

Seitsemän vuotta Solvallan kilpailupäällikkönä työskennellyt Anders Malmrot lopetti toimessaan viime vuoden lopulla. Vaikka Solvallan kilpailupäällikön työ oli raviurheilua rakastavalle Malmrotille unelma, niin Ruotsin päärata on vaativa työpaikka.
”Olin Solvallassa tosiaan seitsemän vuotta. Solvalla ajaa vuodessa reilut 60 ravipäivää ja sen lisäksi työhön kilpailupäällikkönä kuuluu paljon muutakin. Elitloppet vie totta kai paljon aikaa. Lisäksi yhteydenpito eri sidosryhmiin kuten valmentajiin ja hevosenomistajiin vaatii paljon resursseja. Työ oli antoisaa, mutta samalla piti miettiä omaakin jaksamista”, toteaa Anders Malmrot.
Vuosi sitten keväällä hän tunsikin oman jaksaminen olevan riskirajoilla. Pian Elitloppetin jälkeen Solvalla tiedottikin Malmrotin että raviradan toimitusjohtajan Jörgen Forsbergin irtisanoutuneen.
”Irtisanoutumisten samanaikaisuus oli vain sattumaa. Jörgenhän lopetti lokakuun alussa. Minä lupasin jatkaa tehtävässäni vuoden loppuun saakka.”
Anders Malmrotin mukaan hänellä ei ollut mitään ennalta sovittua työtehtävää irtisanoutuessaan kilpailupäällikön työstä. Ennen Solvallan palveluksessa aloittamista, oli Malmrot ollut suosittu ravi TV-persoona. Alustavissa suunnitelmissa oli palata TV-töiden pariin. Ainakaan vielä Malmrotia ei ole nähty kameran edessä ravilähetyksissä, sillä Solvalla halusi hyödyntää väistyvän kilpailupäällikön osaamista tämänkin vuoden Elitloppetin järjestelyissä.
”Solvalla tarjosi minulle puolen vuoden sopimusta Elitloppetin järjestämistä varten. Ola Lernå otti vastuulleen kaikki muut kilpailupäällikön työt. Minä saan keskittyä kesäkuun loppuun asti Elitloppet-asioihin. Hyvä ratkaisu kaikille osapuolille.”

Tämän vuoden Elitloppet-viikonloppuun on aikaa alle kolme kuukautta. Malmrot on käynyt useampaan kertaan talven aikana Pariisin Vincennesin talvimeetingin tärkeimmissä suurkilpailuissa. Viime vuonna Malmrot sai houkuteltua todella kovan ranskalaisjoukkueen Solvallaan Idao de Tillardin ja Horsy Dreamin johdolla.
Ranskalaisten kiinnostus Elitloppetia kohtaan on kova. Kaksi ennakkoon kovinta ranskalaisnimeä ei ole kuitenkaan tänä vuonna tavoittelemassa viiden miljoonan kruunun ykköspalkintoa.
Viime vuonna Elitloppetin voittanut Horsy Dream loukkaantui jo alkutalvesta. Kaksi tuoreinta Prix d’Ameriqueta voittaneen Idao de Tillardin tilanne vaikuttaa hankalalle. Ori loukkasi itseään Prix d’Amerique voiton jälkeen. Viimeisimmän tiedon mukaan sitä ei nähdä Solvallassa toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Anders Malmrot suhtautuu takaiskuihin rauhallisesti.
”Tällaistahan tämä on hevosten kanssa. Kutsuimme kuitenkin ensimmäisenä hevosena tämän vuoden Elitloppetiin Go On Boyn, joka on tämän hetken kovin ranskalaishevonen. Kyllä Ranskasta tulee tänäkin vuonna todella kova joukkue.”
Elitloppetissa ajetaan kaksi kahdeksan hevosen karsintaa. Neljä parasta kummastakin karsinnasta selvittää tiensä samana päivänä ajettavaan finaaliin. Malmrot jatkaa viime vuosina tavaksi tullutta käytäntöä julkistaa yksi uusi kutsuttu hevonen joka lauantai Elitloppetiin asti.
Viime lauantaina Malmrot kutsui toisena hevosena Elitloppetiin Kanadaa edustavan Robert Fellowsin valmentaman Logan Parkin. Kyseessä on seitsemän vuotias ruuna, joka on valittu kahtena viime vuonna Kanadan parhaaksi vanhemmaksi ravuriksi. Ruunan ennätys 08,0a on viime kaudelta. Koko uran voittosumma on runsaat kaksi miljoonaa kanadan dollaria.
”Kävin lokakuussa Pohjois-Amerikassa. Sen jälkeen olen pitänyt yhteyttä useampaan siellä toimivaan valmentajaan. Robert Fellows oli yksi näistä valmentajista. Hienoa saada kanadalainen huippuhevonen Solvallaan.”

