

Propulsionia ei kuitenkaan saa käyttää jalostukseen muissa Pohjoismaissa kuin Suomessa. Sen urheilu-ura katkesi vuonna 2020, kun kävi ilmi, että sille on sen synnyinmaassa Amerikassa tehty etujalan hermoon vaikuttava leikkaus, joka on Euroopassa kielletty kilpaileville hevosille.
Oriin tukijoukot joutuvat muun muassa maksamaan takaisin oriin voittamia palkintoja. Oria itseään kohut eivät paina. Se tulee karsinasta innoissaan, mutta huutamatta.
”Se on niin ihastunut minuun, että se on miltei kiusaannuttavaa”, Eeva-Liisa Penttilä hymyilee.
Mutta kyllä tunne on molemmin puoleinen: Propulsion on hänelle aarre ja myös taloudellisesti merkittävä asia.
Ensimmäinen raviori KS-tallilla oli Solvato vuonna 2020. Hyvä oli sekin, mutta siinä oli yksi paha vika: sitä ei aina kiinnostanut siementää. Penttilä heräsi aamuneljältä hyppyyttämään, mutta aamupäivällä hän saattoi joutua soittamaan tammanomistajille, että ei sujunut.
”Ensimmäinen ori, jonka kanssa emme onnistuneet! Tammanomistajat suhtautuivat todella ymmärtäväisesti, mutta kyllä minua hävetti. Ajattelin, että en ikinä ota ravihevosta”, hän muistelee.
”Jokainen niistä on omistajansa kultakimpale, jonka lähettäminen Suomeen on melkein kuin me lähettäisimme tamman Venäjälle.” Eeva-Liisa Penttilä
Kun Solvatonkin Suomeen tuonut Tapani Raunio sitten Helsinki Horse Show’ssa syksyllä 2022 alkoi puhua Penttilälle ravioriista, oli hän vielä varautunut. Varaukset rapisivat kuitenkin kerralla, kun hän viikkoja myöhemmin kuuli nimen, Propulsion.

Propulsionin viime kesän suosio yllätti, sillä se on kallis ori: maksu 10 päivän ikäisestä varsasta on noin 10 000 euroa alveineen ja astutusmaksu 400.
”Ajattelin, että 25 tammaan olen tyytyväinen. Tapani sanoi, että tulee 50”, Penttilä kertoo.
Ensimmäisenä kautena Propulsion sai hienot 103 tammaa, ja niistä 86 tiinehtyi.
Penttilä uskoo, että viime vuoteen verrattuna suomalaisten tammojen määrä tulee nyt hieman laskemaan, mutta ruotsalaisten nousee selvästi. Ruotsista tuotuja tammoja on KS-tallilla jo kymmenkunta, ja toiset 10 on muilla oriasemilla Suomessa.
”Täytyy muistaa, että Propulsionilla ei ole yhtään huonoa tammaa. Jokainen niistä on omistajansa kultakimpale, jonka lähettäminen Suomeen on melkein kuin me lähettäisimme tamman Venäjälle. Nyt viime vuoden hyvien kokemusten jälkeen he uskaltavat lähettää niitä tänne. 14 tammasta 13 lähti kotiin Ruotsiin kantavana”, Penttilä kertoo.