• Traktoreiden huoltokustannukset nousevat – Koneviesti vertaili 280-hevosvoimaisen traktorin huoltokuluja

    Tekniikan monimutkaistuessa myös traktoreiden huoltokulut nousevat. Selvitimme Koneviestin viime syksyn traktorivertailuun osallistuneiden traktoreiden huolto-ohjelmat ja laskimme niiden noudattamisesta aiheutuvat kulut.
    Nykyaikaisten traktoreiden huollot perustuvat yhä useammin huoltosopimuksiin. Traktorin kuljettajan tehtäväksi jääkin lähinnä huolehtia päivittäisistä tarkastuksista ja rasvauksista.
    Nykyaikaisten traktoreiden huollot perustuvat yhä useammin huoltosopimuksiin. Traktorin kuljettajan tehtäväksi jääkin lähinnä huolehtia päivittäisistä tarkastuksista ja rasvauksista. Kuva: Marcus Pasveer
    Koneet ja autot|Traktorit
    7.4.202411:00
    Tapio Vesterinen

    Traktoreiden huoltovälit pitenevät hitaasti mutta varmasti. Moottoriöljyn vaihtoväli oli 1980-luvulla normaalisti 200 tunnin luokkaa, nykyisin huoltovälit ovat venyneet yli 600 tuntiin.

    Pidentyneet huoltovälit eivät ole pelkkiä markkinointilupauksia, vaan niille on myös perusteita. Tekniikan ohella esimerkiksi suodattimet ja voiteluaineet ovat kehittyneet − parempia materiaaleja ja koneistustarkkuutta unohtamatta.

    Traktoreissa etenkin suuremmassa kokoluokassa merkkihuoltojen käyttäminen on lisääntynyt. Takuunalaisissa koneissa virallisen huollon käyttäminen voi olla edellytyksenä takuun säilymiselle. Sama merkkihuoltovaatimus koskee usein myös jatkotakuita tai -turvia.

    Huoltokustannustarkastelussa vertailtiin kolmea skenaariota − kullakin seitsemällä traktorilla ajetaan tasamäärä tunteja viiden vuoden ajan. Vuosittaisiksi ajomääräksi määriksi valittiin 500, 750 ja 1 000 tuntia per vuosi.

    5 000 tunnin kokonaistuntimäärää tarkastellessa jokaisen traktorin kohdalle sattui ohjeaikojen mukaan ainakin yksi vähintään 10 tuntia kestävä huoltotyö. Käytännössä näin iso työ kannattaa tehdä aina korjaamolla, sillä huoltoauton ajattaminen hallille aiheuttanee joka tapauksessa kahden päivän työn ja matkakulut.

    Korjaamollakin aikaa kuluu valmisteluineen kaksi työpäivää. Tästä syystä myös huollon sijainnilla voi olla merkitystä traktorin valinnassa. Omien töiden sujumisen kannalta sillä on suuri merkitys, pitääkö traktori toimittaa kahden päivän huoltoon kymmenen vai 150 kilometrin päähän.

    Huolellinen huoltaminen on paras keino välttää helposti kymmeniin tuhansiin euroihin kohoavia korjauskustannuksia. Huollosta ei kannata tinkiä.

    Lue Koneviestin nettisivuilta, mikä traktorivertailuun osallistuneista seitsemästä traktoreista oli edullisin huoltaa!

    Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

    Arhosen korjaamolla keskitytään vanhemman kaluston kunnostukseen – sähköjä väyläohjauksella vältetään

    Traktorivertailussa valmistajien lippulaivamallit – 280-hevosvoimaiset, portaattomalla voimansiirrolla varustetut traktorit taipuvat moniin töihin

    280-hevosvoimaisten traktoreiden vertailu 2023: Vertailutraktoreiden voimansiirrossa oli merkittäviä teknisiä eroja

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Crystalien vähäisiksi korvaajiksi vuonna 1992 esitellyn neljän traktorin UR 3 -malliston jatkoksi saatiin 90-luvun lopulla Forterra-Zetorit. Tekniikka oli Crystal-malleihin verrattuna jo eri planeetalta, mutta mitään suurtraktoreita ne eivät olleet. Jykevin kuutos-Forterra kehitti vajaat 120 hv. Nelisylinterinen 10641 sijoittui 105 hevosvoimallaan malliston keskivaiheille.

    Koneviesti | Zetor 80 vuotta: Traktori, joka rakennettiin puolen vuoden määräajassa

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen

  • Fendt Favorit 612 LSA -traktoria valmistettiin vuosina 1984–93 Baijerissa, Länsi-Saksassa.

    Koneviesti | Fendt Favorit 612 LSA -traktori erottui kilpailijoistaan hinnalla ja tekniikalla

    Tilaajalle