Viime sunnuntaina Malmrot oli paikan päällä seuraamassa eteläisessä Ranskassa Grand Criterium di Vitesseä-lähtöä. Cagnes Sur Merin radalla ajetun mailin kisan voitti Frank Nivardin ohjastama 11-vuotias ranskalaistamma Emeraude de Bais. Voittajan takana Richard Westerinkin valmentama vuoden 2022 Elitloppet-voittaja Etonnant avasi kautensa hopetilalla. Anders Malmrot oli tyytyväinen näkemäänsä etenkin Etonnantin osalta.
”Etonnantin kauden avausstartti oli oikein myönteinen esitys. Etonnant kuuluu ilman muuta potentiaalisiin Elitloppet-osallistujiin.”
Kevään kuluessa Pohjoismaiset suurkilpailut pyörähtävät käyntiin. Viime vuosien tapaan Vermon Finlandia-ajon voittajalle on tarjolla paikka Elitloppetiin. Malmrot pitää pohjoismaista yhteistyötä todella tärkeänä Elitloppet-viikonlopun kannalta. Eikä pelkästään Finlandia-ajon osalta.
”Vermossa ajetaan useita Ruotsin T75-karsintoja. Sitä kautta suomalaisille hevosille tarjoutuu mahdollisuus päästä kilpailemaan Solvallaan. Stayer-lähdön voittaja saa paikan tänäkin vuonna Harper Hanover -lähtöön. On tärkeää tarjota ulkomaalaisille ravivieraille Elitloppetissa tuttuja hevosia seurattavaksi, sillä se nostaa kilpailuiden tunnelmaa todella paljon.”
Elitloppetissa ei ole ollut useaan vuoteen suomalaisedustusta. Malmrotin mukaan tilanne ei valitettavasti ole juurikaan muuttunut viime vuosista.
”Ikävä kyllä suomalaisten kärkihevosten määrä on melko kapea. Nähdessäni Corazon Combon juoksevan kolmevuotiaana, ajattelin sen olevan oikein potentiaalinen suomalaisedustaja Solvallassa. Toivottavasti ori olisi kehittynyt vielä viimeisen harppauksen kuusivuotiskaudelle.”

Suomalaisesta näkökulmasta kylmäveristen Elitkampen on erityisen kiinnostava kilpailu. Mailin matkalla ajettavassa lähdössä maksetaan tänäkin vuonna miljoonan kruunun ykköspalkinto. Malmrot toivoo Seppo Suurosen V.G. Voiton saapuvan Solvallaan.
”V.G. Voiton saaminen ensimmäistä kertaa Solvallaan on ykköstavoitteenani. Antti Ojanperällä on tänä vuonna Evartin lisäksi Stallonekin. Sehän teki oikein mukavan esityksen ensimmäisessä startissaan Ojanperältä. Meille on tärkeätä saada kaikkein parhaimmat kylmäveriset ja suomenhevoset paikalle.”

Vaikka Anders Malmrot onkin tehnyt pitkän päivätyön ravien mediatuotannossa sekä vihjepuolella, painottaa hän urheilun merkitystä Elitloppetissa.
”Viime vuonna Horsy Dreamin pyyhkäistessä Elitloppetin finaalin viimeisellä takasuoralla ohi Franfesco Zetistä se oli ainakin minulle sellainen kerran elämässä -näky.”
”Ei tuollaisen esityksen jälkeen puhuta kertoimista tai jenkkikärryistä. Silloin keskiössä on huima urheilusuoritus. Raviurheilu tarvitsee tällaisia unohtumattomia urheiluhetkiä.”