• Suomalaisratsut jännittyivät kouluradalla − ”Kun ei tällaista Pariisin areenaa pysty kotiin rakentamaan”

    Kenttäratsastajat Sanna Siltakorpi ja Veera Manninen taituroivat ratsunsa kouluradalla maaliin ilman isompia virheitä, mutta parhaista tuloksista jäätiin hevosten jännityksen takia.
    Sanna Siltakorven Bofey Click oli hyvin energinen ja ratsastajansa mukaan radalla kuin ilmapallo.
    Sanna Siltakorven Bofey Click oli hyvin energinen ja ratsastajansa mukaan radalla kuin ilmapallo.  Kuva: SRL/Sonja Holma
    MT Hevoset|Ratsastus
    27.7.202418:22
    Miia Lahtinen

    Sanna Siltakorven hevonen Bofey Click kävi heti areenalle tullessaan kuumana kuin hellankoukku.

    ”Kun ratsastin sisään, ajattelin, että mitenhän tästä selviän. Mutta saimme esitettyä ainakin jotkut asiat jollain tavalla”, Siltakorpi sanoo. ”Hevonen tuntui samalta kuin maastoradan starttiboksissa, ja lisätyn laukanhan se menikin sitten hyvin. Aika sataprosenttisesti siinä piti keskittyä, eikä ehtinyt nauttia hienoista maisemista Versaillesin kouluradalla.”

    Siltakorpi kertoo, että hevosen reaktio oli sille suhteellisen tyypillinen kilpailutilanteessa. Se ei hätääntynyt, mutta se halusi juosta. Ratsastajan ohjeisiin se reagoi välillä ylipaljon, välillä jätti ne huomiotta. Ensimmäinen laukanvaihto tuli vasta kolmannesta avusta, eli pahasti myöhässä, mutta se oli puhdas

    Kaikkein suurimpia areenoita ei voi harjoitella, ratsastaja muistuttaa.

    ”Ei tällaista Pariisin kaltaista areenaa pysty kotiin rakentamaan, eikä se auta, jos menee naapuritallille harjoittelemaan”, hän hymähtää.

    Vaikka parhaaseen koulutulokseen ei päästy, Siltakorpi ei ole kovin pettynyt.

    ”Emme ole tällä suorituksella kaukana, paitsi nyt ehkä kultamitalista. Tämä on kenttäratsastusta”, hän muistuttaa.

    Veera Manninen teki ehjän ja teknisesti onnistuneen ohjelman.
    Veera Manninen teki ehjän ja teknisesti onnistuneen ohjelman.  Kuva: SRL/Sonja Holma

    Veera Mannisen Sir Greg reagoi omalla tavallaan, jäämällä vähän varovaiseksi. Vaihdot se teki erittäin hienosti.

    ”Ollaan tosi tyytyväisiä tulokseen ja kokonaisuuteen”, vasta 24-vuotias Veera Manninen summaa.

    Hän kertoo, että kun ruuna saapui areenalle, sille tuli yleisjännitys päälle, eikä raviohjelma ollut niin pehmeä. Ratsastaja kuitenkin sädehti ilosta taputtaessaan hevosta lopputervehdyksen jälkeen.

    ”Kun se areena aukeni eteen, tuli ihan huikea olo. Kun pääsee esiintymään näin monille silmille, siinä kulminoituu pitkä työ”, Manninen huokaa.

    Maastokoe ratsastetaan sunnuntaina.

    ”Kivaa lähteä sinne tekemään hyvää suoritusta. Toivottavasti kaikki menee entiseen malliin. Sillat ovat Gregille uusi elementti, mutta uskoisin, että ne eivät ole sille ongelma. Pitää tukea, olla läsnä, eikä ottaa liian rennosti”, Manninen pohtii.

    Sanna Siltakorven ja Bofey Clickin tulos koulukokeesta oli 35.40 virhepistettä ja Veera Mannisen ja Sir Gregin 36.80. Aivan kovin kärki on alle 18 virhepisteessä.

    Linkki tulospalveluun

    Lisää aiheesta
    • Molemmat suomalaiset kenttäratsukot läpäisivät eläinlääkärintarkastuksen perjantaina. Kuvassa Veera Manninen ja Sir Greg.

      Ratsastus | Ratsastuksen olympiajoukkue lähtökuopissa Pariisissa

    • Veera Manninen on lähellä uransa kohokohtaa.

      Ratsastus | Veera Mannisen olympiaratsu Sir Greg siirtyy kisatalleille Versaillesiin

      Tilaajalle
    • Sanna Siltakorven olympiaratsu Bofey Click ei ole koskaan saanut estevirhettä maastossa, ja se on myös nopea.

      Ratsastus | Hevosista löytyi elämäntapa, joka pitää otteessaan – olympialaisiin suuntaava kenttäratsastaja Sanna Siltakorpi on tekijänainen

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle