• Kaupunkien parkkipaikat ovat liian ahtaita traktoreille ja työkoneille – kaupungin lakimies kertoo, mitkä ovat pysäköintivaihtoehdot

    Kolmen ajoneuvon tai pikemminkin niiden omistajan saama "pikavoitto" herättää kysymyksen, mihin traktorin voi pysäköidä, jos sillä ollaan työ- tai asiointiajossa kaupunkialueella.
    Pysäköinninvalvojat antoivat viime viikolla parkkisakot Riihimäellä rautatieaseman eteen pysäköineiden työkoneiden kuljettajille.
    Pysäköinninvalvojat antoivat viime viikolla parkkisakot Riihimäellä rautatieaseman eteen pysäköineiden työkoneiden kuljettajille. Kuva: Jaakko Valkiainen
    Koneet ja autot
    21.1.202023:00
    Matti Tuominen

    Pysäköinninvalvojat antoivat viime viikolla parkkisakot Riihimäellä rautatieaseman eteen pysäköineiden työkoneiden kuljettajille. Samalla kertaa sakko napsahti kahdelle traktorille, joilla toisella oli perässään peräkärry ja toisella kuljetuslavetti. Lisäksi sakon sai myös kolmas traktori.

    Kaikkiaan sakkolappuja kirjoitettiin siis kolme kappaletta.

    Pysäköintiratkaisun taustalla oli MT:n toimitukseen tilanteesta kuvan lähettäneen lukijan mukaan se, ettei ajoneuvoyhdistelmille ollut lähialueella tarjolla suurta parkkipaikkaa.

    Kolmen ajoneuvon tai pikemminkin niiden omistajan saamat "pikavoitot" herättävät kysymyksen, traktorin voi ylipäätään pysäköidä, jos sillä ollaan työ- tai asiointiajossa kaupunkialueella.

    Riihimäen kaupunginlakimies Hannu Tuominen kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, ettei hän voi kommentoida yksittäistä tapausta.

    Yleisesti Tuominen kuitenkin toteaa, ettei Riihimäen pysäköinninvalvonnassa ole havaittu erityistä ongelmaa työkoneiden pysäköinnissä.

    Kaupunginlakimies muistuttaa, että tieliikennelain mukaan tienpidossa tai vastaavassa tiellä tai sen vieressä tehtävässä työssä käytettävän ajoneuvon saa tilapäisesti pysäyttää tai pysäköidä tehtävän vaatimalla tavalla. Tällöinkin on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että liikennettä ei vaaranneta.

    Isoille työkoneille on muualla kuin työmaan yhteydessä etsittävä lakimiehen mukaan luvallinen pysäköintipaikka. Myös muille isoille ajoneuvoille on etsittävä luvallinen pysäköintipaikka.

    Koneyrittäjien liiton toimialapäällikkö Markku Leskinen sanoo, että työkoneiden parkkeeraminen ole hänen mukaansa noussut ongelmaksi koneyrittäjien keskuudessa. Hän lisää, että suuri osa liiton jäsenyrittäjistä toimii enimmäkseen haja-asutusalueilla ja pienemmillä paikkakunnilla, joilla tilaa on enemmän kuin isoissa kaupungeissa.

    Myöskään pysäköintiin liittyvät lupa-asiat eivät Leskisen mukaan ole koneyrittäjien näkökulmasta ongelmallisia. Hän ei lähde arvioimaan, minkä verran konealan yrittäjät saavat sakkoja pysäköinnistään.

    "Korviini ei ole kantautunut, että sakkoja olisi tullut kenellekään", hän lisää.

    Artikkelin aiheet
    traktorien pysäköinti
    kaupunkiliikenne
    Riihimäki
    työkoneet
    pysäköintisäännöt
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata