

Leo Mönttinen on ostanut I.P. Kisan Team Koivistolta. Kuusivuotias hevonen on ollut Mönttisellä jo viikon verran. Legendaarisen hevoskauppiaan mukaan myyjä oli aktiivinen osapuoli hevoskaupassa.
”Olavi Koivisto otti minuun yhteyttä. Ostin heiltä aikaisemmin Helmin Villen. Kyllä kauppamiehen kanssa sujuu kauppa, yhteinen sävel löytyi aika joutuisasti”, Mönttinen kertoo hyväntuuliseen tyyliinsä.
I.P. Kisan lahjat ovat olleet yleisesti tiedossa. Radalla kaikkensa yrittävän hevosen helmasyntinä ovat olleet laukat, joita ilman tilastot olisivat varmasti vielä vakuuttavampaa luettavaa.
Mönttinen tiedostaa hevosen laukat, mutta kokeneen kauppamiehen idea on kirkas. I.P. Kisa jatkaa uraansa ruunana.
”Eihän näitä pääse ostamaan, jos nämä ihan voittoputkessa olisi. Hevonen meni suoraan Tampereen klinikalle ruunattavaksi. Sellainen ajatus minulle tuli.”
”Ruunauksessa on nähty sekä positiivisia että joskus negatiivisia vaikutuksia. Varsinkin joillekin suomenhevosille se on sopinut. Voisi tulla ravivarmemmaksi.”

Mönttinen kehuu ostoksensa kykyjä. Hän vertaa hevosen vauhtia voittosummaan ja sanoo, että sen pitäisi vielä pärjätä.
”Hevonenhan on vielä nuori. Parhaat vuodet on edessä.”
Ruunauksesta on nyt aikaa viikon verran. Mönttinen on liikuttanut hevosta operaation jälkeen kevyesti.
”Kävelyä on menty vaan. Ei kerry nestettä, kun hevonen saa vaan liikettä.”
Kotiutuminen on sujunut uuden omistajan mukaan aivan mukavasti.
”Ei ole mitään pahempaa, ehkä pientä ikävää aluksi. Hevonen voisi olla tammi-helmikuussa lähellä starttia.”
Viime keväänä Team Koivistolta hankittu Mönttisen ikäkausilupaus Helmin Ville on viettänyt viimeiset pari kuukautta talvitaukoa. Mönttinen on kauppojen jälkeisiin oriin otteisiin todella tyytyväinen. Kausi huipentui syyskuussa Kriteriumin kolmanteen sijaan.
”Villen kanssa tullaan keväällä takaisin. Sitä ei oltu maksettu Varsakunkkuun eikä Satakunta-ajoon, enkä vanhempia hevosia vastaan halunnut lähteä kilpailemaan. Hevonen yllätti hyvyydellään. Varsinkin Kriteriumin finaali oli hieno, hevonen näytti vauhtiaan.”
Mönttinen on valitellut hevoskaupan tyrehtymistä.
”Jos olisi vanhat ajat, tämä olisi vuoden parasta kauppa-aikaa. 1980-1990-luvuilla oli hevosilla menekkiä. Nytkin sentään saa ostettua hevosia”, Mönttinen nauraa.