

Suomen kansainvälisten suurkilpailujen kausi alkaa ensi viikolla, kun Seinäjoella ravataan Seinäjoki Race. Kevään toinen kohokohta, Vermon Finlandia-ajo on vuorossa pari viikkoa myöhemmin.
Suurimmat palkintorahat ja suurimman huomion keräävät lämminveriset, mutta ainakin Vermossa tullaan näkemään kansainvälistä väriä myös kylmäveripuolella. Päivän toinen suurkilpailu on kylmäveristen Erkon Pokaali 15 000 euron ykköspalkinnolla. Lisäksi tarjolla on 5-7-vuotiaiden kylmäveristen tasoitusajo 7000 euron palkinnolla.
Vermon vakiovieraisiin on monena vuonna kuulunut Ruotsin kylmäverikuningas Jan-Olov Persson. Hän on tänäkin vuonna tulossa kilpailemaan Suomeen.
Persson kertoo Erkon Pokaalin kiinnostavan parinkin hevosen kanssa. Tallin viime vuosien ykköshevonen Järvsöodin esiintyi maanantaina Rommessa alle odotusten, mutta toiseksi sijoittunut Oppgårdsdrängen ja viidenneksi tullut B.W.Sture esiintyivät edukseen.
”Molempien niiden kanssa Erkon Pokaali kiinnostaa ilman muuta”, Persson painottaa. ”Järvsöodin oli nyt huono, turha keksiä selityksiä. Eiköhän jollakin joukkueella olla Vermoon joka tapauksessa tulossa. Myös nuorten lähtö kiinnostaa.”

Vaikka Rommen maanantai-illassa ykköspalkinto oli vain 40 000 kruunua, kisa oli kerännyt Ruotsin kylmäveriparhaimmiston. Voiton vei Jimmy Jonssonin ohjastama ja Öystein Tjomslandin valmentama Tekno Jerven, jonka aika oli 2140 metrille mukava 22,8a.
Tekno Jerven on tuttu vieras Suomessa, sillä se oli viime vuonna Nordic Kingissä neljäs ja Pohjoismaiden Mestaruudessa toinen. Jimmy Jonsson pitää isänsä Alf Jonssonin omistaman oriin saapumista Erkon Pokaaliin mahdollisena, mutta ykkössuunnitelma se ei ole.
Tekno Jervenillä tähdätään erityisesti Elitloppet-viikonlopun kylmäverikisa Elitkampeniin, joka on miljoonan kruunun ykköspalkinnollaan kylmäveristen suuripalkintoisin lähtö.
Kisaan otetaan 10 valjakkoa, joista sekä Norjasta, Ruotsista ja Suomesta kutsutaan kaksi valjakkoa. Lisäksi Bollnäsin huhtikuun 25. päivä ajettavan Elitsprintin sekä Vermon Finlandia-sunnuntain Erkon Pokaalin voittajalle annetaan paikat Elitkampeniin. Loput kaksi paikka täytetään karsintapisteiden mukaan.
”Ajamme Tekno Jervenillä seuraavaksi Bollnäsin kisan. Jos siellä tulee epäonnistuminen laukan muodossa, Vermon kisa kiinnostaa meitä. Haluamme tänä vuonna Elitkampeniin”, Jimmy Jonsson toteaa.
Viime vuonna Tekno Jerven ei saanut paikkaa Elitkampeniin.
”Ori tuntuu nyt paremmalta kuin vuosi sitten samaan aikaan”, Jonsson kiittelee.
Vaikka Tekno Jerveniä ei Vermossa nähtäisi, kuuluvat Suomen suurkilpailut Jonssonien suunnitelmiin. Tekno Jerken siirtyy Bollnäsin startin jälkeen edellisvuosien tapaan Fredrik Franssonin siittolaan astumaan, mutta jatkaa samalla kilpailemista.
”Kävimme viime vuonna Franssonilta sekä Härmässä että myöhemmin syksyllä Turun PM-lähdössä. Kumpikin lähtö kiinnostaa tänäkin vuonna hevosen ollessa kunnossa.”

Rommen hevosista ennakkoon eniten mielenkiintoa keräsi Gunnar Melanderin valmentaman Månlykke A.M.:n kauden avausstartti. Magnus A Djusen ohjastama ori joutui kuitenkin tyytymään neljänteen sijaan.
Vaikka Månlykke A.M. jäikin neljänneksi, oli Gunnar Melander tyytyväinen oriinsa kauden avaukseen. Kausi jatkuu jo kiirastorstaina Gävlen T75-kierroksella.
”Sen jälkeen ajetaan kotiradalla Bollnäsissa mailin kisa. Ori on vielä vähän pulskassa kunnossa. Tämä startti teki sille hyvää. En olisi uskonut lämmityksen perusteella edes näin hyvään esitykseen”, Gunnar Melander toteaa.

Tänä vuonna 78 vuotta täyttävä Melander on voittanut käytännössä kaikki merkittävät kylmäverilähdöt pitkän uransa aikana. Elitkampenin voitto puuttuu kuitenkin meriittilistalta. Valmentaja ei ota asiasta painetta, mutta myöntää Elitloppet-sunnuntain lähdössä olevan jotakin erityistä.
”Elitkampenin voitto olisi iso asia minulle, mutta ei missään nimessä pakkomielle”, hän summaa.
”Olisi hienoa saada edes olla mukana tavoittelemassa kisan voittoa tänäkin vuonna. Yritämme rakentaa oriin huippukunnon Solvallaa kohti, mutta niin kovassa lähdössä ei riitä, että hevonen on kunnossa. Rata-arvonnalla ja juoksunkululla on valtava merkitys tuon tason kisoissa.”
Suomen lähdöissä Gunnar Melanderia ei ole nähty useampaan vuoteen. Viimeisin Suomen kisa on neljänteen sijaan päättynyt vuoden 2022 Nordic King Månlykke A.M.:n kanssa.
Uusia Suomen kisoja ei Melanderilla ole suunnitelmissa.
”Reissaamisessa on kuitenkin omat haasteensa. Eli valitettavasti emme ole tulossa Suomeen tälläkään kaudella kilpailemaan.”