
Elitloppetin karsinnat ja finaali ravataan tuttuun tyyliin toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Kahdessa karsintalähdössä on molemmissa kahdeksan osallistujaa. Finaalissa on kahdeksan paikkaa ja voittajaa odottaa viiden miljoonan kruunun ykköspalkinto.
Tuorein kutsu meni Alessandro Gocciadoron valmentamalle Bengurion Jetille. Seitsemänvuotias ori on kerännyt 8,6 miljoonan kruunun voittosumman ja juossut ennätyksen 1.08,7aly. 61 startista on kertynyt 16 voittoa.
Maharajahin ja Love Me Tenderin poika voitti viime vuonna Sweden Cupin Elitloppet-ravien lauantaina. Muista menestyksistä voi mainita esimerkkinä Yonkers International Trotin kolmonen syyskuussa.
”Olen tähdännyt Elitloppetiin siitä lähtien, kun hevonen voitti viime vuonna Sweden Cupin. On suuri kunnia päästä mukaan tähän kilpailuun,” valmentaja Gocciadoro kertoo Elitloppetin tiedotteessa.
”Bengurion Jet on ollut toivelistallani korkealla viime vuodesta lähtien. Tämän vuoden juoksujen perusteella hevonen kilpailee Elitloppetissa huippukunnossa”, Elitloppetin kokoaja Anders Malmrot sanoo tiedotteessa.
Loput neljä paikkaa Elitloppetiin ovat selvillä viimeistään sunnuntaina. Yksi kutsu on varattu lauantaina Gävlessä juostavan Prinssi Danielin lähdön voittajalle.
Idao de Tillard, Ranska
Francesco Zet, Ruotsi
Joviality, Ruotsi
Hohneck, Ranska
A Fair Day, Ruotsi
Go On Boy, Ranska
Horsy Dream, Ranska
Don Fanucci Zet, Ruotsi
Önas Prince, Ruotsi
Borups Victory, Ruotsi
Capital Mail, Italia
Bengurion Jet, Italia
Elitloppetiin mahtuu mukaan 16 valjakkoa