• Heidi Poukkanen nousi sinnikkyydellä kuntoon vakavasta vammasta

    Puolitoista vuotta sitten Heidi Poukkasen polvi petti täysin kesken juoksulenkin. Nyt hän aikoo palata kilparadoille askellajiratsastuksessa.
    Ori Palesander ja Heidi Poukkanen ovat molemmat kuntoutuneet vammoistaan ja pian ratsukko pääsee treenaamaan omassa maneesissa.
    Ori Palesander ja Heidi Poukkanen ovat molemmat kuntoutuneet vammoistaan ja pian ratsukko pääsee treenaamaan omassa maneesissa. Kuva: Sanne Katainen
    MT Hevoset|Ratsastus
    7.12.202510:45
    Kati Susi
    Pälkäne

    Tänä päivänä 22-vuotias Heidi Poukkanen hoitaa 13 hevosen tallia ja treenaa seitsemää hevosta. Tilanne oli täysin toinen vielä jokin aika sitten, kun nuori nainen makasi liikuntakyvyttömänä ja täysin autettavana sängyn pohjalla.

    ”Oikea polveni petti kesken juoksulenkin puolitoista vuotta sitten. Mitään erityistä tilanteessa ei tapahtunut, mutta tutkimuksissa selvisi, että polvieni rakenne on geneettisesti huono”, hän kertoo.

    Edessä oli iso leikkaus, jossa ei ainoastaan korjattu polvilumpiota, vaan katkaistiin reisiluu ja asennettiin ruuveja sekä levyjä polven rakenteen tueksi. Ortopedi totesi nuorelle potilaalleen, että edessä on vaikea ja pitkä kuntoutus, joka tulee vaatimaan sisua.

    ”Viimeiset neljä vuotta eivät ole menneet suunnitelmien mukaan.”

    Heidi Poukkanen

    Sisua paraneminen olisi vaatinut myös ilman reisilihaksen halvaantumista leikkauksen jälkeen.

    ”Puoleen vuoteen en päässyt liikkumaan ilman apua. Jouduin muuttamaan takaisin vanhempieni luo ja soittamaan apua aina kun piti päästä sängystä ylös.”

    Halvaantuneen reiden kuntoutus alkoi aluksi sängyssä maaten kuormaliinan avulla ja myöhemmin kuntosalilla ammattilaisen johdolla.

    ”Ensimmäiset kolme kuukautta revin jalkaa ylös kuormaliinalla ja itkin. Siitä reisi lähti kuntoutumaan ja sitten piti opetella uudelleen kävelemään. Edelleen käyn viikoittain valmentajan kanssa salilla ja lisäksi treenaan itsenäisesti.”

    Pälkäneen Sappeessa Islanninhevostalli Dalurin toiminnasta vastaava Poukkanen on menestynyt askellajiratsastuksessa SM-tasolla vuosia ja edustanut Suomea islanninhevosten PM-kilpailuissa Ahvenanmaalla 2022.

    Nyt hänen tavoitteenaan on palata radoille ensi kaudella.

    ”Epäonnea on minun lisäkseni ollut myös hevosilla. Viimeiset neljä vuotta eivät ole menneet suunnitelmien mukaan, niin kuin nyt yleensäkään tässä lajissa ei mene. Mutta ainakin nyt pääsen maneesin ansiosta treenaamaan täysipainoisesti.”

    Lisää aiheesta
    • Jouko, Minna ja Heidi Poukkanen työmaalla. Sappeenvuoren juurelle valmistuvan valmennuskeskuksen sydän on lämpöeristetty maneesi, jossa saman katon alla on kymmenen vieraskarsinaa ja yläkerrassa tilat oleskeluun ja ruokailuun sekä kuntosali.

      Ratsastus | Sappeeseen nousee viimeisen päälle mietitty valmennuskeskus

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Heidi Poukkanen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle