

Veera Salminen ja Nero van de Bucxtale ovat menestyksekkäin suomalainen poniratsukko vuosikausiin. Pari hyppäsi Poni Trophyn myös viime vuonna, ja ratsukko on edustanut Suomea ponien EM-kilpailuissa. Vuoden vaihtuessa Salminen täyttää 16 vuotta, jonka jälkeen hän ei saa kilpailla poniluokkia.
16-vuotiaaksi kääntyvä ruuna Nero van de Bucxtale tuli Salmiselle maaliskuussa 2021. Hän kertoo, että he olivat silloin käyneet kokeilemassa useita hyviä poneja Hollannissa. Niistä kaksi tuntui juuri sopivilta, eikä Salminen meinannut osata päättää. Lopulta hän valitsi toisen kimon, vähän nuoremman Panfu van de Bisschopin.
Se tuli ensi Suomeen, mutta Nerokin tuli perässä.
”Äiti mietti, että jos haluan kunnolla kokea ponivuodet, kaksi ponia olisi parempi”, Veera Salminen kertoo.
Nero oli hypännyt siinä vaiheessa jo 130-luokkia, ja Salminen pääsi heti koeratsastuksessa hyppäämään kunnon esteitä.
”Se pelasti ja passasi askelia ottamalla tarvittaessa raviaskelen. Meillä klikkasi heti”, hän kertoo.
Vuosien kuluessa Salminen oppi ratsastamaan vuosi vuodelta paremmin, mutta Nero pysyi samanlaisena. Itse asiassa se perjantain Pony Trophy -radallakin katsoi parhaaksi tehdä kertaalleen yhden raviaskelen.
”Se on aina ollut tosi hieno”, Salminen kiittää.
”Ei se ole väsynyt, mutta se ei vaan viitsi käyttää energiaa sileällä.”
Jo syksyllä 2021 ratsukko voitti hallimestaruuskultaa ja ponien SM-kulta tuli vuonna 2024. Lisäksi he ovat hypänneet kansainvälisiä luokkia 135-tasolle saakka.
Salminen kertoo, että kotona Nero on laiskanpuoleinen ja sen selkään voi laittaa jopa aloittelijan. Kilpailuissa vielä verryttelyssä poni voi olla hidas, mutta radoilla se syttyy.
”Ei se ole väsynyt, mutta se ei vaan viitsi käyttää energiaa sileällä”, Salminen kuvaa.
Kun syksyn mittaan ostajaehdokkaat ovat käyneet kokeilemassa Neroa, osa on kokenut, että siinä ei ole tarpeeksi verta ja menevyyttä.
Kapasiteettia ja yritteliäisyyttä kyllä riittää. 135-luokat vastaavat 147-senttiselle ponille hyvinkin isojen hevosten 160-luokkia.

Yhteiseltä kilpauralta Salmisen mieleen ovat jääneet erityisesti ensimmäinen 135-luokka Hagenissa vuonna 2023, sekä viime vuoden Pony Trophy, jossa Salminen sijoittui kahtena ensimmäisenä päivänä. Tämä vuoden kohokohta oli Pony Trophyn osakilpailu Saltzburgissa, josta ratsukko sai finaalipaikan.
Ei ole sattumaa, että parhaat muistot ovat Keski-Euroopasta, sillä siellä poniratsastus on arvossaan. Salminen kertoo, että ponien 130-luokassa saattaa olla 60 lähtijää. Ei kahta, niin kuin Suomessa, jossa siirrytään nykyään hevosiin hyvin varhain.
Salminenkin sai ensimmäisen hevosensa 13-vuotiaana, mutta hänelle oli tärkeää jatkaa myös poneilla. Hän toteaa, että se on vienyt hänet hienoihin kilpailuihin. Samalla on pitänyt ratsastaa erittäin tarkasti, sillä ollaan ratsujen kykyjen ylärajoilla.
”Sitä voi olla joskus vaikea taluttaa nurmella.”
Belgian Pony Trophysssä Salminen ja Nero olivat perjantaina ensimmäisessä osakilpailuissa sijalla 13., kun radan viimeinen puomi putosi. Kilpailu jatkuu lauantaina, ja maanantain kahden kierroksen finaaliin pääsee ensimmäiselle kierrokselle 15 ja toiselle kierrokselle 10 parasta ratsukkoa.
Sen jälkeen Nero jatkaa Irlantiin ja Salminen Hollantiin treenaamaan eteenpäin isoilla hevosilla.
”Tietysti tulee ikävä Neroa ja se kanssa kisaamista. Tämä on haikeaa, mutta toisaalta olen saanut kokea sen kanssa jo kahdesti nämä isoimmat ponikisat. On tunne, että kaikki on tehty, ja olemme valmiita. Ja sille on löytynyt tosi kiva perhe, josta tietää, että he huolehtivat Nerosta”, Salminen päättää.
Irlanti myös on poniratsastuksen suurmaa, sekä vihreä saari, mikä sopii Nerolle hyvin. Siitä nimittäin löytyy sellainen ponimainen piirre, että se on tosi paljon ruoan perään, Salminen paljastaa.
”Sitä voi olla joskus vaikea taluttaa nurmella”, hän hymyilee.