
Ruotsin sunnuntainen GS75-kierros ratkaistaan Rättvikissä. Jan-Olov Perssonin tallista starttaa sunnuntain raveissa yhteensä neljä valjakkoa.
Kahta tallin hevosista ohjastaa valmentajan pian 19 vuotta täyttävä tytär Emelinda Persson. GS75-pelin avauksessa ohjastettavana on Koros ja kuudennessa GS75-kohteessa nuorempi Persson hyppää Backhammerin kärryille.
Startit ovat Emelinda Perssonin tämän vuoden ensimmäiset. Yhteensä takana on 47 kilpailua hevosten rattailla.
Nuori ohjastaja kertoo olevansa liian itsekriittinen omia ohjastuksiaan kohtaan.
”Ei minua kukaan koskaan ole arvostellut ohjastajana, mutta asetan itse riman liian korkealle”, hän kuvailee.
”Ajoin kuitenkin viime viikonloppuna koelähtöjä Hagmyrenin raveissa, ja muistin taas kuinka mukavaa kilpakärryillä istuminen on. Kokeillaan nyt sitten kilvanajoa oikeissa lähdöissä.”
Nuori ohjastaja kertoo yli 3000 voittoa valmentajana ottaneen isänsä olevan lähinnä hermostunut jälkikasvun ajaessa kilpaa.
”Isä sanoi, ettei uskalla lähteä sunnuntaina paikan päälle Rättvikiin. Hän on hyvin hermostunut minun ajaessani kilpaa. Mutta vanhempani ovat aina kannustaneet minua raviuralle.”
Emelinda Persson menestyi hienosti poniraviurheilussa. Voittoja poniuralta ohjastajana on ehtinyt kertyä lähemmäksi 70. Viime vuosina pääpaino on ollut jo hyvin pitkälti hevosten, mutta valmennuslistalta löytyy edelleen muutama poni.
”Ponilähtöjä en tule kyllä varmaan ajamaan enää, sillä on tärkeää antaa nuoremmille poniohjastajille mahdollisuus ajaa. Minä keskityn hevosten lähtöihin. Näinhän sen pitääkin mennä.”
Lukion viimeistä luokkaa käyvä Emelinda Persson on aikeissa seurata toden teolla isänsä jalanjäljissä. Hän käy luonnonvara-alan lukiota, mutta viettää paljon aikaa tallilla.
”Minulla on omia passihevosia tallissamme ja teen aamulla tallitöitä ennen kouluun lähtöä. Useasti muut ajavat hevoset päivällä, mutta minä olen sitten iltapäivisin tallilla hevosten kanssa. Valmistumisen jälkeen aion työskennellä hevosten parissa kokoaikaisesti.”
Jan-Olov Persson on ollut vuosikymmenten ajan Ruotsin johtava kylmäverivalmentaja. Valmentaja nousi viimeistään Järvsöfaksin myötä koko Ruotsin tietoisuuteen. Edelleen kylmäveristen ME-tulosta 17,9a hallussaan pitävä ori voitti urallaan 201 kertaa. Vaikka Emelinda Persson oli kolmen vuoden ikäinen oriin päättäessä kilpauransa vuonna 2009, on Järvsöfaksilla tärkeä paikka hänen elämässään.
”Järvsöfaks asui kuolemaansa vuoteen 2020 asti kotipihassamme. Meillä on kotona myös oriasema, missä Järvsöfaks astui”, hän kertaa.
”Isän kanssa on katsottu todella paljon Järvsöfaksin lähtöjä arkistosta. Olihan se ihan ainutlaatuinen hevonen. Kyllä kylmäveriset ovat vähän lähempänä sydäntäni. Minulla on itseasiassa omistuksessani kaksivuotias Järvsödrake.”

Sunnuntain ohjastettavista Koros on myös Emelinda Perssonin oma hevonen. Viime syksynä talliin tulleen ruunan kauden avausstartti ei tuottanut menestystä. Emelinda Persson ohjasti ruunaa viime vuonna kerran sijoittuen toiseksi. Rättvikissä kaksikko starttaa 20 metrin takamatkalta.
”Se oli luvattoman kehno kauden avausstarttiin. Tällä kertaa ajamme sillä ilman kaikkia kenkiä. Mutta ei sitä kyllä tarvita voittajapeleissä. Se on todella mukava hevonen. Hankimme sen minulle opetusmestariksi kilvanajoon.”

Backhammer palaa kylmäveristen DubbelCupen karsintaan yli kolmen kuukauden tauolta. Nyt 11-vuotias ruuna menestyi hyvin viime syksynä. Tämän kauden ainoa startti tammikuussa pilaantui laukkaan. Backhammer starttaa tallikaveriensa, Kajsa Frickin ohjastaman Hulte Sixtenin ja Marcus Liliuksen ohjastaman Borkvinn S.K.:n tapaan 20 metrin takamatkalta.
”Backhammer om minun passihevoseni. Eli tunnen kyllä sen hyvin. Kolmen kuukauden tauon ei pitäisi näkyä sen otteissa.”
Perssonin mukaan kaikki kolme kuudennen GS75-kohteen hevosta ovat melko tasavahvoja. Vaaka kallistuu kuitenkin hieman Backhammerin puoleen. Ohjastajan mukaan on kuitenkin yksi asia, joka on Backhammeria vastaan.
”Kahdella muulla hevosellamme on selvä kuskietu siihen verrattuna”, Persson naurahtaa.
Jan-Olov Persson täyttää tänä vuonna 66 vuotta. Valmentaja on jo usean vuoden ajan sanonut vähentävänsä hevosmäärää, mutta valmennuslistalta löytyy kuitenkin 117 hevosta. Tytär suhtautuu osittain huumorilla isänsä puheisiin eläkkeelle jäämisestä.
”Ei hän ainakaan vielä ole onnistunut vähentämään hevosmäärää. En ymmärrä miten hän jaksaa tehdä töitä tuolla tahdilla. Jossakin vaiheessa haluaisin kokeilla oman tallin pitoa, mutta en tietenkään tällaisessa mittakaavassa kuin isäni.”
Oman tallin pidon aloittaminen ei ole kuitenkaan vielä ajankohtaista. Määrätietoinen nuori nainen haluaa kehittyä ammatillisesti.
”Tarkoituksena ei ole pelkästään työskennellä isäni tallilla. Haluan kiertää eri valmentajien luona ja nähdä kuinka he työskentelevät. Jossakin vaiheessa olisi mukava valmentaa hevosia kotitilalla.”