
Keskiviikkona Vermon viidennessä T65-kohteessa starttaava Riitta Nylundin valmentama New Grove Xtacy (Chocolatier) on voittanut neljä viimeistä starttiaan. Viimeisin voitoista tuli kotiradan Turun T75-kierrokselta Voimaeläincupin finaalista. Vaikka Vermossa on hyvä kakkosradan lähtöpaikka lähtöauton takaa, suhtautuu valmentaja varauksella Olli Koivusen ohjastaman suojattinsa menestysmahdollisuuksiin.
”Ennen neljän voiton putkea ruunan voittosumma oli vain 3 000 euron tietämillä. Vastus kovenee todella paljon aiemmista. Ei sillä, etteikö hevonen olisi tuntunut hyvälle viime startin jälkeenkin harjoituksissa”, analysoi Riitta Nylund suojattinsa keskiviikkoista tehtävää.
Vaikka New Grove Xtacy on päässyt säännölliseen kilpailurytmiin kiinni kunnolla vasta viisivuotiaana, ei kyseessä ole myöhäisherännäinen ravuri. Varsavuodet pilasi hankosidevamma, ja kuluvan vuoden alussa ruunalta leikattiin jännekanavat.
”Hevonen on tuntunut koko ajan oikein asialliselle ravurille. Vamman takia kävelyttelimme hevosta melkein puolitoista vuotta. Tämän vuoden alun operaation jälkeen pääsimme kilpailemaan heinäkuussa. Sen jälkeen startteja on kertynyt tasaiseen tahtiin.”
Nylundin mukaan keskiviikkona juostavan 2620 metrin matkan pitäisi sopia hyvin vahvalle hevoselle.
”Kyseessä on tosin uran ensimmäinen pitemmän matkan kisa, mutta hevosella on oikein hyvä jakso. Viimeksi Turussakin se voitti 20 metrin takamatkalta. Turun startissa se napsi hokillisilla rautakengillä kainaloihinsa. Vaihdoimme eteen alumiinikengät, ja ravi on ollut aiempaa sujuvampaa harjoituksissa.”
”Omia kasvatteja kohtaan tunteee sukurakkautta, kun sukulinjat ovat kulkeneet mukana jo useamman sukupolven ajan.”
Riitta Nylund on kasvattanut New Grove Xtacyn yhdessä miehensä Hannu Nylundin kanssa. Maskussa heinänviljelyyn keskittyvää tilaa pyörittävän pariskunnan ravihevosten kasvattaminen alkoi yli 30 vuotta sitten. Kasvatteja löytyy rekisteristä yli 50 hevosta. Menestyneimpiä kasvatteja ovat tähän mennessä olleet New Grove Coin (Barbeque), New Grove Escudo (Express Ride) ja New Grove Global (Houston Laukko). Tällä hetkellä pariskunnalla on omistuksessaan kaksi siitostammaa.
“Meille sattui uran alkuun oikein hyvä siitostamma Cathy Laukko (Choctaw Brave). New Grove Coin ja New Grove Escudohan olivat muun muassa siitä. Vuosittain on syntynyt enimmillään kolme varsaa. Ensi keväälle odotetaan syntyväksi New Grove Ophiumin (Likeable River) varsaa Going Kronoksesta.”
Cathy Laukolla on edelleen iso merkitys Nylundien kasvatustyössä. Keväällä syntyneellä Banker’s Legacylla (Going Kronos) A-jalostusluokkaan kuuluva Cathy Laukko löytyy neljännen emän kohdalta sukutaulusta.
”Omia kasvatteja kohtaan tunteee sukurakkautta, kun sukulinjat ovat kulkeneet mukana jo useamman sukupolven ajan. Sen verran monta vuotta olemme tosiaan kasvattaneet hevosia, että kävimme läpi kaikki englanninkieliset aakkoset. Päädyimme luopumaan kasvattajaetuliitteestä, ja nimeämme varsoja oman mielemme mukaan.”
18.12. klo 16.43: Korjattu New Grove Xtacyn jalkavamma hankosidevammaksi sekä korjattu kasvatin nimi New Grove Globaliksi.