

Turun Metsämäessä hevosia valmentavan Harri Koivusen valmennettavat ovat menestyneet kuluvalla kaudella vähintään yhtä hienosti kuin aiemmilla kausilla. Tallin kuluvan kauden ansiot ovat ylittäneet reilusti jo viime vuoden tienestit. Ennätysvuoden 2019 tienesteihin on vielä matkaa noin 110 000 euroa.
Lauantaina T75-raveissa Seinäjoella Koivusen tallilla on hyvät mahdollisuudet lähestyä entisestään vuoden 2019 lukemia. Lauantaina ravattavissa Kasvattajakruunun välierissä starttaa peräti 10 valmennettavaa. Valmentaja on tyytyväinen valmennettaviensa tilanteeseen perjantai-iltapäivänä.
”Kaikki ovat treenanneet oikein hyvin tällä viikolla. Osalla lähtöpaikat hankaloittavat tehtävää paljon. Kaikilla kymmenellä välierähevosella finaalipaikka on mahdollisuuksien rajoissa”, Harri Koivunen analysoi.
Lähemmäs 50 hevosta Turun Metsämäessä valmentava Harri Koivunen pohtii tallinsa toiminnan suuntaa hienosta menestyksestä huolimatta. Ravipäivien radikaali vähentäminen läntisestä Etelä-Suomesta ensi kaudelle ei ole Koivusen mieleen.
”Toki ikäluokkalähdöissä riittävillä hevosilla pitääkin lähteä kauemmaksi ajamaan kilpaa. Mutta eihän kaikista varsoista tule ikäluokkamenestyjiä. Joka tapauksessa kaikilla uraansa aloittelevilla hevosilla pitää pystyä ajamaan uran avausstartit järkevän matkan päässä. Olen huolissani kuinka meidän omistajat jaksavat pysyä mukana, jos oman- ja lähialueen kilpailumahdollisuuksista karsitaan kovalla kädellä.”

Ennen T75-kohteita ravien neljännessä lähdössä Knight Rider Hoss (Scarlet Knight) tavoittelee Olli Koivusen ohjastamana finaalipaikkaa kolmevuotiaiden oriiden ja ruunien välierästä. Kaksikko voitti vajaa pari viikkoa sitten Kymenlaakso-ajon finaalin Kouvolassa.
”Se on tehnyt todella hienon loppukauden. Toki vastus on kova lauantaina, mutta finaalipaikka on realismia.”
Valmentaja ohjastaa itse samassa välierässä Dostojevski Gardenia (Maharajah). Menestystoiveita laskee takarivin uloin lähtöpaikka.
”Sen kausi on mennyt alakanttiin. Sairastelut ovat vieneet parhaimman terän. Kykyjä olisi paljon nähtyä parempaan. Lähtörata 12 taitaa olla tekemätön paikka lauantaina suurempaa menestystä ajatellen.”
T75-pelin avaavassa jälkimmäisessä kolmevuotiaiden oriiden ja ruunien välierässä Koivuselta ovat mukana valmentajan ohjastama V.G. King Flash (Maharajah) sekä Ollin ohjastama Kriteriumin finaalissa kuudenneksi sijoittunut Playmaker Sala (Maharajah).
”Playmaker Sala teki Kriteriumin finaalissa ihan hyvän esityksen. V.G. King Flash saa ykkösradalta hyvän juoksun, ja finaalipaikka on senkin kanssa hakusessa.”

Viidentenä T75-kohteena ravattavassa nelivuotiaiden tammojen välierässä tallin värejä puolustaa Ollin ohjastama Lady Marionet (Raja Mirchi). Kaksikon hidasteena on takarivin uloin lähtöpaikka.
”Pitää melkein ihmeitä tapahtua, jotta Lady Marionet nousee tuloslistalla korkealle. Se elää lähes yksinomaan lähtönopeudestaan, ja on myös todella riippuvainen juoksunkulusta.”
Jälkimmäinen nelivuotiaiden tammojen välierä ravataan kuudentena T75-kohteena. Sisäradalta kiihdyttävä Extrema (Maharajah) saa rattailleen Olli Koivusen. Valmentaja itse istahtaa kolmosradan saaneen Fortniten (Le Monteil) rattaille.
”Kumpikin tammoista on kolunnut läpi suurimman osan tammojen ikäluokkakisoista mukavalla menestyksellä. Toivotaan menestyksen jatkuvan finaalipaikkojen muodossa lauantaina. Lähtöpaikat ovat näillä kahdella hyvänlaiset.”
T75-pelin päättää lämminveristen hopeadivisioonakarsinta. Olli Koivusen ohjastama Piccadilly (Father Patrick) on saanut takarivin sisimmän radan täyden matkan ryhmälähtöön. Harri Koivunen kaipaisi lisää yritystä Piccadillylle.
”Se tuntuu ohjiin oikein hyvälle hevoselle, mutta yksi napsu tarvittaisiin lisää yritystä tosipaikan tullen. Sitten se riittäisi sarjoissaan pitkälle.”

Ravipäivän avaavassa neljävuotiaiden oriiden ensimmäisessä välierässä Derbyn finaalissa neljänneksi sijoittunut Albarino Sala (Quite Easy) tavoittelee Olli Koivusen ohjastamana paikkaa finaaliin. Heti perään ajettavassa toisessa neljävuotiaiden oriiden ja ruunien välierässä Harri ajaa viime vuonna kolmevuotiaiden Kasvattajakruunun finaalin voittanutta Fly By Metä (Muscle Mass). Kaksikko sijoittui Derbyn finaalissa viidenneksi. Samaisessa välierässä on mukana myös Ollin ohjastama Atupemin nuorempi veli Rudy Ray (Raja Mirchi).
”Fly By Me ja Albarino Salo tavoittelevat ensisijaisesti finaalipaikkoja. Rudy Raylla on eturivin uloin lähtöpaikka. Voi tulla sieltä tekemätön paikka finaalia ajatellen.”
Kasvattajakruunun finaalit ravataan Turun Metsämäessä reilun viikon päästä marraskuun 16. päivä. Kustakin välierästä pääsevät kuusi parasta mukaan finaaleihin. Kaikissa neljässä kolme- ja neljävuotiaiden finaaleissa voittaja palkitaan 30 000 eurolla.