

Kansainvälisiä valmentajia, kymmenen hevosen vierastalli, maneesi, jonka yläkerrassa on kuntosali, oleskelu- ja ruokailutilat sekä naapurissa 750 vuodepaikkaa ja tuhannen hengen ravintola. Tällainen on tarjonta Sappee Resortin kupeeseen Pälkäneelle valmistuvassa islanninhevosten valmennuskeskuksessa.
Jouko Poukkanen seuraa vaaleaseinäisen maneesirakennuksen sisällä katseellaan, kun hänen esikoisensa Timo Poukkanen levittää ensimmäistä hiekkakerrosta uuden maneesin pohjalle. Keväällä aloitettu työmaa on puolessa vuodessa edennyt mallikkaasti.
Rakennuttamisessa Jouko Poukkanen on ammattilainen, sillä Sappeen Matkailukeskuksen toisena omistajana ja toimitusjohtajana hän on yli 30 vuoden aikana hoitanut kymmeniä rakennusprojekteja.
Tällä kertaa ei synny matkailijoille aktiviteettikohteita tai majoituspaikkoja, vaan islanninhevosharrastajia palveleva valmennuskeskus.
Jouko ja Minna Poukkasen kuopus Heidi Poukkanen vastaa uuden maneesitallin valmennuskeskuksen lisäksi samalla tontilla toimivan Islanninhevostalli Dalurin toiminnasta.
Heidi Poukkasen kipinän hevosiin ja ratsastukseen sytytti hevosrakas Minna-äiti, joka vei nelivuotiaan tyttärensä katsomaan islanninhevosia. Asia oli sillä selvä. Melko pian perheeseen alkoi liittyä rodun edustajia. Äidin Filius-ruuna olikin lisääntyvää sorttia.

Alkuun äidin ja tyttären harrastuksena alkanut askellajiratsastus vei Jouko-isän mukaansa siinä vaiheessa, kun Heidi aloitti kilpailemisen 9-vuotiaana.
Pian perhe reissasi valmennuksissa ja kilpailuissa eri puolilla Suomea ja arvokilpailukatsomoissa maailmalla.
Näillä matkoilla alkoi kehittyä ajatus siitä, millainen olisi toimiva valmennuskeskus.
”Olen kokenut aikamoiseksi ongelmaksi, että valmennus- ja kilpailupaikoissa ihmiset ja hevoset ja jopa suorituspaikat sijaitsevat toisistaan etäällä”, Jouko Poukkanen toteaa.
Sappeen Islanninhevostalli Dalurin valmennuskeskuksen suunnittelussa Poukkaset lähtivät siitä, että toiminnot ja palvelut ovat saatavilla tiiviisti ja kaikin puolin mietitysti.
Kokonaisuutta lähdettiin rakentamaan niin, että talliin mahtuu kymmenen vierailevaa ratsukkoa, kun tilalla on valmennuksia.
”Maneesin hiekka-kuitupohja on suunniteltu sopivaksi juuri islanninhevosratsastukseen ja vierastalliin tulee joka hevoselle yksilöllisesti kännykkäapilla ajastettavat heinättimet”, kertoo Jouko Poukkanen.
Itse maneesi valmistuu ensimmäisenä ja sen jälkeen rakentuvat vieraskarsinat sekä yläkerran oleskelutila, keittiö, sosiaalitilat ja kuntosali. Yläkerran oleskelutiloista on näkymä maneesin tapahtumiin.
Poukkanen kertoo kilpailuttaneensa hankkeen hyvinkin pieniin osiin, lähestulkoon ruuveja ja muttereita myöten, sillä hänen mukaansa ”paras tili tehdään ostettaessa”. Hankkeelle on haettu maaseudun investointitukea Pirkanmaan ely-keskukselta.
Dalurin valmennuskeskus on tarjolla myös vuokralle, mutta vain islanninhevosten valmennus- ja koulutustapahtumille.
Yhden lajin harrastajiin rajattu palvelutarjonta perustuu Heidi Poukkasen mukaan hänen omiin lähtökohtiinsa askellajiratsastajana ja siihen, että hänen kotinsa sijaitsee tallialueen reunalla.
Heidi Poukkasen tavoitteena on saada koottua tiivis ja sitoutunut valmennusryhmä, jolla on ulkomainen, säännöllisesti Dalurissa käyvä valmentaja. Valmentajakeskusteluja on jo käyty.
”Tavoitteena ryhmälle on pitkäkestoinen suhde valmentajaan ja tilanne, jossa valmennettava ei jää yksin. Valkkuja on meilläkin ollut, mutta aina ne ovat lopahtaneet maneesin ja hevosten tallipaikkojen puutteeseen. Nyt niitä on.”