
Tällä kerralla Jan-Olov Perssonin huipputallista tulee Suomeen kilpailemaan Ruotsin paras kylmäveritamma Stjärnblomster (B.W.Modde) ja tallin ehkä ykkösoriiksi kohonnut B.W.Rune (Tekno Odin). Hevosia ohjastaa Vermossa Ruotsin suuriin ohjastajalupauksiin kuuluva Mats Djuse.
Jan-Olov Persson on ohjastanut yli 2 000 voittoa pääosin kylmäverisillä. Hänet tunnetaan lukuisista huippuhevosistaan, mutta ennen kaikkea absoluuttisen ME:n 17,9 menneestä Järvsöfaksista, joka voitti viime vuosituhannen lopusta vuoteen 2009 jatkuneella urallaan 201 kertaa 234 startissa.
Suurin osa Perssonin kylmäverisistä polveutuu Järvsöfaksista, kuten Vermon sankaritkin. Järvsöfaks on kummankin emänisä. Järvsöfaks kilpaili useasti Suomessa, ja se voitti myös Vermossa Finlandia-päivänä kolmesti perättäin 2001‒2003 ja kaikkiaan neljästi. Nyt Persson tekee jälleen hevosineen matkan Hudiksvallista Suomen pääkaupunkiin.
”2001 esimerkiksi Järvsöfaksilla lensi Vermon ensimmäiseen kaarteeseen kenkä ja se laukkasi. Ori voitti silti uudella täyden matkan ME-ajalla 22,3.”
”Vermosta on vain hyviä muistoja”, Persson hykertelee.
”2001 esimerkiksi Järvsöfaksilla lensi ensimmäiseen kaarteeseen kenkä ja se laukkasi. Ori voitti silti uudella täyden matkan ME-ajalla 22,3. Stig H. Johansson tuli vastaan startin jälkeen ja sanoi: tuurilla löysit sopivan balanssin Järvsöfaksille.”
Stjärnblomster, 9, on tammanakin noussut Ruotsin ehkä tämän hetken parhaaksi kylmäveriseksi. Se on voittanut Tammaderbyn ja Ruotsin mestaruuden tammoille kahdesti sekä noussut absoluuttiselle huipulle. Ennätys on 20,2, mutta se paranee todennäköisesti vielä.
”Stjärnblomsterista tuli tiistain voiton myötä Ruotsin kaikkien aikojen eniten ansainnut tamma, mutta tarina jatkuu vielä. Se voi olla tallin paras hevonen, vaikka Runen, B.W.Sturen, Smedheim Solanin, Järvsö Odinin ja Bellfaksin kesken on tasaista. Nuoremmatkin ovat lisäksi kovia, esimerkiksi Pekka Lillbackan Wolt. Kuitenkin Stjärnblomster on nyt todella hyvä ja voi mennä esimerkiksi ensi kuun lopussa Solvallaankin oriiden joukkoon.”
Stjärnblomster on voittanut 29 uran 49 kisasta ja tienannut yli 3,2 miljoonaa kruunua. Kausi 2023 on alkanut kolmella voitolla. Se osallistuu Vermossa sunnuntaina seitsemäs toukokuuta 10 000 euron ykköspalkinnon tammalähtöön.

B.W.Rune, 8, puolestaan ottelee mahdollisesti Erkon Pokaalin 15 000 ykkösestä suomalaisten superhevosten kolminkertaisen ravikuninkaan Evartin ja nuoren tähden Parvelan Retun kanssa. Runen ennätys on 20,0 ja se on juossut 83 kertaa totosijoin 16-15-10 sekä ansainnut urallaan 2 747 768 kruunua. Se oli viime syksyn Turun PM-kisassa kolmas Evartin ja Grislefaksen G.L.:n takana.
”Tulin juuri ajamasta Runella, ja tosi hyvältä tuntuu. Pitää tosin myöntää, että Evartin ja Parvelan Retun voittaminen tuntuu vaikealta, mutta on meilläkin hyvä heppa. Uumajassa on Finlandiasta seuraavana viikonloppuna Guldbjörken 200 000 kruunun ykkösellä, ja sen jälkeen alkaa selvitä meidän ykkössarjalaisten marssijärjestys esimerkiksi Elitkampenia kohti.”
Nuori 24-vuotias ohjastajalahjakkuus Mats Djuse ohjastaa nykyään hyvin usein Perssonin kovia kylmäverisiä ja tekee niin siis Vermossakin. Djuse on ollut töissäkin Perssonin tallissa. Djuse lähestyy 1000 voiton maagista rajaa kovaa vauhtia. Viime vuonna Mats Djuse ohjasti 210 ykköstilaa ja toissavuonna 209.