

Joensuulaisen Konekorjaamo Kallio oy:n yrittäjät Petri Kallio ja poikansa Sami Kallio kuvaavat nostureiden tekniikan kehittymisvauhtia kovaksi. Yksi merkittävimmistä tekijöistä on hydrauliikan sähköistyminen.
”Tekniikan lisääntyminen ja monimutkaistuminen lisää ennakkohuoltojen merkitystä entisestään. Esimerkiksi kappalenosturit ovat herkkiä häiriöille.”
Teknillistymisen ja sähköhydrauliikan lisääntymisen myötä myös huoltokorjaamon palvelun vaatimustaso nousee. Kehityksen mukana pysyminen edellyttää kouluttautumista ja jatkuvaa ammattitaidon päivittämistä.
”Meidän on osallistuttava maahantuojien koulutuksiin, jos aiomme pysyä kehityksessä mukana. Vain siten pystymme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin.”

Yritys on erikoistunut Hiab-, Palfinger- ja Palift-merkkihuoltoihin. Palvelu kattaa myös muiden merkkien laitehuollot ja korjaukset. Pääasiallinen asiakaskunta tulee Pohjois-Karjalasta ja asiakkaina ovat yritysten ja urakoitsijoiden lisäksi yksityiset koneiden omistajat.
”Vuosihuollot ja 1000 tunnin välein tehtävät perushuollot ovat tyypillisimpiä ennakkohuoltoihin luokiteltavia toimenpiteitä. Siinä käydään läpi tietyt kohteet kuten esiohjauspuolen suodattimet, tiivisteet, letkut ja tarkistetaan laakereiden kunto” Petri Kallio luettelee.
Yritykset ja urakoitsijat ymmärtävät Kallion mukaan hyvin säännöllisten huoltojen merkityksen. Koneiden ja laitteiden on toimittava silloin kun niitä tarvitaan ja vältetään turhat konevioista aiheutuvat seisokit. Huollot ehkäisevät myös öljyvuotojen aiheuttamien ympäristövahinkojen syntymistä.
”Yksityisten omistamien nostolaitteiden huoltovälit tahtovat venyä joskus turhan pitkiksi, mutta heillä laitteiden käyttö on vastaavasti vähäisempää.”
”Yksityisten omistamien nostolaitteiden huoltovälit tahtovat venyä joskus turhan pitkiksi.” Sami Kallio

Yrityksen ammattitaidon ohella kattava ja nopea varaosapalvelu ovat toiminnan kulmakiviä. Liikevaihdosta varaosamyynnin osuus on reilu viidennes. Huoltosarjat, tiivisteet ja letkut ovat kysytyimpiä varaosia.
Kappalenostureiden kunnostuksissa ja lisävarusteluissa työllistävät etenkin ilmastointilaitteiden jälkiasennukset puutavara-autojen kuormaimiin.
”Ilmastointilaite asennetaan nosturin hytin katolle ja asennustöihin menee muutamia päiviä”, Petri Kallio kertoo.
Ilmastointi on kesällä auringon paahteessa työskenteleville kuljettajille merkittävä työympäristön terveyteen ja viihtyvyyteen vaikuttava tekijä.
”Meidän on osallistuttava maahantuojien koulutuksiin, jos aiomme pysyä kehityksessä mukana.” Petri Kallio
Maahantuojat vaativat merkkikorjaamon tekemistä huolto- ja korjaustöistä selvityksen ja dokumentoinnin. Korjauskohteet kuvataan ja kuvat toimitetaan maahantuojalle. Tällä parannetaan laitteiden käyttövarmuutta.
Kaikille nostureille koosta riippumatta tulisi tehdä määräaikaistarkistus vuoden välein. Tarkistuksessa varmistetaan työvälineen toimintakunto ja käyttöturvallisuus.
”Katsastukset voidaan teettää korjaamoilla, joilla on katsastuspätevyys olemassa. Aluehallintovirasto valvoo katsastuksia pistotarkistuksin”, Kallio selvittää.
Sami Kalliolla on nostureiden määräaikaistarkastus- eli katsastuspätevyys.
Vuosittaisten tarkistusten lisäksi nostolaitteille tulee tehdä määräaikaistarkistus 10 vuoden välein.
Katsastukseen vaadittava aika määräytyy laitteen kunnon ja koon mukaan puolesta tunnista reiluun tuntiin. Vuosittaisten tarkistusten lisäksi nostolaitteille tulee tehdä määräaikaistarkistus 10 vuoden välein.
”Tällöin laite puretaan osiin ja osat dokumentoidaan ennen laitteen uudelleen kokoamista.”
Tässäkin tapauksessa laitteen koko ja kunto vaikuttavat määräaikaistarkistuksen kestoon.
Esimerkiksi sähköyhtiöiden käyttämien nostolaitteiden tarkistukseen purkuun, pesuun ja kokoamiseen kuluu aikaa työviikon verran.
Yrittäjät Petri Kallio ja Sami Kallio
Hiab-, Palfinger- ja Palift-merkkihuollot
Nostolaitteiden määräaikaistarkastukset
Varaosat