• Lähtöratasotku ei pilannut derbykarsintoja – suosikit marssivat ulkoradoilta ykkösiksi

    Killerillä jaettiin finaalipaikkoja reilun viikon päästä ajettavaan suomenhevosten Derbyyn.
    Tilaajalle
    Rekilammen Sauli oli derbykarsintojen nopein ykkönen. Kuvassa ori Kouvolan Kuninkuusraveissa osaomistajiensa Eija ja Maija Ala-Vannesluoman kanssa.
    Rekilammen Sauli oli derbykarsintojen nopein ykkönen. Kuvassa ori Kouvolan Kuninkuusraveissa osaomistajiensa Eija ja Maija Ala-Vannesluoman kanssa. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    17.8.202320:17
    Ville Toivonen

    Aiemmin päivällä tiedotettiin karsintojen lähtölistojen muodostamisessa tapahtuneesta virheestä, jonka myötä lähtöratoja ei ollut arvottu, vaan hevosten lähtöradat määräytyivät voittosummien perusteella. Eniten tienanneet olivat erheen myötä huonoimmilla lähtöradoilla.

    Virhe ei aiheuttanut finaalipaikkoihin uusjakoa, vaan eriensä meritoituneimmat olivat karsintojen parhaita. Karsintavoittajat Hentun Liisa ja Rekilammen Sauli olivat kisojensa eniten tienanneita, ja ne lähtivät sen myötä matkaan radalta kahdeksan eli eturivin uloimmalta paikalta.

    Teemu Okkolinin valmentama ja ajama Hentun Liisa tosin joutui revittämään kasiradalta melko pitkään ulkoratoja pitkin, kunnes se pääsi ensimmäisen takasuoran loppupuolella keulapaikalle. Siitä ikäluokan ykköstamma piti pintansa erittäin varmasti ennen alkumatkan johtanutta Taraoria ja tammojen vahvaa panosta täydentänyttä Huisi Hippua.

    Hentun Liisan voittoaika oli 26,7ake. Tamman omistajat ovat Teemu Okkolin, Elisa Kanala ja Toni Sarkama ja sen kasvattaja on Antti Ripatti.

    Toisessa karsinnassa Rekilammen Sauli jyräsi viidenteen peräkkäiseen voittoonsa. Helpolla Seppo Suurosen valmennettava ei päässyt, sillä Rekilammen Sauli joutui matkaamaan johtavan rinnalla, kun Heikki Hoffren piti kriteriumvoittaja Lipassilla kiinni keulapaikastaan.

    Henri Bollströmin ajama Rekilammen Sauli marssi maalisuoralla hallitusti ykköseksi ennen perässään matkannutta Werttiä ja Lipassia. Ajalla 25,0a voittaneen Rekilammen Saulin omistaja on Talli Salaseura ja kasvattajat Miia ja Niko Varis.

    Rekilammen Saulin valmentaja Seppo Suuronen oli karsintojen hahmo, sillä juvalaisen tallista tuli peräti kolme finalistia.

    Suomenhevosten Derbyn ratajärjestys

    1 Hentun Liisa* (isä Fiiling) / valmentaja Teemu Okkolin

    2 Rekilammen Sauli (Boker) / Seppo Suuronen

    3 Taraori (Frans) / Seppo Suuronen

    4 Lipassi (Apassi) / Heikki Hoffren

    5 B. Uljas (Vaellus) / Reijo Borgström

    6 I.P. Ruuti (Frans) / Seppo Suuronen

    7 Kalistaja Kalle (Koivikon Kalle) / Juha Nurminen

    8 Valencia* (Costello) / Terhi Vanhala

    9 Wertti (Costello) / Jani Ruotsalainen

    10 Huisi Hippu* (Tuokkolan Touho) / Karoliina Mustamo

    11 Aika-Vastus (Vaellus) / Jussi Suominen

    12 Tuliveera* (Tuli-Viesker) / Tapio Perttunen

    Tammat merkitty tähdellä.

    Derby ajetaan lauantaina 26.8., ensimmäinen palkinto 36 000 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Viisivuotisikäluokan kärkiravureihin kuuluva Hentun Liisa sai karsintaansa kasiradan ja kuuluu virheestä kärsineisiin. Kuvassa Hentun Liisa voittaa Pikkukuningatar-kisan valmentaja-osaomistajansa Teemu Okkolinin ajamana.

      Ravit | Killerin derbykarsintojen lähtöratoja ei arvottu – toimitusjohtaja: ”Inhottava virhe”

    • Taraori ja Esa Holopainen johtamassa joukkoa kuninkuusraviperjantaina Kouvolassa. Rinnalla lopulta neljänneksi sijoittunut Kuuselan Winneri.

      Ravit | Taraori tavoittelee Derbyn finaalipaikkaa uuden omistajansa iloksi – ”Soitin heti Sepsille, että älä mun höpinöitä kuuntele”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Suomenhevosten Derby
    ravikilpailut
    Killeri
    suomenhevonen
    hevosurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle