetkellä. Se näkyy tuloksissa radalla.”
Betting Pacerin lisäksi Iida Lindillä on useampi kolmevuotias uransa alussa oleva passihevonen. Suomalaishoitaja toivoo pääsevänsä aistimaan ikäluokkalähtöjen tunnelmia kauden aikana. Lisäksi toiveissa olisi päästä ajamaan kilpaakin kauden aikana. Iida Lind ohjasti jokin aika sitten uransa ensimmäisen hevosten lähdön.
”Olen todella tyytyväinen työhöni tällä hetkellä. Kesäaika on muutenkin hevoshommassa parasta aikaa.”