• Päivän ravit ja ideahevonen: Olisiko nyt onnistumisen aika?

    Viikon raviavaus on tällä kertaa Teivossa. Kapeiden rivien euronelkkuun löytyy ideamerkki, joka ei viime aikoina ole päässyt näyttämään kirivoimiaan.
    Stardust Comery on ollut viimeisissä starteissaan epäonninen.
    Stardust Comery on ollut viimeisissä starteissaan epäonninen. Kuva: Satu Pitkänen
    MT Hevoset|Ravit
    26.1.202609:30
    Markku Lindström

    Teivon ravi-ilta käsittää kaikkiaan kymmenen lähtöä. Euronelkkua aletaan puristelemaan ravien kuudennesta lähdöstä.

    Illan pääpelin kahdessa ensimmäisessä kohteessa juoksevat kierroksen kansanvarmat. Avauskohteessa Tekno Grandin toivotaan keskittymään ravaamiseen, jolloin Antti Veteläisen valmennettava on vaikea voitettava.

    Toisen kohteen Time for Me to Fly ei ole vielä Tapio Mäki-Tulokkaan käsistä hutistarttia tehnyt. Vuoden alussa oli vuorossa kolmas peräkkäinen tolppa, joka tuli lauantailähdöstä. Santtu Raitala jatkaa ruunan ohjaksissa.

    Harri Koivusen tallista startataan tammikuussa ahkerasti, ja turkulaisvalmentajan hevoset ovat osoittaneet oivaa kuntoa vuoden aluksi. Teivoon Turusta lähtee peräti yhdeksän hevosen kolonna.

    Koivusen tallista tulee myös maanantain ideahevonen. Ravien kahdeksannessa lähdössä eli kolmannessa euronelkun kohteessa starttaa Stardust Comery, joka on hakenut jo pitkään täysosumaa.

    Kunnosta tämä ei ole jäänyt kiinni, mutta kahdessa viime startissa kiriluukut ovat pysyneet visusti kiinni. Ruunalle on tarjolla jälleen sisärataa, joten oletettavasti valmentajan ohjastama kokenut ravuri juoksee keulassa tai johtavan selässä.

    Sen verran meneväiseltä Stardust Comery on pussijuoksuissaan näyttänyt, että Teivossa ruuna pitää olla ajoissa kuitilla.

    Teivon ravit alkavat kello 18.00. Euronelkkua aletaan seurata kello 19.55.

    Ruotsissa ravataan tänään Rommessa. Jorma Kontio sai viime viikolla kuparisen rikki tämän vuoden osalta. Muutaman päivän sisällä voittoja tulikin kolme.

    Tänään Kontion illan viimeinen ajotehtävä on omistaja Panu Ahoselta Katja Melkon treeniin siirtynyt Digital Last. Kykyjään väläytellyt nelivuotias tamma kuuluu Toto64-päätöskohteen suosikkien joukkoon.

    Rommen Toto64-peli alkaa kello 20.30.

    Lisää aiheesta
    • Markus Porokan Virin Urho otti kauden avausvoittonsa Oulun T75-ravien kylmäveristen kovimmasta lähdöstä.

      Ravit | Markus Porokka ajoi kaksi T75-voittoa omilla valmennettavillaan

      Tilaajalle
    • Franck Nivard taikoi Hokkaido Jielille sujuvat kiriväylät ja ori kiri Prix d’Ameriquen voittoon. Vasemmalla toiseksi sijoittunut suosikki Josh Power.

      Ravit | Hokkaido Jiel hurjan Prix d’Ameriquen yllättävä sankari – Franck Nivardille jo kuudes voitto ohjastajana

      Tilaajalle
    • MAS Champ ja Santtu Raitala juhlittuina Kajaanin raviradalla kesällä 2021.

      Ravit | Raviratojen tukipäätökset julki: Kajaanille katastrofi – ei euroakaan tukea

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Päivän ravit
    Harri Koivunen
    Katja Melkko
    Jorma Kontio
    Panu Ahonen
    Antti Veteläinen
    Tapio Mäki-Tulokas
    Hevonen
    Uhkapeli Arpajais
    Eläinurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle